Lissabonin sopimuksen uusista institutionaalisista ratkaisuista epäilimme Suomessa eniten Eurooppa-neuvoston pysyvää puheenjohtajaa. On liian aikaista vielä arvioida uutta asetelmaa, mutta ainakin voi sanoa että uuden puheenjohtajan Van Rompeyn alku on ollut odotettua parempi.
Enemmän positiivisia odotuksia Suomessa kohdistettiin unionin ulkopolitiikkaa johtavaan ”ulkoministeriin” eli aiemman Korkean Edustajan ja komission varapuheenjohtajana toimivan ulkosuhdekomissaarin tehtävien yhdistämiseen. Ennen kaikkea pidettiin positiivisena sitä, että uusi asetelma poistaisi aiemmin kiusallisen ja unionin uskottavuutta heikentäneen jatkuvan reviirikilpailun Korkean Edustajan ja komission väliltä. Tämä näyttää olleen turhan sinisilmäinen odotus, sillä reviirikilpailu komission sisällä on jatkunut KE:n ja useamman muun komissaarin välillä. Sen sijaan, että kaikki ulkosuhteisiin liittyvät tehtävät olisi keskitetty ”ulkoministerille”, on komissiossa useita muitakin ulkosuhteisiin liittyviä tehtäviä hoitavaa komissaaria – kauppa, kehitysyhteistyö, laajentuminen, humanitäärinen apu – ja heidän alaisuudessaan omat direktoraattinsa.
Osasyynä tähän on se, että kaikki jäsenvaltiot ovat Suomen tavoin pitäneet kiinni oikeudestaan yhden komission jäsenen nimittämiseen, mikä 27 jäsenen komissiossa väistämättä johtaa epätarkoituksenmukaiseen työnjakoon ja hajaannukseen. Uutta ulkoministeri Catherine Ashtonia on tästä turha syyttää. Enemmänkin voi kysyä, onko komission puheenjohtaja Barroso tehnyt kaikkensa uuden ulkoministerinsä tukemiseksi ja hänen asemansa vahvistamiseksi. Kysymys on sitäkin perustellumpi, kun seuraa niitä reviirikiistoja, joita uuden ulkosuhdehallinnon synnyttämiseen liittyy, jossa asialla ovat myös intressejään valvovat jäsenmaat ja tietenkin myös europarlamentti.
Suomi on aivan oikein asettunut puolustamaan uusien instituutioiden ja niihin nimettyjen viranhaltijoiden asemaa kaikkia niiden heikentämispyrkimyksiä vastaan. Tässäkin on vielä liian aikaista sanoa, onko lopputuloksena EU:n yhteisen ulkopolitiikan vahvistuminen ja selkiytyminen, ja juuri siksi on koitettava toimia niin, että näin todella tapahtuisi.
7.4. 2010
