Erkki Liikanen on lukenut Meri Valkaman kiitetyn kirjan Sinun, Margot, ja sen inspiroimana kirjoittaa facebookissa omasta DDR-suhteestaan. Liikasen inspiroimana kerron minäkin DDR-suhteestani.
Olen vain yhden kerran vieraillut DDR:ssä vuonna 1967 kun Maunu Harmon ja Anssi Sinnemäen kanssa siirryimme Länsi-Berliinistä Checkpoint Charlien – jossa DDR:n rajavartija takavarikoi mukanani olleen Der Spiegelin – kautta muutamaksi tunniksi kiertelemään muurin itäpuolta. Lounasaikaan hakeuduimme valkoisine pöytäliinoineen hienolta näyttäneeseen Stadtkeller ravintolaan. Tutkimme hienoja herkkuja täynnä olevaa menyytä ja yritimme vuoron perään tilata jotain houkuttelevaa, jolloin tyylikkäästi mustiin puettu tarjoilija aina pyöritti surullisena päätään ja totesi lakonisesti ”gibt es nicht”, kunnes lopulta tajusimme kysyä mitä teillä on ja tilata sitä.
Kotimaassa olen vain kerran tavannut DDR:n edustajia kun minut oli kutsuttu heidän lähetystöönsä iltapalalle. Illan aikana päällekäyvä politrukki – todennäköisesti Stasin mies – koetti pitkään saada minut hyväksymään ajatuksen, että Suomessakin pitäisi sosialidemokraattien ja kommunistien muodostaa yhteinen puolue, kuten Saksan itävyöhykkeellä jo 1946 tehtiin kun valtapuolue SED perustettiin. En lämmennyt ajatukselle ja lopulta toinen diplomaattisemmin käyttäytyvä isäntä kehotti jo toveriaan luopumaan turhasta painostuksesta.
DDR:n asiakirjoihin olen jo tuonkin perusteella varmasti päätynyt. DDR:n arkistoja tutkinut Seppo Hentilä kirjoittaa vuonna 2004 julkaistussa ja edelleen hyvin suositeltavassa ”Harppi-Saksan haarukassa, DDR:n poliittinen vaikutus Suomessa”-kirjassa näin:
”Vuonna 1970 eduskuntaan tullut Erkki Tuomioja oli itäsaksalaisille vaikea pala. Tuomioja ei ollut DDR:n asiamiesten kontaktiyrityksistä lainkaan innostunut. Epäilyttävänä he pitivät hänen vahvaa sitoutumistaan Sadankomitea-liikkeeseen. Kuten tunnettua pasifismi tuomittiin itäblokissa poliittisesti kypsymättömien haihattelijoiden harhaopiksi. Lopulta itäsaksalaiset keksivät mikä Tuomioja oli miehiään: ”Niin sanotun vasemmiston piirissä on myös joitain henkilöitä, jotka ovat taipuvaisia maolaisuuteen (esim. Tuomioja).” Tämä DDR:n suurlähetystössä 1979 kirjattu arvio oli tietysti täysin mieletön ja vailla pohjaa, mutta leimaamalla Tuomiojan pahimman mahdollisen ideologisen poikkeaman edustajaksi Itä-Saksan täkäläiset kontaktimiehet saattoivat päästä hankalasta tapauksesta eroon”. (Hentilä 2004, s. 182-183)
Varmaan olen tämän jälkeenkin päässyt DDR:n asiakirjoihin, ainakin 80-luvulla Helsingistä lähetettyyn Stasi-raporttiin ”Über die Pseudofriedensbewegung in Finnland” jossa arvosteltiin sekä idän että lännen ydinaseita vastustanutta END-liikettä.
Kun somen alamaailmassa kuitenkin pyörii sekä nimellä että nimettöminä postauksia joissa minut leimataan Stasi-agentiksi jonka nimi varmasti löytyy ns. Tiitisen listalta, turhauduin lopulta näihin totaalisen historiattomiin ja pelkkään pahansuopaisuuteen perustuviin solvauksiin. Tarjouduin maksamaan jokaiselle Tiitisen listalla oloani toistavalle väittäjälle 10 000 euroa, jos nimeni listan julkistamisen jälkeen sieltä löytyy, edellyttäen kuitenkin että he myös sitoutuvat maksamaan 10 000 euroa määräämäni kohteeseen jos nimeäni ei sieltä löydy. Kukaan ei toistaiseksi ole tähän tarjoukseen tarttunut, mikä ei kuitenkaan estä samoja ihmisiä jatkamasta maanpetos- ym. syytösten toistamista.
29.12. 2021
