Ylipormestari Raimo Ilaskivi, jonka kanssa olemme viime vuosina itsellemmekin yllätykseksi havainneet olevamme usein hyvin samaa mieltä kasinotaloudesta ja ulkopolitiikastakin, kirjoitti viime maanantaina Helsingin Sanomissa eduskuntatyön muuttumisesta. Kun olen itsekin tullut ensimmäisen kerran taloon aikana, jolloin ei ollut omia työhuoneita, kännyköitä, avustajia, tietoyhteyksiä eikä lisärakennusten toimintatiloja, voin todeta kuvauksen silloisista oloista oikeaksi, yhtymättä kuitenkaan johtopäätökseen. Kirjoitus päättyy huipennukseen, miten työ oli toisenlaista: ”Ei silloin EU pureskellut valmiiksi lakeja ja direktiivejä, kaikki täytyi valmistella ja säätää ihan itse ja palkalla, joka oli pieni”.
Tällaiseen menneitä aikoja ihannoivaan veteraanimuistelukseen voi päätyä silloin, kun kirjoittaja oli kansanedustajatyön ohella samanaikaisesti Pankkiyhdistyksen ja Helsingin pörssin korkeasti palkattu toimitusjohtaja, joka ei tarvinnut työhuonetta, autopaikkaa tai sihteeriä eduskunnasta. Kokemus eduskunnasta työpaikkana saattoi olla hyvin erilainen vaikkapa Kymenlaaksosta valitulla pääluottamusmiehellä, Pohjois-Savosta tulleella maanviljelijällä tai Satakunnasta eduskuntaan nousseella luokanopettajalla.
EU-jäsenyys ei suinkaan ole eduskunnan työmäärää vähentänyt, vaan päinvastoin sitä merkittävästi lisännyt. Samalla se on myös vahvistanut eduskunnan asemaa suhteessa hallitukseen, koska toisin kuin kotimaisen päätöksenteon osalta ei EU-asioita voida tuoda eduskuntaan valmiiksi pureskeltuina ja tosiasiassa päätettyinä asioina, vaan niistä on informoitava eduskuntaa ja saatava sen kanta silloin, kun päätöksenteko on hyvin keskeneräinen – asia joka nykyiselle pääministerille on kotimaisessa päätöksenteossa hyvin vieras. Sanomattakin pitäisi olla selvää, ettei EU-edunvalvonnassa pärjätä, jos ainoat ulkomaankontaktit rajoittuvat etelän lomamatkoihin ja laivaristelilyihin Itämerellä. Kokous- ja valiokuntamatkat ulkomaille ovat monille jo rasitukseksi asti käynyt välttämätön osa kansanedustajan työtä.
Se että eduskunnan työskentelyolosuhteet ovat kunnossa on koko kansanvallan toiminnalle tärkeätä ja välttämätöntä, mutta ei tietenkään takaa sitä että kaikki osaisivat käytössään olevia välineitä oikein käyttää eikä sitä, että työn tulokset tyydyttäisivät kaikkia. Urheilustakin tiedämme, etteivät huippuvälineet vielä takaa hyvää tulosta. Demokratian hyvä puoli onkin siinä, että se tarjoaa säännöllisin väliajoin kansalaisille mahdollisuuden arvioida tehtyä työtä ja joko sallia tai evätä edustajan jatkomahdollisuudet sen perusteella. Veikkaan, että jälkimmäistä mahdollisuutta tullaan seuraavissa vaaleissa käyttämään huomattavasti aiempaa laajemmassa mitassa.
17.10. 2009
