Tuusulan kunnanvaltuusto piti viikko sitten juhlaistunnon Tuusulan kunnan perustamisen 375-vuotisjuhlan merkeissä. Sain kutsun juhlaistuntoon puheenpitäjäksi, ja laitan lyhennelmän siellä 25.8. pitämästäni puheesta tähän luettavaksi.
Kun Tuusulan kunta v. 1643 perustettiin, maapallon väkiluku oli vähän päälle 500 miljoonaa. Tänään se on jo noin 7,6 miljardia, ja kasvu tulee jatkumaan ainakin siihen saakka, kunnes maailman väkiluku on 9 tai 10 miljardia.
Tuusulan väkiluku, joka v. 1810 oli noin 2700, on kasvanut maailman väestönkasvua nopeammin nykyiseen 39 000 – tai oikeammin 115 000:een, joka on kolmen Suur-Tuusulan aikanaan muodostaneen kunnan yhteenlaskettu asukasluku niin, että tuusulalaisten osuus koko maailman väestöstä on kasvanut.
Maailman väkiluku on kokonaisluku, kun taas Tuusula on kasvanut muuttoliikkeen seurauksena ja tuusulalaisten, kuten laajemmin suomalaisten panos tähän maailman kokonaisväkiluvun kasvuun jää vaatimattomaksi, ja hyvä niin.
Väestönkasvu kaikkine seurauksineen on tärkein syy siihen, ettemme saa historiasta minkäänlaista kokemusperäistä tietoa siitä, miten järjestää ihmisen ja luonnon suhde sekä ihmisyhteisöjen keskinäiset suhteet kohta kahdeksan miljardin ihmisen maailmassa. Sen seurauksena elämme nykyisin maailmassa, jota leimaa keskinäinen riippuvuus niin hyvässä kuin pahassa, ja josta ei kukaan, oli kyseessä sitten ydinasein varustettu supervalta tai pieni kääpiövaltio, voi sanoutua irti, vaikka kuinka haluaisi.
Noin 300 vuotta sitten alkaneen teollisen vallankumouksen seurauksena ihmiskunta on saanut käyttöönsä yhtä tehokkaammat tavat ammentaa ympäristöstään luonnonvaroja, muokata niitä mieleisikseen tuotteiksi ja näin tehdessään jättänyt kasvavan määrän jätteitä, myrkkyjä ja päästöjä ympäristöönsä.
Olemme vasta verrattain myöhään tulleet tietoisiksi siitä, että tämä on ollut kestämätöntä luonnonvarojen käyttöä.
Kestämättömän kehityksen eksistentiaalisista uhista ilmastonmuutos on parhaiten tiedostettu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi myös kyetty tai edes haluttu pysäyttää. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että tämän kesän luontoa ja ihmisiä eri puolilla kärventäneet hellekaudet ovat tulossa uudeksi normaaliksi. Siihen on tietenkin pakko varautua ja sopeutua, mutta yhtä lailla on välttämätöntä tehostaa ja nopeuttaa ilmastonmuutosta hidastavia toimia, jotta emme joutuisi sopeutumaan vielä pahempiin seurauksiin.
Ilmastonmuutosta vähemmälle huomiolle on jäänyt luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Ihmisperäiset muutokset ovat jo tuhatkertaistaneet nopeuden, jolla lajeja häviää maapallolta. Seuraukset tästä voivat olla vähintään yhtä dramaattisia kuin ilmastonmuutoksesta.
Myös ihmisyhteisöjen eli kansakuntien ja valtioiden suhteiden järjestämisessä olemme astuneet uuteen keskinäisriippuvuuden aikakauteen. Toisen maailmansodan jälkeen kehitetyt ydinaseet ja muut joukkotuhoaseet ovat luoneet tilanteen, jossa sodankäynti kaikin käytettävissä olevin keinoin ei enää ole yhdellekään valtioille järkiperäinen toimintamalli.
Ensi kertaa ihmiskunnan historiassa on maailmanlopun ennusteille tieteellisesti todennettavia mahdollisuuksia eikä vain uskonnollisiin näkyihin ja ilmoituksiin perustuvia pelkoja.
Globalisaatio, on lisännyt suunnattomasti vaurautta koko maailmassa, mutta myös jakaa sitä aikaisempaa epätasaisemmin. Tätä ei korjaa globalisaatioista irtaantuminen, joka ei ole mahdollista ilman suuria kustannuksia ja hyvinvointitappioita, vaan ainoastaan se, että globalisaation hallintaa varten otetaan käyttöön vaurautta, valtaa ja vastuuta paremmin ja oikeudenmukaisemmin jakavat kansainvälisen yhteistyön pelisäännöt.
