Ulkoasiainvaliokunta oli eilen Yhdysvaltain lähetystössä aamukahvilla keskustelemassa Yhdysvaltoja Wienissä mm. kansainvälisessä atomienergiajärjestössä IAEA:ssa edustavan suurlähettiläs Glyn Davisin kanssa. Tiiviissä keskustelussa puhuttiin lähinnä Iranista ja laajemmin lähi-idästä. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi tästäkin tilaisuudesta jäi, että presidentti Obamalla on valtaisan paljon aidosti hyviä pyrkimyksiä – jotka toteutuessaan olisivat moninkertaisen Nobelin rauhanpalkinnon arvoisia – mutta niiden pahimpana esteenä on kotikentän horjuvuus. Obaman suosioluvut ovat alhaalla ja republikaanit saattaavat syksyn vaaleissa taas ottaa haltuunsa kongressin enemmistön, jolloin kaikki hyvät pyrkimykset jäävät USA:n oikeiston neandertal-siiven panttivangiksi. Tilanne on jo nyt ollut pitkään se, että kaikki ydinkokeet kieltävä Comprehensive Nuclear Test Ban Treaty eli CNTB-sopimus vuodelta 1996 odottaa voimaan tullakseen Yhdysvaltain senaatin ratifiointia. Presidentti Obama toivoo ratifiointia, mutta ei halua viedä sopimusta senaatin käsittelyyn ellei ole varma sen läpimenosta, mikä vaatii 2/3 enemmistön. Jos tämä nykyisessäkin senaatissa on epävarmaa, niin vielä vaikeampaa se on vaalien jälkeen. Sopimuksen jatkuva roikottaminen löysässä hirressä kalvaa maata ja uskottavuutta Yhdysvaltain presidentin pyrkimykseltä tavoitella ydinaseetonta maailmaa. Se ei myöskään helpota yrityksiä Iranin oletetun ydinaseohjelman pysäyttämiseksi. Obaman avaukset suhteiden parantamiseksi Iraniin ovat toistaiseksi tulleet torjutuiksi Iranin vanhoillisimpien voimien toimesta. Nämä voimat saattavat itse asiassa toivoa republikaaneille menestystä vaaleissa, vahvistaisihan se heidän viholliiskuvaansa Suuresta Saatanasta. Se sisältää kuitenkin suuria riskejä heille itselleen, mutta myös koko maailmalle, sillä lisää liipasinherkkiä höyrypäitä lähi-itä ei todellakaan tarvitse. 30.9. 2010
30.9.2010
