Matti Vanhanen on ehdottanut, että Suomeen perustettaisiin jälleen vuonna 2000 lakkautettu puolustusneuvosto, nyt turvallisuusneuvostoksi nimettynä. Myös Suomen lähiympäristöön heijastunut jännitteinen kansainvälinen tilanne on ymmärrettävästi korostanut tarvetta varautua erilaisiin aikaisempaa laaja-alaisiin turvallisuusuhkiin, joista nyt käytetään muotitermiä hybridisodankäynti.
Vanhasen mukaan turvallisuusneuvostoa perustelevat sekä kasvava toimintaympäristön muutosten vauhti että turvallisuuden osa-alueiden yhä laajempi kytkeytyminen toisiinsa. Se että puolustusneuvoston henkiin herättäminen kansallisen turvallisuusneuvoston nimellä olisi nyt oikea vastaus tällaisiin tarpeisiin on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvää.
Tällaisen turvallisuusneuvoston tehtävät ovat nykyisin Tasavallan Presidentin ja hallituksen Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan UTVA:n eli valtakunnan ylimmän poliittisen johdon vastuulla. Vanhasen turvallisuusneuvostoa johtaisi pääministeri ja asiat sille valmistelisi nykyinen puolustusministeriön johtama virkamiehistä kokoonpantu turvallisuuskomitea. Tällä muutoksella olisi kolme selvästi kielteistä mutta kenties myös tavoiteltua seurausta.
Ensinnäkin se loitontaisi Tasavallan Presidentin mahdollisuuksia seurata ja ohjata turvallisuuspoliittista päätöksentekoa josta hän perustuslain mukaan ulkopolitiikan johtajana vastaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Toiseksi se vahvistaisi muutoinkin arveluttavaa sekurisaatioksi nimettyä trendiä, jossa yhteiskuntapolitiikan ongelmat yhä laajemmin pyritään liittämään sotilaiden ja vähäisemmässä määrin poliisien hoitaman turvallisuuspolitiikan osiksi. Kolmanneksi se heikentäisi parlamentaarisesta vastuullista turvallisuusasioiden poliittista ohjausta virkamies- ja sotilasvallankäytön hyväksi.
Vaikka ajatus tällaisesta kansallisesta turvallisuusneuvostosta ei ole käyttökelpoinen, ei se tarkoita, etteikö ole muutoin syytä pohtia miten laaja-alaiseen turvallisuuteen liittyviin uhkiin voidaan varautua mutta myös niiden syntymistä ennaltaehkäistä. Tällöin yksi tärkeä kysymys on parlamentaarisen seurannan ja ohjauksen vahvistaminen, mikä tarve korostui hallituksen tällä vaalikaudella valmistelemien ulko- ja turvallisuuspoliittisen, puolustuspoliittisen ja sisäistä turvallisuutta koskevan selonteon käsittelyssä.
Mielenkiintoista on, että Vanhanen perustelee esitystään myös sillä, että eriytyneiden selontekojen väliin jää muutoin tyhjiä alueita. Tämä on todellinen ongelma, mutta sen ilmiselvä ensimmäinen korjaustoimi on luopua ainakin kahden ensin mainitun selonteon keinotekoisesta eriyttämisestä.
13.7. 2017
