Tuomiojan perhe 1946. Äidin sylissä minä, isän vieressä sisareni Tuuli
Synnyin 1.7.1946 Helsingissä Vappu ja Sakari Tuomiojan kuopukseksi poliittisesti aktiiviseen sukuun.
Molemmat isoisäni Walto W.Tuomioja ja Sulo Wuolijoki olivat olleet eduskunnassa, samoin isoäitini Hella Wuolijoki. Kaikki olivat edustaneet eri puolueita. Walto oli Helsingin Sanomien päätoimittaja ja edistyspuolueen puheenjohtaja, Sulo ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan v. 1906 valittu sosialidemokraatti ja Hella oli sodanjälkeisessä eduskunnassa SKDL:n edustajana.
Myös edistyspuolueeseen kuulunut isäni oli joitakin vuosia ministerinä, pääministerinä ja vuonna 1956 silloisen puolueensa Vapaamielisten liiton ja Kokoomuksen presidenttiehdokkaana.
Englannissa pääsin äitini kanssa seuraamaan myöhempiin ohjaajasuosikkeihini kuuluneen Joseph Loseyn työskentelyä Pinewoodin studioilla. Olisin myös päässyt koekuvaukseen jotakin mainosfilmiä varten, mutta kieltäydyin eettisin perustein.. Inhosin sitä aamiaismössöä, jonka markkinoinnista oli kyse.
Vuodet 1955–57 kävin koulua Lontoossa, missä isäni oli silloin suurlähettiläänä. Aluksi olin uudessa ympäristössä täysi ummikko, mutta yhdeksänvuotiaana kielen oppi nopeasti.
Kielitaitoani kohensi merkittävästi myös televisio, jonka lähetykset olivat Englannissa alkaneet jo 40-luvulla. Olin katsojana kaikkiruokainen joten minuun upposivat myös asia- ja ajankohtaisohjelmat. Niistä sain ensimmäiset vasemmistovaikutteeni ja vasemmistolaisuuteni onkin aina ollut enemmän englantilaisittain pragmaattista kuin marxilaisittain teoretisoivaa.
Koulutuksellisen tasa-arvon kannattajana olin 70-luvulla valmis myös SYK:n lopettamiseen. Myöhemmin kantani sellaisiin erikoiskouluihin on lientynyt, jotka todella edustavat kokeilua ja vaihtoehtoisuutta, mutta nekään eivät saisi valikoida oppilaitaan taloudellisten tms. seikkojen perusteella.
Lontoosta palattuani jatkoin koulunkäyntiäni SYK:ssa. Sen teinikunnassa ja Helsingin Teiniyhdistyksessä sain ensimmäiset kokemukseni yhteiskunnallisesta toiminnasta.
Kyse ei ollut vain järjestötoiminnasta vaan yhtä paljon kulttuurista, jonka monipuoliseen harrastamiseen koulu kannusti. Näyttelin koulun teatterikerhossa ja HeTeY:n ohjelmarenkaassa. Teatteriurani kohokohta oli, kun edesmenneen Tarja-Tuulikki Tarsalan ohjauksessa esitin Jupiteria Molièren Amfitryonissa mm. Kari Franckin ja Pekka Laihon kanssa.
Kun yli puolet luokkatovereistani soitti jotain instrumenttia, en halunnut olla muita huonompi ja valitsin soittimekseni klarinetin. Muutaman vuoden yritin sitä soitella kunnes myin sen armeija-aikana tupakaverilleni.
Teiniliitto ei pyrkinyt edistämään vain koululaisten oikeusturvaa ja kouludemokratiaa vaan vaikuttamaan koko koulutuspolitiikkaan ja tuolloin valmisteltavana olleeseen peruskoulu-uudistukseen. (Kuva: Veikko Rinne)
Yhteiskunnallinen kiinnostukseni johti siihen, että olin mm. Ilkka-Christian Björklundin kanssa perustamassa Helsingin Teinien yhteiskunnallista seuraa 1963. Ensimmäiset toimittajakokemukseni hankin sen julkaisemassa Kääntöpiiri-lehdessä.
Otimme tavoitteeksemme Suomen Teiniliiton ravistamisen irti 50-lukulaisesta epäpoliittisuudestaan ja onnistuimmekin siinä. Teiniliitosta tuli 60-luvun lopulla yhteiskunnallisesti aktiivinen koululaisten etujärjestö, jonka varapuheenjohtajana olin vuosina 1967 ja 1968.
Myöhemmin liitto kaatui ylipolitisoitumiseen. Sen työtä jatkaa nykyisin Suomen lukiolaisten liitto.
