Jouduin lauantaina perumaan osallistumiseni SDP:n 110-vuotistilaisuuksiin Turussa jo kohta kymmenen vuotta vaivanneen, toistuvasti flunssaoireita tuottavan oudon viruksen vuoksi, jonka epäilen saaneeni Afrikasta – tämä tosin on vain oma diagnoosini, jota lääkärit eivät ole paremmallakaan kumonneet. Näin voin kommentoida tapahtumaa vain sen perusteella, mitä ei-sosialidemokraattinen media siitä kertoo. Sillä taas ei ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, miten paikan päällä olleet tilaisuuden kokivat. Joukkotapahtumastahan ei enää ollut kyse – paikalla oli ehkä muutama promille siitä määrästä, joka oli Madonnan keikalla – mutta pienemmässä sisäänpäinlämpiävässä joukossa on helpompi vakuuttua oman järjestöllisen ja aatteellisen tilan erinomaisuudesta, oli siihen katetta tai ei. Politiikan arvostus ja uskottavuus yleensä ja SDP:n erityisesti ovat vajonneet niin alas, että näiden palauttaminen ei entisin eväin onnistu. Tärkeintä on uskottava ja oikea ohjelma ja olen osaltani valmis osallistumaan sellaisen tuottamiseen. Uskon, että SDP uuden puoluejohdon aikana saattaa vähitellen jopa saada sen aikaiseksi. Valitettavasti kaikki SDP:n sanat koetaan liian usein jo lähtökohtaisesti epäuskottavaksi, ainakin ennen kuin ne muuttuvat teoiksi, ja se taas on mahdollista vasta jos puolue on hallituksessa – tässä uskottavuusongelman noidankehä. Historian tunteminen ja sen kunnioittaminen on minulle historioitsijana tärkeä asia ja pidän oikeana, että myös puolue vaalii omaa historiaansa. Sillä ei kuitenkaan tavoiteta niitä ihmisiä, joista politiikka näyttää vain vanhakantaiselta perinneosastojen kilpailulta. Tässäkin on haettava uudet toimintamuodot ja tavat, joiden tulee myös sisältää vanhan päätöksentekokulttuurin uudistaminen. Vaikka puolueen sisäisten mielipidekartoitusten lisääminenkin on hyvä asia se ei korvaa sitä, että puolueen jäsenet saavat suoraan valita puolueen johdon. 9.8. 2009
9.8.2009
