Lähi-idän niin sanottu rauhanprosessi on täysin jäissä ja alueella muhivat jälleen uuden sodan ja katastrofin ainekset. Koska sota ja väkivalta lähi-idässä heijastuvat kaikkialla maailmaan ja ovat osa yhteistä turvattomuuttamme, ei tähän voi suhtautua niin, että tämä olisi vain Israelin ja palestiinalaisten ongelma konfliktin välittöminä osapuolina. Myös ns. kansainvälinen yhteisö, on yhtä lailla osallinen ja kantaa vastuun siitä, että rauhanprosessi mätänee käsiin. Kuten lähes kaikki Euroopassa, olen suhtautunut suurin toivein ja odotuksin Barack Obaman presidenttiyteen, joka merkitsi halua ottaa etäisyyttä kaikkeen Bushin hallinnon synkkään perintöön. Näiden yleisten toiveiden heijastumana Obama on jo palkittu Nobelin rauhanpalkinnolla, nyt olisi jo korkea aika ansaita se. Vielä kesäkuussa hänen rohkea puheensa Kairossa herätti toiveita, mutta sen jälkeen ei ole tapahtunut Yhdysvaltain puolelta mitään. Israel on kyllä toiminut, mm. kaivamalla maata rauhanprosessin alta laajentamalla miehitettyjen alueiden siirtokuntia, ilman että Yhdysvallat on kyennyt tai edes ainakaan näkyvällä tavalla yrittänyt sitä estää. Ei Euroopan unionikaan ansaitse parempaa arvosanaa. Jo sen kyvyttömyys ottaa selvää kantaa tuomari Richard Goldstonen johdolla valmistettuun Gazan sodanaikaisia tapahtumia selvittäneen tutkimuskomission raporttiin, jossa yksilöitiin niin Israelin kuin Hamasin tekemät sotarikokset, on ollut häpeällistä. Osa EU-maista näyttää hyväksyvän sen, että Israelia eivät sitoisikaan mitkään sotarikoksia tai ihmisoikeuksia koskevat kansainvälisen oikeuden määräykset ja nielleen Israelin torjuntareaktion, joka leimaa mahdollisten sotarikosten tutkimisenkin jo syyllistymisenä anti-semitismiin. 24.11. 2009
24.11.2009