Keväällä 1965 kirjoitin ylioppilaaksi ja syksyllä kirjoittauduin Helsingin Yliopistoon opiskelemaan poliittista historiaa. Samaan aikaan pukeuduin armeijan kenttäharmaisiin Suomenlinnan rannikkotykistörykmentin 1. patteristossa. Se sijaitsi Isosaaressa, jossa tiesin kansalaissodan jälkeen säilytetyn isoisääni ja muita poliittisia vankeja.
Asevelvollisuuteni loppuaika kului Sotatieteellisen keskuskirjaston ylimääräisenä kirjastoalikersanttina Kaartin pataljoonassa, joka oli majoitettu Katajanokan Merikasarmiin nykyisiin ulkoministeriön tiloihin. Tarjoilu on siellä niistä ajoista parantunut.
Väitöstilaisuudessani 14.9.1996 oli vastaväittäjänä Jorma Sipilä ja kustoksena J.P. Roos.
Valmistuin yliopistosta valtiotieteen kandidaatiksi 1971. Opiskelin myös Helsingin kauppakorkeakoulussa, jossa suoritin ekonomin tutkinnon 1974.
Jatkoin yliopistossa lisensiaatiksi 1980 ja tohtoriksi 1996. Väitöskirjani tein Pekka Kuusesta, jonka ”60-luvun sosiaalipolitiikasta” tuli suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisen perusta, vaikka aika kääntyikin pian sen yksiviivaista kasvuajattelua vastaan.
Sen jälkeenkin olen jatkanut tutkimista aina kun aikaa sille on liiennyt. Nykyisin olen dosentti poliittisen historian laitoksella ja Suomen historiallisen seuran tutkijajäsen.
Soittaessani vuonna 1966 Yleisradion pääjohtajalle Eino S. Revolle ja tarjotessani I-C Björklundin kanssa kehittelemäämme ajatusta Vedenjakajalla-ohjelmasta, rajoittui kokemukseni televisiotyöstä koulu-tv:n uutisohjelman tekemiseen ja parin kuukauden keikkaan tv-uutisten toimittajana.
Toimittaessani koulu-tv:n uutisohjelmaa törmäsin ensimmäisen kerran sensuuriin. Ohjelmapäällikkö Saara Palmgren hyllytti koululaisille sopimattomana ohjelmamme, jossa käsiteltiin Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaa.
Ennen Revon pääjohtajakautta ei olisi tullut kysymykseenkään, että kaksi juuri opiskelunsa aloittanutta nuorta olisi rohjennut ehdottaa tällaista suoraan pääjohtajalle puhumattakaan, että heitä olisi otettu vakavasti. Mutta porvarillisessa propagandassa turhan myyttisen kaiun saanut reporadio oli avoin uusille innostuneille tekijöille.
Nykynäkökulmasta koko maailman ongelmia syleillyt ohjelmasarjamme oli avuton ja amatöörimäinen, mutta omana aikanaan se koettiin uraauurtavana ja tuoreena. Yhtään kokonaista nauhoitusta ei ohjelmastamme valitettavasti ole tallella, sillä Ylen nauhakapasiteetti oli rajallinen ja nauhoja jouduttiin pyyhkimään ja käyttämään uudelleen.
Vedenjakajalla-ohjelmaa tehdessämme järjestäydyin myös ammatillisesti. Olin mukana perustamassa radio- ja tv-freelancereiden yhdistystä, sittemmin Tekerin kautta SAK:hon järjestäytynyttä FOT-ohjelmatyöntekijät ry:tä. Olin sen hallituksessa muutaman vuoden, yhden varapuheenjohtajana.
Myöhemmin jatkoin toimitustyötä Sadankomitean Ydin-lehdessä, jonka päätoimittaja olin 1977–92.
Vappujuhla Färjsundissa Ahvenanmaalla 1975. Vuodesta 1968 olen ollut puhujana vasemmiston tilaisuuksissa kaikkina muina vappuina paitsi 1973. Silloin osallistuin mieleenpainuvaan vappujuhlaan Santiagossa Chilessä yhdessä Salvador Allenden ja puolen miljoonan Unidad Popularin kannattajan kanssa muutama kuukausi ennen sotilasjuntan vallankaappausta.
Sosialidemokraattiseen puolueeseen liityin 1967. Seuraavissa kunnallisvaaleissa syksyllä 1968 minusta tuli Helsingin kaupunginvaltuutettu.