Mitään näitä koko ihmiskuntaa yhtä lailla uhkaavia ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestämättömän kehityksen haasteita ei nykyisessä keskinäisriippuvuuden maailmassa kukaan voi menestyksellä ratkoa vain omilla saatikka muista piittaamattomilla toimilla, vaan niihin vastaaminen edellyttää mahdollisimman laajaa monenkeskistä yhteistyötä.
Myös Tuusulan tulevaisuus riippuu siitä, miten onnistumme tai epäonnistumme näihin haasteisiin vastaamisessa. Sitä emme tiedä ja siksikin elämme myös kasvaneen epävarmuuden maailmassa, jossa ei olemassa toimivia ”business as usual”-skenaarioita tulevaisuuden hahmottamiseksi.
Tämä ei tee Tuusulasta tai mistään paikallisyhteisöstä vain tahdotonta ajopuuta. Ajattele maailmanlaajuisesti ja toimi paikallisesti, on keskinäisriippuvuuden maailmassa entistäkin tähdellisempi ohje.
Kestävä kehitys toteutuu, jos on toteutuakseen, paikallisella tasolla ja päätöksillä, ja myös ihmisten tietoisilla kuluttajavalinnoilla. Ilmastonmuutoksen torjumiseen tarvitaan tietenkin maailmanlaajuisia sitovia sopimuksia. Niitä ei kuitenkaan synny ilman ihmisten omasta lähiympäristöstään lähtevää kansalaisaktiivisuutta eikä ilman kaikkien tasojen sitoutumista niiden toimeenpanoon.
Paikallistaso voi myös olla johtavassa ja ratkaisevassa asemassa, kuten Yhdysvalloissa, missä osavaltiot, kaupungit ja pienemmät yhteisöt pystyvät toimimaan maan kokonaispäästöjen vähentämiseksi vaikka Valkoinen talo tavoitetta suorastaan sabotoisikin.
Tuusulan historiassa kerrotaan mikkeliläisen matkustajan vuonna 1854 todenneen mm. miten ”Tuusulassa asuu ruotsalaisuus, niin kuin routa”. 1800-luvulla kunnassa ”vallitsi itse asiassa monikielisyys, ääretön kielirikkaus”, jopa siinä määrin että Hämeen Sanomissa vuonna 1880 kirjoitettiin kuinka ”tuskin toista babelimaista pitäjää lienee Suomessa”.
Kenties tämäkin oli vaikuttamassa Tuusulanjärven taitelijayhteisön syntyyn edellisen vuosisadan vaihteessa. Tämän taitelijayhteisön synty ei ollut minkään valtiollisen tai kunnallisen suunnittelun tulos, mutta se on jättänyt pysyvän jäljen sekä kansalliseen että paikalliseen tietoisuuteen samoin kuin Suomi-kuvaan maailmalla.
Suomen rakentuminen kansallisvaltioksi synnytti paineita suomalaisen yhtenäiskulttuurin toteuttamiseen. Yhtenäisyyttä rakennettiin kuitenkin myös jakaantumista korostavin keinoin. Tuusulassakin viritettiin kieliriitaa kunnes ruotsinkielisten osuus 75 vuotta sitten oli pienentynyt niin, että kunnasta tuli yksikielinen.
Kieliriitoja järkyttävämmät olivat kansan luokkapohjaisen kahtiajakautumisen seuraukset. Se johti vuonna 1918 sisällissotaan. jonka verisiltä seurauksilta ei säästytty Tuusulassakaan, jossa kuntalaisia kuoli sodassa ja sen jälkiselvittelyissä 219 ihmistä, etupäässä punaisten puolelta.
Onneksi nykysuomalaisia yhä vahvemmin yhdistää käsitys, että kyseessä oli valtaisa koko kansakuntaa koetellut onnettomuus, josta tärkein opetus on se, että on tehtävä kaikkemme ettei tällainen enää koskaan voisi toistua.
Suomi ei ole ainut kansakunta eikä edes se, joka tiukimmin on halunnut kansallisvaltiota rakentaessaan määrittää oikean kansallisuuskäsitteen yhden kaikille yhteisen muotin mukaisesti. On kuitenkin myös toisenlaisia toimintamalleja, jotka perustuvat moninaisuuden ja erilaisuuden hyväksymiseen ja sen tunnustamiseen vahvuudeksi, ei heikkoudeksi.
Kasvavan keskinäisriippuvuuden maailmassa tulee olemaan entistä vaikeampaa ylläpitää toiseutta poissulkevaa kansallista omakuvaa. Sitä varmasti yritetään, mutta sen seuraukset näkyvät monenlaisia kustannuksina ja menetyksinä.
Menestyjiä tulevat olemaan ne maat ja yhteisöt, jotka ovat valmiita, kykeneviä ja halukkaita käyttämään täysimääräisesti monikulttuurisuuden, monietnisyyden ja erilaisuuden antamia mahdollisuuksia hyväkseen.
Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Monien tästä kertovien menestystarinoiden ja saavutusten rinnalla on myös pahoja epäonnistumisia ja pettymyksiä. Pelot tällaisen avautumisen kielteisistä seurauksista ovat suuria eikä niitä pidä vähätellä ja sivuuttaa. On siten tärkeätä ottaa oppia sekä onnistumisista ja hyvistä käytännöistä kuin epäonnistumisista ja heikkouksista.
Tämä ei liioin tarkoita että meidän tulee hyväksyä minkäänlaista arvorelativismia, joka esimerkiksi tarkoittaisi sitä että hyväksyisimme naisten ja tyttöjen oikeuksien rajoittamisen tai väkivallan käytön koska sellaisen väitetään kuuluvan jonkin kulttuurin ominaispiirteisiin.
Vaikka valinnanvapaus omien elämäntapavalintojen suhteen on ainakin nuoremmille polville itsestään selvää, niin on hyvä muistaa, että vain muutama vuosikymmen sitten Suomi oli tällaisten valinnanvapauksien suhteen varsin ahdistava maa. Vanhemmat tuusulalaiset saattavat puolestaan muistaa, että täällä oltiin myös laajennetun vapauden koekenttänä, kun juuri Tuusulasta erotetussa Järvenpäässä avattiin rohkeana kokeiluna ensimmäinen Alkon myymälä kaupunkien ulkopuolella.
Moninaisuus on Tuusulassa jo vahvasti läsnä. Kunta ei ole enää yksi- eikä kaksikielinen vaan monikielinen, suomen ja ruotsin lisäksi täällä puhutaan yli kahtakymmentä muuta kieltä, kuten viroa, venäjää, thaita, englantia, mutta myös lättiä, suahiliä ja takalogia. Samat kielet ovat myös Tuusulan kouluissa käytöissä.
Hyväksymänne Tuusulan kunnan strategia on hieno. Siinä suhteessa se ei poikkea konsulttikielellä tehdyistä sadoista muistakaan kuntastrategioista. Tämä ei ole tarkoitettu moitteeksi vaan sen toteamiseksi, miten paljolti samankaltaisten haasteiden kanssa kaikki Suomen kunnat painivat.
Tuusulalla on kuitenkin monia sellaisia sen kehitysmahdollisuuksia tukevia tekijöitä joita muilla kunnilla ei ole, kuten pääkaupungin ja Suomen päälentokentän läheisyys. 0n myös erityisen luontevaa että Tuusulan strategiassa kansainvälistymisen edistämisen on keskeisessä asemassa.
Jos strategiaan jotain lisää olisi toivonut, on se epävarmaan tulevaisuuteen varautuminen. Epävarmuutta ylläpitävät myös epävakaisuus maiden sisäisessä kehityksessä ja ulkoisessa käyttäytymisessä, jotka usein ovat yhteydessä toisiinsa. Epävarmuutta Suomessa ylläpitää sekin, ettei kukaan ei voi varmuudella tietää sitä, toteutuvatko sote- ja maakuntauudistukset esitetyssä muodossaan, eikä kukaan voi liioin varmuudella kertoa mitä seurauksia uudistuksen läpimenolla tai kaatumisella tulee olemaan.
Epävarmuustekijä on myös siirtyminen digitaaliseen maailmaan, jossa tekoälyn ja robotisaation hyväksikäyttö on vasta alullaan. Nämä avaavat huikeita kehitysmahdollisuuksia osaamisen, vaurauden ja hyvinvoinnin kasvattamiseen, mutta nostavat myös pelkoja siitä ovatko kaikki sen seuraukset sittenkään siunaukseksi vai synnyttävätkö ne esim. uusia yhteiskuntia hajottavia jakolinjoja.
Vaikka se monien mielestä kuulostaakin vanhentuneelta reseptiltä on mahdollisten haittaseuraamusten minimoimiseksi edelleen välttämätöntä luottaa demokraattisten yhteiskuntien lainsäädäntöön ja kansainvälisessä monenkeskisessä yhteistyössä sovittuihin pelisääntöihin. Epävarmuuteen on nykymaailmassa pakko varautua, mutta siihen voi myös vaikuttaa näillä keinoilla sitä pienentävästi.
Menestyvät kunnat ovat ne jotka osaavat ja uskaltavat tarttua kasvavan keskinäisriippuvuuden maailman uusia haasteisiin avautuvina mahdollisuuksina eivätkä uhkina ja ovat yllättävienkin muutosten edessä joustavia ja resilienttejä. Tähän sisältyy myös kyky ja halu tarvittavan muutosturvan varmistaminen niille kuntalaisille, joilla iän, aseman tai muun syyn vuoksi on heikoimmat edellytykset muutoin selviytyä muutoksista voittajina.
2.9.2018
