Hallitus on muutaman päivän intensiivisen työrupeaman aikana valmistanut ensi vuoden talousarvioesityksen, työllisyyspainotteisen lisäbudjetin ja saavuttanut yhteisymmärryksen rakenneuudistuspaketista. Kaikki tämä oli puolestaan edellytys sille, että työmarkkinajärjestöt saattoivat seuravana päivänä sopia maltillisesta ja talouden elpymistä tukevasta työmarkkinaratkaisusta.
Olisi liioiteltua väittää Suomen talouden ja tulevaisuuden nyt olevan pelastettuja niin, että voimme luottavaisin mielin katsoa tulevaisuuteen. Lisää vaikeita ja hyvinvointivaltion kestävyydelle isoja ratkaisuja tulee viimeistään ensi keväänä jälleen tehtäväksi. Paljon riippuu siitä, miten oikeaan tai väärään päätösten pohjana olleet arviot julkisen talouden ns. kestävyysvajeesta osuvat, mihin myös kansainvälisen talouden meistä riippumaton kehitys vaikuttaa. On kuitenkin selvää, että ilman tätä suoritusta olisimme ajautuneet välittömästi vakavaan talouden ja politiikan uskottavuuskriisiin suomalaiselle hyvinvointivaltiolle monin tavoin kielteisin seurauksin.
Tehtyjä ratkaisuja on arvioitava kokonaisuutena. Tämä kokonaisuus on kuitenkin positiivinen ja enemmän kuin siihen sisältyvien sekä myönteisiä että vähemmän myönteisiä elementtejä sisältävien poliittisten kompromissien summa. Työllistämistä helpottavat ratkaisut, kannustusloukkujen purkaminen 300 eurolla, esikoulun yleistäminen ja oppivelvollisuusiän nostaminen ovat kuitenkin sellaisia rakenteellisia ratkaisuja, jotka tukevat eriarvoisuuden vähentämistä ja hyvinvointivaltion tehtäviä.
Kuntasektorin osalta ei paketissa itsessään ole tehty mitään leikkauspäätöksiä. Kun kuitenkin tiedämme että koko kuntasektorin rakenteellinen alijäämä on nykyhetken noin kahden miljardin luokkaa on siihen pakko kaikissa tapauksissa hakea ratkaisuja vero- ja/tai menosopeutuksella. Jälkimmäistä varten tavoitteeksi otettiin, että valtio purkaa kuntien lakisääteisiä tehtäviä noin miljardin säästöt mahdollistavalla tavalla, mutta sen jälkeenkin on kuntien päätettävissä haluvatko ja missä laajuudessa lisättyä harkintavaltaa käyttää. Pidän tärkeänä, ettei harkintaa käytetä hyvinvointipalvelujen heikentämiseen.
Kuntien palvelujen tehostamisella voidaan myös vajetta paikata, mutta vain pienemmällä osalla. Hartaasti valmisteltujen mutta hitaasti edenneiden kuntarakenne- ja sote-uudistusten tila ei ole omiaan vakuuttamaan harjoituksen tuloksellisuudesta. Sitä, että metropolialue- ja kuntauudistukseen on nyt hyväksytty mukaan viimesijaisena keinona myös pakkoliitosten tekeminen, on hyvä ja tarpeellinen asia. Parhaassa tapauksessa sitä ei tarvitse käyttää, mutta mahdollisuus siihen voi terveellä tavalla skarpata kuntapäättäjien kykyä hyväksyä välttämättömät uudistukset.
Erittäin tärkeänä pidän sitä, että rakenneuudistuspakettiin saatiin myös terveydenhuollon kaksikanavaisen rahoitusjärjestelmän synnyttämien epäkohtien purkamisen vireillepano. On viimeisiä hetkiä pelastaa julkinen terveydenhuolto ja pysäyttää pääosin sen rappeutumisen seurauksena tapahtunut terveyserojen kasvu, joka on välittömästi näkyvin ja huolestuttavin osa siitä, mitä luokkayhteiskunnan paluu merkitsee.
1.9. 2013
