Toimiva demokratia edellyttää hallituksessa tehtävien valintojen ja niiden vaihtoehtojen avointa arviointia. Niin myös aina tapahtuu, jos ei muuta niin jälkikäteen mediassa ja eduskunnassa. Tämän jälkiviisauden asemesta olen pitkään kaivannut etupainoitteista viisauden etsintää.
Kun tämän totean en viittaa kehysriiheen tai muihin nimenomaisiin päätöksentekotilanteisiin, joissa paine tehdä isoja ratkaisuja lyhyessä ajassa on kova ja voi tuottaa vähemmän kestäviä ratkaisuja, vaan siihen yleiseen havaintoon, että päätöksenteon valmistelua tulisi ylipäätään laajentaa ja parantaa. Jo pitkään on eduskunnassa kiinnitetty huomiota esim. siihen, miten lainsäädännön taso on heikentynyt ja miten valiokunnat ovat joutuneet korjaamaan hallituksen esitysten kieliasua ja epäjohdonmukaisuuksia nyt, kun työmarkkinajärjestötkään eivät sitä enää ole kieltämässä.
Yksi lääke tähän olisi ottaa jo lähes kokonaan lopetettu komiteatyöskentely uudelleen käyttöön. Hallitukset ovat jo pitkään valmisteluttaneet esityksensä mieluummin virkatyönä tai jonkun selvitysmiehen (ani harvoin -naisen) kautta ja osin kokonaan ulkoistetuilta konsulteilla, joiden tuotoksia on viime aikoina aiheellisesti arvosteltu.
Selvitysmiehiltä ja konsulteilta tilaaja saa yleensä varmimmin sitä mitä haluaa eikä omaa kantaa tarvitse koetella poikkeavien mielipiteiden kuuntelemisella ja vaihtoehtoisten mallien testauksella. Komiteatyön surkastuminen on liittynyt myös politiikan painotuksen muutokseen hyvinvointivaltion laajentamisesta ja vahvistamisesta sen rajaamiseen ja heikentämiseen uusliberalismin hengessä. Nyt kun tämä on ainakin hallitusohjelmassa haudattu voitaisiin palata normaalimpaan, osallistavampaan ja avoimempaan valmisteluun. Sitä paitsi väärääkin politiikkaa kannattaisi ennemmin tehdä hyvin ja huolellisesti kuin huonosti ja hutiloiden.Isoista ja vuosikausiakin istuneista komiteoista oli 50- ja 60-luvulla helppo tehdä pilkkaa ”herrat istuu-palkka juoksee-järki seisoo-asiat makaa” -tyyliin, joskus aiheestakin. Kuitenkin kaikki suuret ja onnistuneet reformit Suomessa on valmisteltu laajan ja osallistavan valmisteluprosessin kautta, jossa parlamentaarisilla ja/tai kaikki keskeiset intresenttitahot kokoavilla komiteoilla on ollut ratkaiseva osuus. Parhaimmillaan komiteoista saatiinkin kahdenlaista tärkeää hyötyä, jonka puute tuottaa nyt ongelmia. Yksi puute on lainsäädännön teknisen tason surkastuminen. Toinen on, että asianosaisten ja asiantuntijoiden komiteatyössä tapahtuvan kuulemisen ja osallistumisen pois jääminen on johtanut yksisilmäisempään valmisteluun ja joskus joidenkin ministerille läheisten etupiirien erityisintressien perusteettomaan ja piiloteltuun suosimiseen. Uudistuksilta puuttuu pitkäjänteisyys ja niiden onnistumista tukeva laaja yhteiskunnallinen sitoutuminen.
Tämä voidaan vain osittain korvata eduskunnassa tapahtuvalla kuulemisella, sillä se tapahtuu nyt yleensä tilanteessa, jossa kiire on valtava ja hallitus-oppositio -asetelma lyö mielipiteet jo etukäteen liiaksi lukkoon ja estää aidon yhteisymmärryksen etsimisen silloinkin, kun uusi tieto perustelisi tarkistuksia. Tästä syystä en ole myöskään kovin innostunut suunnitelmista keskittää julkiset tutkimusresurssit liiallisesti valtioneuvoston kanslian alaisuuteen.
