Sitkeät neuvottelut brittien ja EU:n välillä Brexit-sopimuksesta ovat lopulta johtaneet tulokseen. Tosin vain väliaikaiseen sopimukseen, sillä se on voimassa vain 21 kuukautta, ja mitä sen jälkeen seuraa on täysin avoinna.
Tosiasiassa on myös tämän väliaikaissopimuksen kuin myös Mayn hallituksen kohtalo on avoin. Neljä ministeriä erosi heti hallituksesta pitäen tulosta vain antautumissopimuksena. Sellaiselta se ainakin näyttää kiihkeimmille Brexitin kannattajille, joskin minun on vaikeata uskoa, että edes sellainen pellehahmo kuin Boris Johnson olisi itse koskaan uskonut niihin valheellisiin ja naurettaviin lupauksiin, joiden hänkin sanoi toteutuvan, kunhan britit vain saisivat takaisin suvereniteettinsa EU:lta.
Theresa May on itse asiassa oikeassa puolustaessaan sopimusta parhaana, joka neuvotteluissa oli mahdollista saavuttaa. Hänelle vaihtoehtona oli kova Brexit kaikkine siitä seuraavine välittömine vaikeuksineen ja menetyksineen, mukaan lukien Irlannin ja Ulsterin välisen rajan sulkeutuminen. Nähtäväksi jää, onko parlamentin konservatiiviryhmässä riittävästi niitä, jotka pitävät sitäkin parempana kuin Mayn surkeaa antautumista.
Ainoa todellinen vaihtoehto Mayn sopimukselle on uusi kansanäänestys, jossa britit voivat ratkaista haluavatko he mieluummin pysyä EU:ssa vai hyväksyä Brexitin tarjolla olevilla ehdoilla. Kun se ja sen seuraukset nyt tarkemmin tiedetään, ei tulokseen enää ole yhtä helppoa vaikuttaa valhekampanjoinnilla.
Enemmistö konservatiivien parlamenttiedustajista mukaan lukien May äänesti Brexitiä vastaan, ja he tuskin ovat mielipidettään muuttaneet. Näin sekä kovan Brexitin kannattajat että EU-realistit voisivat, jos yhdistävät voimansa, kaataa Mayn hallituksen. Erimielisyys siitä mitä tästä pitäisi seurata on kuitenkin tälle esteenä.
Tämä olisi labour johtaja Jeremy Corbynin hetki päästä historiaan. Hän ei suinkaan ole ollut sellainen katastrofi puolueelleen, jollaisena brittimedia on hänet esitellyt. Labourin tulos vaaleissa oli paras sitten vuoden 2001 ja se on ainoa sosialidemokraattinen puolue Euroopassa, joka on onnistunut houkuttamaan miljoonia uusia nuoria äänestäjiä ja jonka jäsenmäärä on Corbynin aikana lähes kolminkertaistunut.
Hän voi kuitenkin menettää mahdollisuutensa, ellei hän pysty luopumaan vanhoista EU-epäluuloistaan, jotka heijastuivat myös hänen epäuskottavuudessaan, kun hän puolueen kannan mukaisesti esiintyi Brexitiä vastaan kansanäänestyksen alla. Iso osa puolueen kannattajista on toki edelleen Brexitin puolella, mutta tämän syksyn puoluekokouksessa suuri enemmistö uusien nuorten aktivistien johdolla halusi brittien pysyvän EU:ssa ja vain Corbynin puuttuminen päätöksentekoon esti kokousta vaatimasta suoraan uutta kansanäänestystä.
Jos Corbyn ja Labour ottavat selvän kannan uuden kansanäänestyksen puolesta olen lähes varma, että se myös toteutuu ja että tuloksena on Brexitin hylkääminen. Se oletettavasti johtaisi uusiin vaaleihin ja Labourin johtamaan hallitukseen. Mutta jos Corbyn edelleen tyytyy vain mutisemaan ja vaatimaan parempaa erosopimusta EU:n kanssa, ei hänestä koskaan tule pääministeriä, ja siitä hän voi syyttää vain itseään.
21.11. 2018
