Eduskunta kävi eilen ihmisoikeusselonteosta palautekeskustelun. Keskustelu rönsyili yhtä laajalle kuin itse selonteko ja siitä tehty mietintö. Ihmisoikeuskysymysten käsittely Suomessa on vähitellen laajentunut kattamaan niin kysymykset sosiaalisista, taloudellisista kuin sivistyksellisistä perusoikeuksista kuin arvion näiden oikeuksien toteutumisesta Suomessa. On hyvä että tällaiset perusturvakysymykset ymmärretään nykyisin ihmioikeusasioiksi ja selonteon laajentaminen näihin vastaa eduskunnan aiemmissa käsittelyissä esittämiä toiveita. Ihmisoikeuskysymysten käsittely on laajentuessaan kuitenkin myös menettänyt tehoaan ja fokusointiaan. Tällainen budjettikeskustelun luonteinen maailmaasyleilevä keskustelu on aika ajoin tarpeen, mutta tulosten ja muutosten aikaansaamiseen tarvitaan muunlaisia konkreettisempia tilaisuuksia. Vanhustenhuollon puutteet, liian pitkät oikeudenkäynnit, vammaisten syrjintä tai alkuperäiskansojen oikeuksien epääminen Suomessa saavat tällaisessa keskustelussa aiheellista huomiota, mutta korjauksia niihin täytyy hankkia erillisten esitysten ja ohjelmien kautta. Samalla voi myös käydä niin, että eri puolilla maailmaa tapahtuvien perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien loukkausten – oikeudeton vapaudenriisto, kidutus, teloitukset – arviointi ja se miten niiihin pitää puuttua jää liiaksikin varjoon. Olisi paikallaan saada myös selkeä ja perusteellinen arviointi siitä, miten terrorismin vastainen toiminta (jota jotkut Yhdysvalloissa vieläkin sodaksi haluavat kutsua) on vaikuttanut oikeusvaltioperiaatteisiin eri puolilla maailmaa. On muistettava, ettei terrorismin kaltaista ihmisoikeuksien loukkaamista vastaan voi kestävästi ja menestyksekkäästi toimia menetelmin, jotka eivät kaikilta osin kunnioita ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta. 4.3. 2010
4.3.2010
