Hallitus hyväksyi tänään torstaina yhdessä Tasavallan presidentin kanssa valmistellun eduskunnalle annettavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Totesin sen julkistamistilaisuudessa, että olen ollut eri tehtävissä osallinen jo aika monen selonteon valmisteluun ja istunut 70-luvulla yhdessä parlamentaarisessa puolustuskomiteassakin, mutta tämänkertainen valmisteluprosessi tuntui sujuvammalta ja helpommalta kuin yksikään aikaisempi.
Tähän on useita syitä. Yksi on se, että tämänkertainen valmistelumenettely, jossa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan rinnalla toimi parlamentaarinen kontaktiryhmä, näyttää olleen hyvä ratkaisu. Sen sijaan että se edellisten seurantaryhmien tavoin olisi kirjoittanut omaa rinnakkaismietintöään se pystyi antamaan reaaliajassa palautetta selonteon valmistelijoille työn edetessä. Toinen syy on se, että monet keskeiset asiat jotka olisivat voineet muodostua hankaliksi ratkaistiin jo hallitusneuvotteluissa ja hallitusohjelmassa, eikä niihin ollut tarvetta palata. Tämä koski niin Nato-suhteen ja liittoutumattomuuden määrittelyä, puolustusratkaisun perusteena olevaa yleistä asevelvollisuutta ja koko maan puolustamista kuin jo käynnissä olevaa puolustusvoimien rakenneuudistusta.
Kolmas syy on se, että hankala kysymys puolustusrahoituksen tasosta vuodesta 2015 alkaen jätettiin avoimeksi. Tähän puolestaan oli kolme syytä. Istuva hallitus ei voi tehdä sellaisia päätöksiä jotka sitoisivat ensi vaaleissa valittavaa eduskuntaa ja sen luottamusta nauttivaa uutta hallitusta. Talouden kehityksen näkymät ovat myös siinä määrin epävarmoja ja julkisiin menoihin kohdistuu edelleen huomattavia leikkauspaineita, ettei nyt voinut ajatella sitoutumista yhden hallinnonalan menojen koskemattomuuteen. Ja on myös niin, että vuonna 2015 puolustusvoimien tarpeet ja painotukset voivat näyttää jo jossain määrin erilaisilta kuin tänään. Voi olla, että tänäänkin olisi voitu päätyä vähän erilaisiin painotuksiin, kuin mitä mietintöön kirjatussa puolustushallinnon omassa esityksessä on otettu mukaan, mutta tämä arviointi jätettiin suosiolla nyt tekemättä kun tiedettiin, ettei konkreettisiin lukuihin kuitenkaan voitu sitoutua.
Maailman ymmärtäminen ei välttämättä ole käynyt helpommaksi ja vaikka perinteiset sotilaalliset uhat ovat jääneet taka-alalle ovat uudet laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvat uhat nousseet haastajiksi. Tämä näkyy selonteon turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön analyysissa, jossa korostuu keskinäisen riippuvuuden kasvu ja siitä seuraava laaja-alaisen yhteistyön tarve ilmastonmuutokseen ja muihin globaaleiihin turvallisuushaasteisiin vastattaessa. Edellisen vuoden 2009 selonteon antamisen jälkeen tapahtunut kehitys on huomioitu uudessa selonteossa, mutta mitään täysin uutta tai yllättävää ei selonteossa ole. Aivan uutta ei ole myöskään pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön painottaminen, jota voi perustellusti pitää tämän selonteon merkittävimpänä painotusmuutoksena aikaisempaan nähden.
20.12. 2012