Kymmenen valtuustovuoteni aikana ehdin taittaa peistä lukuisissa metro-, kaavoitus- sosiaali- tai kouluasioihin liittyvissä kiistakysymyksissä, mutta mikään ei tuottanut minulle yhtä paljon myönteistä kansalaispalautetta kuin kissojen yöjuoksukiellon kumoaminen. Sain tämän muutoksen kaupungin järjestyssääntöön Sinikka Karhuvaaran (kok) kannattamana ja kaikki puoluerajat rikkoneen enemmistön tuella.
Osku rapsuteltavana 1980.
Eduskuntaan tulin valituksi 1970. Kahden kauden jälkeen olin täysin tympääntynyt 70-luvun lopun tunkkaiseen poliittiseen ilmapiiriin ja vuoden 1979 vaalien alla lähdin Helsingin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi.
En kuitenkaan suunnitellut jääväni siitä virasta eläkkeelle, vaan pyrin ja pääsin uudestaan eduskuntaan 1991, jolloin Suomi oli syöksynyt siihenastisen historiansa syvimpään lamaan. Tuosta myllerryksen ajasta tekemäni päivittäiset muistiinpanot on Veli-Pekka Leppänen toimittanut syyskuussa 2014 ilmestyneeksi kirjakseni ”Siinä syntyy vielä rumihia”.
Ministerintehtävistä minulle on kuluneiden kolmentoista eduskuntavuoden aikana ehtinyt kertyä kokemusta 4000 päivää, ensin vuoden verran kauppa- ja teollisuusministeriössä ja sitten ulkoministeriössä.
SDP:ssä olen nykyään Töölön sos.dem. yhdistyksen jäsen. Lisäksi kuulun mm. Attaciin, Sadankomiteaan, Suomen luonnonsuojeluliittoon, Paasikivi-seuraan, Suomen Tietokirjailijoihin ja Skepsikseen.
Vuonna 1964 liityin jäseneksi osuusliike Elantoon, jonka säästökassassa minulla oli ollut tili viisivuotiaasta asti. Pidän vahvaa osuustoimintaa edelleen arvokkaana ei-kapitalistisena osana markkinataloutta. Elannon ja HOK:n yhdistyttyä minusta tuli HOK-Elannon jäsen ja kuulun sen edustajistoon.
Arvo Salo teki Punasalamista jutun TUL:n joululehteen 1970. Kuvassa oikealta valmentajamme Tappari Pöyhönen, Hannu Laukkanen, Pentti Arajärvi, Hannu Hakkola, Simo Juva, Jukka Kemppinen ja minä.
Laiminlyötyäni liikuntaa muutaman opiskeluvuoden ajan havahduin 60-luvun lopulla siihen, että kuntoni oli päässyt rappeutumaan ja asialle olisi tehtävä jotakin. Ryhdistäymiseni alkoi koripallosta, jonka entiseksi harrastajaksi osoittautui kaveripiirissä yllättävän moni. Syksyllä 1970 perustimme oman seuran, Puna-Salamat, jonka puheenjohtajana toimin ensimmäisen vuoden.
Koripallon lisäksi aloin harrastaa juoksua Helsingin Jyryn paidassa. Paraatilajikseni löytyi lopulta 3000 metrin estejuoksu. Myös muutaman maratonin olen juossut. Paras maratonaikani 2.59,27 on vuodelta 1983.
Helppoa ei estejuoksu koskaan ollut ja ehkä se siksi sopi periksiantamattomalle luonteelleni. Veteraanikisoissa estejuoksuihin osallistuu sen verran vähemmän porukkaa kuin sileille matkoille, että olen onnistunut tässä lajissa pääsemään SM-mitaleille saakka. Vuonna 1982 tuli pronssia ja 1983 hopeaa.
Erilaisista hölkkäkisoista on osallistumismitaleita kertynyt repullinen, mutta viime aikoina olen kisannut vain itseni kanssa ja joutunut usein tyytymään hotellien juoksumattoihin maailman eri kolkissa.
Fyysisen kunnon ohella pyrin pitämään henkistä kuntoani yllä lukemalla mahdollisimman paljon ja monenlaista kirjallisuutta.
Omista kirjoistani on laajimman lukijakunnan tavoittanut Hella Wuolijoesta ja hänen sisarestaan Salmesta kirjoittamani teos Häivähdys punaista. Sain siitä Tieto-Finlandian vuonna 2006. Keväällä 2013 se julkaistiin Intiassa englanniksi, eli sillä kielellä jolla sen kirjoitin. Se on käännetty myös viroksi, ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi.
