Hallitus esittää kuntien päättämän kiinteistöverokannan lakisääteisten ylä- ja alarajojen nostamista kädenojennuksena alijäämäisten budjettiensa kanssa painiville kunnille. Kädenojennus kunnille on kuitenkin samalla nyrkinisku asukkaille, joiden asumiskustannuksiin veronmaksu aina valuu. Siksi opposition on helppo sanoa, että hallituksen tulisi lisätä kuntien valtionosuuksia sen sijaan, että kunnat pakotetaan hakemaan talouden tasapainoa ikävillä säästöleikkauksilla ja sellaisilla veronkorotuksilla, joiden maksajiksi aina löytyy myös pienituloisia ihmisiä. Kysymys kuuluukin, onko tämä jo liian helppoa sanoa. Opposition vetoomukset eivät liikuta hallitusta nostamaan valtionosuuksia ja ikävät ratkaisut jäävät joka tapauksessa kunnille. Kun valtio alentaa progressiivisia tuloveroja, joutuvat kunnat nostamaan vähemmän progressiivista kunnallisveroa ja/tai karsimaan peruspalvelujenkin laatua ja saatavuutta. Näissä tasapainottamistalkoissa joutuvat vasemmistovaltuutetukin pohtimaan mille tasolle asettavat kuntansa kiinteistöveron. Onhan se kuitenkin oikein käytettynä hyvä ja käyttökelpoinen veromuoto, jonka kiertäminen on mahdotonta – paitsi maa- ja metsätalousmaan omistajille, jotka ovat siitä vapautetut. Oppositiopolitiikan uskottavuus edellyttää, ettei sellaista pidä vastustaa mitä hallituksessa itsekin tekisi eikä sellaista luvata, mitä ei itse hallitusvastuussa myös toteuttaisi. Tätä testiä pitäisi laajemminkin käyttää. 14.10. 2009