Eduskunta hyväksyi lain tasa-arvoisesta avioliitosta. Hieno asia jota on enimmäkseen juhlittu (ja vähäisemmässä määrin murehdittu) sisältönsä puolesta. Merkittävänä on pidetty myös sitä, että tämä on ensimmäinen kerta kun eduskunta päättää mistään asiasta kansalaisaloitteen pohjalta. Sekin on ihan hyvä asia, mutta ei sellainen, joka antaisi aihetta villeimpiin puheisiin siitä miten tämä merkitsee poliittisten puolueiden ja jopa koko edustuksellisen demokratian väistymistä kansalaisyhteiskunnan tieltä.
Kuulun niihin, joille toiminta kansalaisjärjestöissä – maksan edelleen jäsenmaksuni paitsi puolueelle, Vapaus Valita Toisin -yhdistykselle ja Attacille myös yli kahdellekymmenelle muulle järjestölle – on aina ollut yhtä tärkeätä ja itsestään selvää kuin yhteiskunnallinen vaikuttaminen edustuksellisen demokratian ja poliittisten puolueiden kautta. Nämä ovat toisiaan täydentäviä ja yritykset asettaa niitä kilpaileviksi tai vastakkaisiksi ovat demokratian kannalta arveluttavia.
Pohjoismaiden menestys on monessa suhteessa perustunut siihen, että ne ovat kaikki olleet vahvoja kansanliikeyhteiskuntia. Kansanliikkeiden luonne on toki ajan saatossa muuttunut, kun eritoten poliittisten puolueiden kyky kerätä satoja tuhansia kannattajia on heikentynyt ja järjestöihin kuuluminen ehkä muutoinkin vähentynyt, mutta samalla ovat muilla tavoin tapahtuvan verkostoitumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet kasvaneet. Se ei suinkaan tarkoita kansalaisyhteiskunnan heikentymistä, mutta asettaa etenkin vanhoille kansanliikepohjaisille järjestöille uusia haasteita, joihin niiden on ollut vaikeata löytää vastauksia.
Puolueilla ei koskaan ole ollut yhteiskunnallista aloitemonopolia ja nyt niillä on siihen myös aikaisempaa vähemmän kykyä. Vaikka yhteiskunnallinen aloitteellisuus ja muutospaineet syntyvät nykyisin yhä suuremmassa määrin edustuksellisen demokratian ja puolueiden ulkopuolella, on aloitteellisuuden ja muutosten kuitenkin viime kädessä kanavoiduttava edustuksellisen demokratian, hallitusten ja parlamenttien ja niissä toimivien puolueiden tekemiksi lainsäädäntö- ja budjettipäätöksiksi.
Sekin on hyvä muistaa, ettei historiasta löydy ainuttakaan esimerkkiä aidon demokratian kaikki vaateet täyttävästä järjestelmästä, jonka yhtenä, vaikkei tietenkään vielä riittävänä, tunnusmerkkinä ei olisi vapaasti perustettujen ja vapaissa vaaleissa kilvoittelevien puolueiden olemassaolo.
Hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan vaikutusta ja vuorovaikutusta tarvitaan myös kansainvälisesti. Vaikka keväällä 2013 YK:n yleiskokouksessa hyväksytty asekauppaa säätelevä Arms Trade Treaty, joka astuu nyt jouluna voimaan, on syntynyt hallitusten neuvotteluissa ja ratifioitu parlamenttien käsittelyssä, ei sitä olisi olemassa ilman väsymätöntä työtä tehneitä kansanliikkeitä ja järjestöjä, jotka painostivat hallituksia toimimaan sopimuksen aikaansaamiseksi.
30.11. 2014
