Hallituksen kehysriihen jatkuessa monet keskustalaiset valittivat sitä, että punamulta on kuollut ja korvattu punavihreydellä. Otetaan historia tähän tarkasteluun mukaan.
Punamulta-nimitys tuli käyttöön kun maalaisliitto ja sosialidemokraatit muodostivat ensimmäisen yhteisen hallituksensa vuonna 1937. Se jäi myös nimityksenä sille yhteistyölle joka sotien jälkeen aina 90-luvulle saakka muodosti yleisimmän hallitusyhteistyön pohjan.
Tätä 30-luvulla syntynyttä suhdetta voi kutsua työväestön ja talonpoikien intressipohjaiseksi liitoksi. Suomi ei ollut ainoa maa, jossa tällainen syntyi. Sama yhteistyökuvio toteutui muissakin pohjoismaissa ja vaikka sosialidemokraatit mielellään eivätkä ihan aiheetta ottavat kunnian pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin saavutuksista, on niihin tarvittu myös talonpoikaispuolueiden ja sosiaaliliberaalien tukea. Yhteistyö oli myös vankka varustus niin oikealta kuin vasemmalta uhkaavien diktatuurien torjumiseksi.
Nykyinen keskusta ja SDP eivät ole enää puhtaita talonpoikais- tai työväenpuolueita, eikä niiden yhteenlaskettu kannatus liioin enää riitä enemmistöön.
Kuitenkin viittä nykyistä hallituspuoluetta yhdistävät keskeiset arvot vapaudesta, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta. Ne ovat demokratian ja oikeusvaltion tukijoita ja torjuvat rasismin ja kaikenlaisen ihmisoikeuksia loukkaavan syrjinnän. Ne haluavat edistää talouskasvua, joka tapahtuu ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän kehityksen ehdoin. Ne saavat enimmän kannatuksensa omalla työllään palkansaajina tai yrittäjinä itsensä elättäviltä ihmisiltä ja ne haluavat torjua eriarvoisuuden kasvun ja luottavat sopimusyhteiskunnan vahvuuteen.
Tässä suhteessa ne eroavat erityisen selvästi suurimmasta oppositiopuolueesta ja toisesta suuresta oppositiopuolueesta, joka on jakaantunut perussuomalaisten myötäilijöihin ja liberaalien arvojen kannattajiin.
Kaikissa hallituspuolueissa on tietysti erilaisia painotuksia. Kehysriihi jätti monenlaisia tarpeita arvioida tilannetta, mutta SDP:ssä haluamme kuitenkin pitää mölyt mahassa ja iloita kehysratkaisuista, vaikka ne eivät tietenkään meidän sen enempää kuin yhdenkään muun hallituspuolueen tavoitteita sellaisenaan vastaa.
Keskustan oireilu jatkuu. Media tarjoaa sille julkisuutta omia toiveitaan edistääkseen. Sisäinen keskustelu on kaikissa demokraattisissa puolueissa tarpeen, mutta julkisuus ei sitä välttämättä edistä. Jos keskustelua halutaan käydä laajemmin niin luontevaa olisi, että hallituspuolueet eduskunnassa ja muualla voisivat sitä yhdessä käydä.
Minua ainakin kiinnostaisi selvittää, mikä on keskustan suhde vihreyteen. Aikanaan ”isona vihreänä” markkinoitu Seppo Kääriäinenkin on huolissaan siitä, miten ”punavihreä rintama on asettanut keskustan uuden eteen”. Eikö tänäkin vuonna vihreää vappua mainostanut keskusta päinvastoin kuuluisi luontevasti tähän rintamaan? Vai onko sittenkin kyse puna-allergiasta? Elämä näiden viiden puolueen muodostamassa hallituksessa ei ole aina helppoa, mutta minun mielikuvitukseni ja kokemukseni ei nosta esiin yhtään enemmistökoalitiota, jossa se voisi olla helpompaa tai tuloksekkaampaa – ainakaan jos edelleen jaamme yllämainitut arvot!
Hyvää Vappua!
