Heti alkuun on todettava, että en pidä Suomen päätöstä karkottaa yksi venäläisdiplomaatti Suomesta sellaisena asiana, että sen puolin ja toisin tarvitsisi vaikuttaa siihen, miten Suomen ja Venäjän keskustelua ja suhteita jatkossakin asiallisesti hoidetaan. Voi myös olla, että päätös olla yhtymättä EU-maiden enemmistön poliittiseen reaktioon olisi ollut Suomelle isompi asia.
Presidentti Niinistön on aivan oikein korostanut miten vuoropuhelun jatkaminen Venäjän kanssa on nyt entistäkin tärkeämpää ja miten voimia tulee keskittää siihen, että ”repeävä kuilu lännen ja Venäjän välillä alkaisi asettua toiseen asentoon”.
Suomen menettely ei asiakokonaisuudessa ole mikään iso kysymys. Pääasia on tietenkin hermomyrkyllä toteutettu murhayritys Salisburyssä ja miten siihen on reagoitu. Jokainen murhayritys on vakava rikos, ja tässä tapauksessa sen vakavuutta lisää se, että välineenä on käytetty hypervaarallista kansainvälisten sopimusten kieltämää kemiallista asetta, jonka käyttö saattaa vaaraan potentiaalisesti erittäin suuren määrän täysin sivullisiakin ihmisiä.
Myös minä pidän todennäköisenä, että iskun takana oli tavalla tai toisella venäläistaho. Tällaista epäilyä vahvistaa tieto siitä, millä tavoin Venäjä on ollut syyllinen vakaviin kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Mutta todennäköisyys ei vielä ole sama kuin varma tieto eikä todisteita kenenkään syyllisyydestä ole vielä esitetty. Luottamus siihen, että tiedusteluelimillä ”täytyy” olla sellaista tietoa jota ei julkisuuteen voi esittää, on vaarallisen naiivi. Lähivuosiltakin on näyttöjä siitä, miten myös läntiset tiedustelupalvelut ovat vääriin tietoihin nojaten johtaneet harhaan omia poliittisia johtajiaan.
Tämä ei tarkoita, että epäilisin tätä nytkin, mutta vahvistaa sen miksi pitävät todisteet ovat tärkeitä. Niiden puutteessa somessa jää kukkimaan erilaisia salaliittoteorioita, joista jotkut ovat täysin mielikuvituksellisia ja loputkin jäävät paljon epäuskottavammiksi kuin arvio Venäjän osallisuudesta. Oikeusvaltioperiaatteista kiinnipitäminen vakavissakin rikoksissa kuuluu Euroopan unionin perusperiaatteisiin eikä niistä poliittisista syistä saa tinkiä tavalla, joka lähentäisi meitä esim. tapaan, jolla Venäjä tai Kiina käyttävät oikeuslaitostaan poliittisen vallan välikappaleena.
Rikoksiin on reagoitava silloinkin, kun oikeudelliset näytöt eivät aina riitä. Paljon johtopäätöksiä voi tehdä myös epäillyn käyttäytymisestä ja valmiudesta osallistua rikoksen selvittämiseen. Tämän mahdollisuuden britit kuitenkin tärvelivät, kun lähtivät valmiine tuomioineen ja keskiyöhön päättyvine ultimaatumeineen vaatimaan Venäjältä vastauksia.
Tämä on antanut Putinin Venäjälle mahdollisuuden uhriintua ja kääntää epäilyt länttä vastaan. Se ei suinkaan ole minun mielestäni uskottavaa, mutta monille Putinin kannattajille se käy täydestä. Turha antaa tällaista propaganda-asetta Venäjälle, kun asiallisempi lähestymistapa olisi joko johtanut yhteistyöhön tai siihen että Venäjään kohdistetut epäilyt olisivat paljon vankemmalla pohjalla.
Siinä, että Suomi ilmoittautuu kuuluvansa länteen, ei ole mitään epäilyttävää. Tosin vierastan demokratian, ihmisoikeuksien kunnioittamisen, sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen korostamista ns. läntisinä arvoina, koska ne ovat mielestäni universaaleja arvoja, kuten YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa jo 70 vuotta sitten kirjattiin. Mutta juuri länsimaana on Suomen tärkeä pitää kiinni näistä arvoista ja olla aktiivisesti vaatimassa niiden kunnioittamista silloin, kun meitä vaaditaan solidarisoitumaan lännen kanssa.
Se että selvä enemmistö EU-maista on osallistunut karkotusprosessiin on vielä varsin puutteellinen osoitus EU-solidaarisuudesta, sillä päätökset syntyivät täysin EU:n päätöksentekorakenteet sivuuttaen muutaman suuren jäsenmaan vedätyksellä. Pienille jäsenmaille jäi vain valinta liittyäkö mukaan vai ei. Pidän Suomen kaltaisen maan kannalta erittäin tärkeänä sitä, että EU:n yhteiset linjaukset ja toimet tehdään niin, että kaikki jäsenmaat, myös pienet, istuvat tasaveroisina siinä pöydässä, jossa päätökset tehdään.
Ja toisin kuin Yrjö Rautio tänään HS-kolumnissaan esittää, niin Venäjän toimista on monessa tapauksessa aivan riittävästi näyttöjä, ja ne ovat se pohja jolla Suomi Euroopan Unionissa on ollut päättämässä pakotteista, joiden määräämiseen tarvitaan tällainen oikeusperusta.
Tämän tapauksen arvioinnissa on surullista se, että pohjamudista ovat jälleen lähteneet ryömimään esiin ne jotka haluavat leimata sen tai tuon arvion joko russofobiaksi tai Venäjän trollina toimimiseksi, tai pelkäksi oppositiopolitiikaksi.
30.3.2018