Kehysriihi jättää aina pettyneitä, mutta mihin petyttiin?
Hallituksen kehysriihi tuotti pettymyksen ennen kaikkea niille, jotka olivat jo ehtineet spekuloida hallituksen hajoamisella. Hallitus kykeni jälleen kerran ilman suurta dramatiikkaa ja neuvotteluihin varatussa ajassa sopimaan kehysbudjetista ja siihen liittyvistä merkittävistä vero- ja muista ratkaisuista.Päätöksentekokyvyn osoittaminen on hyvä asia, mutta ei itseisarvo. Kukaan ei iloitse kyvystä tehdä huonoja päätöksiä. Kehyspäätöksiinkin monet ovat pettyneet. Pettymystä ei välttämättä lievennä ymmärrys siitä, että ilman sosialidemokraattien myötävaikutusta olisivat talouden tasapainottamis- ja sopeuttamistoimet aivan varmasti tarkoittaneet laajaa hyvinvointivaltion alasajoa ja eriarvoisuuden kasvattamista. Siksi on tärkeätä voida todeta, että ratkaisut ovat sellaisenaan kannatettavia – selvin esimerkki tästä on asuntopoliittinen paketti – mutta myös ja nimenomaan kokonaisuutena. Tämä koskee erityisesti verokokonaisuutta. En minäkään olisi jo viikkoja sitten väläyttänyt yritysveron laskemismahdollisuutta ilman samanaikaista osinkojen verotuksen kiristämistä. Suunta on siis oikea, mutta summista ja yksityiskohdista on hyvä käydä keskustelua jo senkin vuoksi, että viimeistään vuoden kuluttua, jolloin esim. ratkaisujen tulojakovaikutukset ovat paremmin tiedossa, on ratkaisuja arvioitava ja tehtävä tarpeellisia täydennys- ja korjauspäätöksiä. 22.3. 2013
Asekauppasopimus syntyi New Yorkissa
Vuosien työn, neuvottelujen ja kompromissien tuloksena maaliskuun asekauppakonferenssista saatiin kuin saatiinkin aikaan asekauppasopimus. Pieniä mutkia tuli matkaan mukaan, kun viime viikolla sopimus ei mennytkään odotetusti läpi sitä valmistelleen konferenssin päätösistunnossa. ATT-päätöslauselma on kuitenkin tänään tiistaina hyväksytty YK:n täysistunnossa. Sopimus sai taakseen 108 kanssasuosittajaa ja sen puolesta äänesti 154 YK:n jäsenmaata, mukaan lukien Suomi.
Sopimus on sisällöllisesti hyvä ja sisältää monissa kohtaa selvästi kattavampia ja vahvempia määryksiä kuin mitä heinäkuussa valmistunut, mutta vielä hyväksymättä jäänyt luonnos. Se kieltää aseiden viennin, mikäli niitä käytettäisiin kansanmurhaan, rikoksiin ihmiskuntaa vastaan tai sotarikoksiin kaikentyyppisissä aseellisissa konflikteissa. Asevientipäätöksiä tehtäessä arvioidaan niiden vaikutukset kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen sekä ihmisoikeuksien toteutumiseen. Vaikutukset sukupuolittuneeseen väkivaltaan otetaan huomioon – tämä on merkittävä edistysaskel kansainvälisenä sopimuskirjauksena. Aseiden ajautuminen ja kulkeutuminen vääriin käsiin ja tämän estäminen on otettu laajasti huomioon sopimuksessa.
Sopimus ei jää staattiseksi. Sopimusosapuolet voivat – tosin vuosien kuluttua sopimuksen voimaantulosta – kehittää sopimusta edelleen. Sopimus astuu voimaan 50 ratifioinnin jälkeen, mikä antaa toivoa ja uskoa siihen, että sopimus tulee voimaan suhteellisen nopeasti. Suomen tulee pyrkiä ensimmäisten ratifioijien joukkoon. Sopimus avataan allekirjoituksille 3.6.
