Tunisiaa 23 vuotta yksinvaltiaana hallinneen presidentti Ben Alin maanpakoon lähtö ja lupaukset uudesta demokraattisesta hallituksesta ja vapaista vaaleista kuuluvat viime aikojen ilahduttavampiin uutisiin. Arabikansoja ei ole demokratialla hemmoteltu ja silloinkin kun sitä on kokeiltu niin tulokset on joko omien tai ulkopuolisten toimesta mitätöity, kun kansa on äänestänyt väärin, kuten palestiinalaiset antaessaan Hamasille enemmistön ja algerialaiset valitessaan islamistisen FIS-puolueen. Tähänastisesta, olosuhteisiin nähden kohtalaisen verettömästä muutoksesta on syytä iloita ja toivoa ja myös tukea sellaista kehitystä, joka johtaisi vakaaseen demokratiaan ja voisi toimia esikuvana koko laajemmalle lähi-idän alueelle. Puhuva yksityiskohta tapahtumissa on se, että kansaansa paennut presidentti on saanut turvapaikan Saudi-Arabiasta, missä monet muutkin diktaattorit ovat Idi Aminista alkaen viettäneet eläkepäiviään. Saudi-Arabian kuningaskunta onkin maailmassa ainutlaatuinen yhdistelmä öljyrikkauksien tuottamaa satumaista loistoa ja modernia teknologiaa, keskiaikaista uskonnollista fundamentalismia ja räikeätä institutionalisoitua ihmisoikeuksien polkemista, mikä ei estä maata kaveeraamasta ja tekemästä öljy- ja asekauppoja länsimaiden kanssa, jotka heristävät sormeaan muiden maiden paljon pienemmistäkin demokratia- ja ihmisoikeusloukkauksista. 17.1. 2010
17.1.2010
