Päätin keskiviikkoisen työpäiväni lentämällä Kajaaniin Kainuun mainion ja inspiroivan runoviikon avauspäivän tilaisuuksiin. Huomasin hämmästyksekseni, että en ollut melkein kolmeen kuukauteen noussut lentokoneeseen. Edellisestä yhtä pitkästä lentämättömyysjaksosta täytyy olla vuosia, ja epäilen että seuraavaan saattaa olla saman verran. Nykyisenä aikaa vievien turvatarkastusten, tuhkapilvien ja ruuhkien aikakautena lentomatkasta on romantiikka kaukana. Suomen ainoa tosikansainvälinen Helsinki-Vantaan lentoasema on kuitenkin moniin pienempiinkin kenttiin verrattuna ollut yleensä hyvin toimiva ja luotettava. Mutta kuten moni muukin hyvin toiminut asia täällä pohjan perukoilla, on tämäkin murenemassa. Syynä on lentoyhtiöiden kiristynyt kilpailu joka on saanut sekä Finnairin että lentokenttätoiminnoista vastaavan Finavian hakemaan kustannussäästöjä ulkoistamalla ja kilpailuttamalla toimintoja. Jos tästä saadaan säästöjä, niin ne syntyvät henkilöstön työehtojen heikentämisestä, harvoin jos koskaan mistään toimintojen todellisesta tehostumisesta. Henkilöstö on reagoinut asemansa heikentämiseen laillisin ja laittominkin työtaistelutoimin, joilloin kaikki laskennalliset säästöt ovat mitätöityneet. Tämä näkyy toki jo yhtiöden ja Finavian tuloksissa, mutta kustannuksiin ovat saaneet myös osallistua viiveistä ja palvelujen tökkimisestä menetyksiä kärsineet lentomatkustajat. Sen sijaan että tavoittelemme keskieurooppalaisia lentomatkustamisstandardeja kannattaisi varjella suomalaisen sopimusyhteiskunnan vahvuuksia, joihin joskus on kuulunut hyvä ja osallistuva henkilöstöpolitiikka. 10.7. 2011
10.7.2011