Olen erittäin tyytyväinen, että asekauppasopimus on vihdoin saatu aikaan. Kuten olen aiemmin todennut, olen ollut mukana ajamassa tätä sopimusta siitä asti, kun sitä koskeva päätöslauselma Suomenkin tuella hyväksyttiin joulukuussa 2006. Viime kesänä järjestetyt sopimusneuvottelut loivat vahvan pohjan nyt käydyille neuvotteluille, joiden ansiosta sopimustekstiä on entisestään saatu vahvistettua.
Tosin tämä on vasta alkua. Todellisuutta siitä tulee vasta, kun se saadaan voimaan ja sitä aletaan toteuttaa. Vasta silloin sillä on merkitystä niiden miljoonien ihmisten elämään, jotka ovat joutuneet kärsimään aseellisista konflikteista, vääriin käsiin joutuneista aseista, korruptoituneesta asekaupasta ja avoimuuden puutteesta asekaupassa.
A historic Arms Trade Treaty adopted after years of efforts
After years of work, negotiations and compromises the ATT draft resolution was adopted today at the United Nations. It was co-sponsored by 108 UN Member States and 154 countries voted in favour of the text, Finland among them.
The Treaty is good and has strong provisions. It has a comprehensive scope. It prohibits transfers of conventional arms that would be used in the commission of genocide, crimes against humanity or war crimes in all types of armed conflicts. In assessing authorizations of transfers, serious violations of human rights and international humanitarian law shall lead to refusal. Serious acts of gender based violations shall be taken into consideration. Provision on gender based violation in this treaty is an important step in international treaties.
Prevention of diversion of conventional weapons and their use in wrong hands has been widely taken into consideration in this treaty. It is one of the major problems in international arms trade.
This is not a static Treaty. State Parties can – unfortunately only several years afterwards – review the treaty. The treaty shall enter into force after 50 ratifications, which makes us believe that the treaty could enter into force rather soon. Finland should be one of the first ones to ratify it. The Treaty will be open for signatures as of 3rd of June.
I am very satisfied that we finally have the Arms Trade Treaty. I was also very happy in 2006, when the resolution in this regard was adopted at the UN. Since then Finland, as one of the seven initiating countries, has been a very vocal and active proponent of this endeavour. A strong basis for the Treaty was established during last year’s negotiations and now the text has been further strengthened.
But this is only the beginning. The Treaty will become reality only when it enters into force and we start to implement it. Only then it will have an impact on the lives of millions who have suffered in armed conflicts, from weapons in wrong hands, from corruption in arms trade and lack of transparency in global arms trade.
2.4.2013
Veroja on vielä pohdittava
Olen aika usein laittanut facebookin linkin tälle sivulle kirjoittamiini teksteihin. Nyt otan päinvastoin fb-päivitykseni tähän. Se sopii hyvin jatkoksi edelliselle blogitekstilleni.
Olin valtiovarainministerin sijaisena hallituksessa, kun kehykset esiteltiin eduskunnalle annettavaksi ja otin Arhinmäen aloitteesta tehdyn lausuman omaan esittelyyni. Sen mukaan yritys- ja osinkoverouudistuksen lainvalmistelun yhteydessä arvioidaan uudistuksen kasvu-, työllisyys- ja tulonjakovaikutukset ja hallitus tekee tarvittaessa muutoksia hallitusohjelman tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi. Tämä on siis hallituksen kanta ja lähden siitä, että sen mukaisesti myös toimitaan, jos osoittautuu, että vaikutukset ovat aivan muunlaisia kuin mitä asiasta hyvin pikaisen ja ilman tarkkoja arvioita tehdyn esittelyn perusteella päätettäessä otaksuttiin.
29.3. 2013
Demokraattinen päätöksenteko edellyttää avointa vaihtoehtojen arviointia
Toimiva demokratia edellyttää hallituksessa tehtävien valintojen ja niiden vaihtoehtojen avointa arviointia. Niin myös aina tapahtuu, jos ei muuta niin jälkikäteen mediassa ja eduskunnassa. Tämän jälkiviisauden asemesta olen pitkään kaivannut etupainoitteista viisauden etsintää.
