Epävarmuus talouden näkymien edessä on saanut monet jälleen toivomaan tukea työmarkkinajärjestöjen kanssa solmittavasta vakaussopimuksesta. Tähän olisi hyviä perusteita ja palkansaajajärjestöt ovat tähän valmiita, mutta elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ei ole halukas edes neuvottelemaan minkäänlaisista keskitetyistä sopimuksista.
Työnantajien suhtautumisen taustalla on työmarkkinoiden pitkäaikainen kehitys, joka on heikentänyt palkansaajajärjestöjen neuvotteluasemaa ja vahvistanut työntajien valtaa liitto- ja paikallistason sopimisessa. Toinen tekijä on se, että globalisoituneessa markkinayhdentymisessä EK:n kiinnostus kantaa vastuuta koko suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä ei enää ole yhtä vahvaa kuin edesmenneinä patruuna-aikoina, jolloin Suomeen sitoutuneet työntantajatkin kantoivat herkemmin yhteiskuntavastuuta. Ulkomaisille pörssisijoittajille tällainen on täysin vieras ajatus. Kokonaan ei EK kuitenkaan ole hylännyt sopimista, jos sen ainoana sitovana osana saadaan hallitus lupaamaan uusi veronkevennyksiä. Tämä onneksi tuskin lentää pidempään. Olen aina pitänyt kestämättömänä sitä, että työnantajat ostivat työrauhaa ja palkkamalttia julkisen vallan kustantamilla veronkevennyksillä. Tähän on vielä vähemmän paluuta nyt, kun hallituksen keskeisenä tavoitteena on eriarvoisuuden vähentäminen. Siihen ei lainkaan sovi se, että hallitusohjelman vastaisesti lähdettäisiin taas vähentämään progressiivisen verotuksen osuutta, kun tuloerojen kaventaminen päinvastoin edellyttäisi koko verojärjestelmän progressiivisuuden kasvattamista. 28.8. 2011