Henkilötiedot
Syntynyt 1.7.1946 Helsingissä; puoliso vuodesta 1978 Marja-Helena Rajala
Valtiotieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta 1971, lisensiaatti 1980, tohtori 1996; ekonomi Helsingin kauppakorkeakoulusta 1974
Käynyt koulua Helsingissä, Lontoossa ja Genevessä; ylioppilas Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta 1965
Kielitaito:
suomi, ruotsi, englanti, ranska, saksa ja viro
Työkokemusta:
- Poliittisen historian dosentti Helsingin yliopistossa 1997–
- Helsingin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtaja 1979–91,
- Rautaruukki Oy:n talous- ja markkinatutkija 1975–77
Valtioneuvosto:
- Ulkoministeri 22.6.2011–29.5.2015
- Ulkoministeri 25.2.2000–18.4.2007
- Kauppa-ja teollisuusministeri 1999–25.2.2000
Eduskunta:
- Suuren valiokunnan puheenjohtaja 1995–1999, 2007–2011
- Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja 1991–1996, puheenjohtaja 1996–1999
- Kansanedustaja 1970–79 ja 1991 alkaen; ulkoasianvaliokunnan jäsen 1970–79, 1991–99, Pohjoismaiden Neuvoston jäsen 1971–79, 1991–96 ja 2007–11, Pohjoismaiden Neuvoston presidentti 2008
- Ollut eri aikoina myös laki-, pankki-, sivistys- ja talousvaliokunnan jäsen.
Kunnallinen kokemus:
- Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV hallituksen jäsen 1981–1996; puheenjohtaja 1992–1996
- Helsingin seutukaavaliiton hallituksen jäsen 1981–1985, varapuheenjohtaja 1985–1991
- Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1969–1979, lastensuojelulautakunnan pj. 1969–1972
Toimittajana:
- Ydin-lehden päätoimittaja 1977–1991
- Vapaa televisiotoimittaja 1965–1969 (mm. koulu-tv, tv-uutiset, Vedenjakalla)
- Television kirjallisuusohjelmien Kirjan takana (2010–2011) ja Kirjapiiri (2012-2013) toimittaja
- Ollut Demarin, Hufvudstadsbladetin, Tanotorven, Kunta ja Me -lehden sekä Seuran kolumnistina
Muu toiminta:
- Paasikivi-seuran varapuheenjohtaja 1995–
- Presidentti 2000 -yhdistyksen (Ahtisaaren vaalikomitea) puheenjohtaja 1993–1994
- Asuntoreformiyhdistyksen puheenjohtaja 1988–1994
- SDPn puoluevaltuuston jäsen 1987–1993, puoluekokousedustaja 1969, 1975, 1978, 1981, 1984, 1987, 1990, 1993, 1996, 1999, 2002, 2004 ja 2007; SDP:n Helsingin piirihallituksen jäsen 1973–1979, varapuheenjohtaja 1977–1978
- Eurooppatoimikunnan puheenjohtaja 1987–, International Confederation for Disarmament and Peace varapresidentti 1981–1984
- Presidentin valitsijamies 1982 (Koivisto)
- Finnfundin hallintoneuvoston jäsen 1978–1999
- Neste Oyn hallintoneuvoston jäsen 1976–98; Fortum Oyn hallintoneuvoston jäsen 1998–1999;
- Kehitysyhteistyöasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja 1975–1981
- II parlamentaarisen puolustuskomitean jäsen 1974–1975; kehitysyhteistyökomitean varapuheenjohtaja 1977–1978, seutuhallintokomitean puheenjohtaja 1986–1987
- Helsingin puhelinyhdistyksen edustajiston jäsen 1974–1999
- Osuusliike Elannon edustajiston jäsen 1975–2004, HOK-Elannon edustajiston jäsen 2004–, Elannon hallintoneuvoston jäsen 1976–1999 ja puheenjohtaja 1983–1996
- Työväen urheiluliiton liittotoimikunnan jäsen 1971–1979; Comité Sportive International du Travail (kv. työläisurheilukomitea) hallituksen jäsen 1972–1978; TULn yleisurheilun tuen puheenjohtaja 1980–1990; Olympiakomitean hallituksen jäsen 1980–1992
- Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 1967–1969, 1973–1974; Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan edustajiston jäsen 1972–1973
- Suomen Teiniliiton varapuheenjohtaja 1967–1968
- Suomen YK-liiton hallituksen jäsen 1966–1969
- Sadankomitean hallituksen jäsen 1963–1965, 1968–1969, 1978–1993, puheenjohtaja 1988–1992
- Tiedonjulkistamispalkinto 1979; Tieto-Finlandia 2006
Sotilasarvo: ylikersantti