Kun tämän totean en viittaa kehysriiheen tai muihin nimenomaisiin päätöksentekotilanteisiin, joissa paine tehdä isoja ratkaisuja lyhyessä ajassa on kova ja voi tuottaa vähemmän kestäviä ratkaisuja, vaan siihen yleiseen havaintoon, että päätöksenteon valmistelua tulisi ylipäätään laajentaa ja parantaa. Jo pitkään on eduskunnassa kiinnitetty huomiota esim. siihen, miten lainsäädännön taso on heikentynyt ja miten valiokunnat ovat joutuneet korjaamaan hallituksen esitysten kieliasua ja epäjohdonmukaisuuksia nyt, kun työmarkkinajärjestötkään eivät sitä enää ole kieltämässä.
Yksi lääke tähän olisi ottaa jo lähes kokonaan lopetettu komiteatyöskentely uudelleen käyttöön. Hallitukset ovat jo pitkään valmisteluttaneet esityksensä mieluummin virkatyönä tai jonkun selvitysmiehen (ani harvoin -naisen) kautta ja osin kokonaan ulkoistetuilta konsulteilla, joiden tuotoksia on viime aikoina aiheellisesti arvosteltu.
Selvitysmiehiltä ja konsulteilta tilaaja saa yleensä varmimmin sitä mitä haluaa eikä omaa kantaa tarvitse koetella poikkeavien mielipiteiden kuuntelemisella ja vaihtoehtoisten mallien testauksella. Komiteatyön surkastuminen on liittynyt myös politiikan painotuksen muutokseen hyvinvointivaltion laajentamisesta ja vahvistamisesta sen rajaamiseen ja heikentämiseen uusliberalismin hengessä. Nyt kun tämä on ainakin hallitusohjelmassa haudattu voitaisiin palata normaalimpaan, osallistavampaan ja avoimempaan valmisteluun. Sitä paitsi väärääkin politiikkaa kannattaisi ennemmin tehdä hyvin ja huolellisesti kuin huonosti ja hutiloiden.Isoista ja vuosikausiakin istuneista komiteoista oli 50- ja 60-luvulla helppo tehdä pilkkaa ”herrat istuu-palkka juoksee-järki seisoo-asiat makaa” -tyyliin, joskus aiheestakin. Kuitenkin kaikki suuret ja onnistuneet reformit Suomessa on valmisteltu laajan ja osallistavan valmisteluprosessin kautta, jossa parlamentaarisilla ja/tai kaikki keskeiset intresenttitahot kokoavilla komiteoilla on ollut ratkaiseva osuus. Parhaimmillaan komiteoista saatiinkin kahdenlaista tärkeää hyötyä, jonka puute tuottaa nyt ongelmia. Yksi puute on lainsäädännön teknisen tason surkastuminen. Toinen on, että asianosaisten ja asiantuntijoiden komiteatyössä tapahtuvan kuulemisen ja osallistumisen pois jääminen on johtanut yksisilmäisempään valmisteluun ja joskus joidenkin ministerille läheisten etupiirien erityisintressien perusteettomaan ja piiloteltuun suosimiseen. Uudistuksilta puuttuu pitkäjänteisyys ja niiden onnistumista tukeva laaja yhteiskunnallinen sitoutuminen.
Tämä voidaan vain osittain korvata eduskunnassa tapahtuvalla kuulemisella, sillä se tapahtuu nyt yleensä tilanteessa, jossa kiire on valtava ja hallitus-oppositio -asetelma lyö mielipiteet jo etukäteen liiaksi lukkoon ja estää aidon yhteisymmärryksen etsimisen silloinkin, kun uusi tieto perustelisi tarkistuksia. Tästä syystä en ole myöskään kovin innostunut suunnitelmista keskittää julkiset tutkimusresurssit liiallisesti valtioneuvoston kanslian alaisuuteen.
26.3. 2013
