Vaalitulos ei vaikuta kahden päivän sulattelun jälkeen yhtään paremman makuiselta kuin vaali-iltana. SDP:lle tulos oli toki odotettua parempi, mutta jälleen tappiollinen. Silloin voi vain lainata Paavo Väyrystä ja todeta, että huonomminkin olisi voinut käydä, kuten Paavolle itselleen kävi.
Keskustan rökäletappio oli vaalien suurin yllätys, ja se nosti perussuomalaisten menestyksen ennakoitua suuremmaksi. Jo vaali-iltana toimittajat selittivät tulosta EU-kriittisyydellä ja euron pelastuspakettien vastustamisella. Tämä epäilemättä vaikutti tulokseen, erityisesti kepulaisten siirtymiseen persujen kannattajiksi, mutta ei muutoin riitä selitykseksi. Ei mikään muukaan yksittäinen syy selitä tällaista jo ihan maailmanlaajuisessakin katsannossa ainutlaatuista protestitsunamia, mutta itse näen tärkeimpänä syynä suomalaisten reaktion tuloerojen ja eriarvoisuuden jatkuvaan kasvuun ja hyvinvointivaltion heikentymiseen. Se että se ei kanavoitunut selkeän vasemmistovaihtoehdon hyväksi vaan sekavaan populismiin kertoo siitä, että sosialidemokraattien on tehtävä vielä paljon työtä uskottavuutensa palauttamiseksi.
Keskusta ei kuitenkaan hävinnyt yksin, vaan Suomen oloissa ainutlaatuista on, että porvarihallituksen muodostaneet puolueet menettivät kaikkiaan 26 paikkaa ja sen mukana enemmistön. Kansa ei todellakaan halunnut antaa nykyiselle hallituspohjalle mahdollisuutta jatkaa. Sen vuoksi uusi hallitus voidaan muodostaa vain sille pohjalle, että se puuttuu verotuksen ja muin keinon tuloerojen kasvuun ja perusturvaa parantamalla poistaa suurimman osan toimeentulotuen tarvitsijoista siltä luukulta kohtuullisen elinmahdollisuuksien piiriin.
Tämä ei ole helppoa kokoomuksen kanssa, ja jos vaaleissa kuusi paikkaa menettänyt kokoomus ei tällaiseen suunnanmuutokseen nöyrry ei sen tarvitse olla uudessa hallituksessa. Kukaan ei olekaan ennustanut tulevista hallitusneuvotteluista helppoja.
Pelko siitä, että vaalitulos johtaisi impivaaralaiseen Eurooppa-politiikkaan, sulkeutuneeseen Suomeen ja moraalikonservatiivisuuden nousuun on liitoiteltu, sen verran vankasti on Suomessa kuitenkin Eurooppaan ja ihmisoikeuksiin sitouduttu. Sen tietää Soinikin, vaikka hänen joukoissaan on osin hyvinkin synkkiä ja jopa vaarallisia voimia, joiden jyrkimpiin näkemyksiin on jatkettava nollatoleranssia. Konkreettinen kysymys siitä mitä Eurooppa-politiikasta yleensä ja Euron pelastuspaketeista erityisesti hallitusohjelmassa sanotaan, on myös ratkaistavissa hallituksen selvällä sitoutumisella siihen, että sijoittajavastuu toteutuu tulevissa ratkaisuissa.
19.4. 2011
