1970-luvulla maailmassa oli enimmillään 70 000 ydinpommia. Sen jälkeen niiden määrä on laskenut noin 16 000:een, joista 90 % on tasasuuruisin osuuksin Yhdysvaltain ja Venäjän hallussa. Tästä ei ikävä kyllä voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että ydinaseriisunta olisi edennyt. Nykyinenkin määrä ydinaseita riittää tuhoamaan koko ihmiskunnan moninkertaisesti.
Yksikin ydinpommi voi välittömästi surmata monta miljoonaa ihmistä. Ydinasein käytävä suursota ei säästäisi sivullisiakaan, sillä sitä seuraava ydintalvi-ilmiö voi pahimmillaan tarkoittaa samanlaista lajikatoa kuin dinosaurukset 65 miljoonaa vuotta sitten hävittänyt meteoriitin iskeytyminen maapallolle.
Vuonna 1970 voimaan astunut ydinsulkusopimus (NPT-sopimus) on tähdännyt estämään uusien ydinasevaltojen syntyä, missä se on onnistunut vain osittain. NPT:n tunnustaman viiden ydinasevallan lisäksi sopimuksen ulkopuolelle jääneet Pakistan, Intia ja Israel sekä sopimuksesta irtaantunut Pohjois-Korea ovat hankkineet ydinaseen. Ilman sopimusta ydinasevaltojen määrä voisi kuitenkin olla paljon suurempi. Ruotsikin luopui ydinaseiden kehittämissuunnitelmistaan vasta 60-luvun lopulla.
Ydinsulkusopimuksen toinen kivijalka ydinaseiden leviämisen ehkäisemisen ohella on ydinasevaltojen sitoutuminen ydinaseriisuntaan tavoitteena niistä luopuminen kokonaan. Tässä ei kuitenkaan ole lainkaan edetty. Gorbatshov ja Reagan visioivat 1986 täydellistä ydinaseriisuntaa ja vielä 2009 Obama esitti saman vision.
Todellisuudessa yksikään nykyisistä ydinasevalloista ei tee mitään tämän tavoitteen eteen. Päinvastoin käynnissä on sekä Yhdysvalloissa että Venäjällä ydinaseiden ja niiden kuljetuslaitteiden modernisointi-ohjelma ja myös aivan uusien ydinaseisiin nojaavien asejärjestelmien kehittäminen. Ydinaseiden käyttöä puoltava retoriikka on taas palannut suurvaltojen puheisiin eikä kukaan halua nyt eksplisiittisesti sitoutua olemaan käyttämättä ydinaseita ensimmäisenä.
Viimeisin huolestuttava tapahtuma on Yhdysvaltain irrottautuminen vuonna 1987 solmitusta, maalta laukaistavat keskimatkojen ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta, mitä seurasi odotetusti Venäjän vastaava ilmoitus. Tosiasiassa sopimusta on vähintäänkin kierretty Venäjän uuden SSC-8 ohjuksen kehittämisellä. Venäjä puolestaan katsoo, että Yhdysvaltain torjuntaohjukset toimivat myös sopimuksen vastaisina hyökkäysaseina.
Uuden varustelukilpakierteen uhka on todellinen. Voittajia siinä kilpailussa ei ole. Sen ohella, että rahan laittaminen aseisiin on pöyristyttävää resurssien väärinkäyttöä, ei sillä myöskään saada lisää turvallisuutta. Tuloksena on päinvastoin epävakauden ja vaaratilanteiden lisääntyminen.
Tämä ei myöskään ole sen enempää USA:n kuin Venäjän intresseissä, mikä ei kuitenkaan takaa sitä etteikö siihen silti ajauduttaisi. Katkolla ei ole vain INF-sopimus, vaan myös 2021 umpeutuvien SALT-sopimusten tulevaisuus. Voisivatko kolmannet maat estää surkeimman vaihtoehdon toteutumisen?
Yhdysvaltain ja Venäjän yhteisymmärrys ei nykymaailmassa enää riitä. Ydinasevalloista Kiina on kolmas tekijä, joka on saatava mukaan ydinaserajoituksiin, jos niistä halutaan pitäviä. EU:ssakin on (ainakin 1.4. saakka) kaksi ydinasevaltaa, joiden on jossain vaiheessa myös tultava mukaan ydinaserajoituksiin. EU:lla on myös ratkaiseva rooli siinä pysyykö Iranin kanssa tehty sopimus voimassa.
Olisi suotavaa, että myös Suomella olisi enemmän aloitteellisuutta ja aktiivisuutta aseriisuntakysymyksissä. Kylmän sodan päättyminen johti Suomessakin passiivisuuteen aseriisuntapolitiikassa ja sen myötä aiemmin muidenkin arvostaman osaamisen alasajoon, jonka uudelleen vahvistamiseen on ilmeinen tarve. Presidentti Niinistön johdolla Suomella on kuitenkin halua ja mahdollisuuksia aloitteellisuuteen.
Merkittävin uusi aloite ydinaseriisunnan aikaansaamiseksi on YK:n yleiskokouksen äänestyksen jälkeen hyväksymä ydinaseiden täyskieltoon tähtäävä sopimus. Taustalla siihen johtaneessa prosessissa oli turhautuminen ydinasevaltojen vähäiseen sitoutumiseen ydinsulkusopimuksessa edellytettyyn ydinaseriisuntaan. Suomen hallitus on suhtautunut siihen pidättyvästi katsoen sen voivan heikentää NPT-sopimusta.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ei kuitenkaan ole tätä perustetta hyväksynyt ja haluaa että Suomi seuraa sopimuksen voimaansaattamista ja on valmis arvioimaan omaa kantaansa. Liittyminen sopimukseen on peruteltua maalle, joka ei missään olosuhteissa halua laskea omaa turvallisuuttaan humanitaarisilta seurauksiltaan katastrofaalisten ydinaseiden olemassaolon ja käyttömahdollisuuden varaan. Ydinaseeton maailma on Suomen lopullisena tavoitteena ja sitä voidaan monin pienin askelin edistää.
3.2. 2019
