Norjan entinen ulkoministeri Thorvald Stoltenberg luovutti helmikuussa pohjoismaiden ulkoministereille heiltä saatuun toimeksiantoon perustuneet esityksensä pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön kehittämiseksi. Tämä on luontevaa jatkoa sille turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevan pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiselle, jota olen itsekin edellisessä hallituksessa ollut käynnistämässä. Näin myös enin osa Stoltenbergin esityksistä käy hyvin yhteen jo aloitetun työn kanssa. Esimerkiksi ehdotukset Pohjoismaisista siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan välineitä käyttävistä vakausjoukoista, arktisten alueiden yhteistyön tiivistämisestä, yhteisestä pelastuspalveluyksiköstä katastrofitilanteita varten, yhteistyöstä nettihyökkäysten torjumisessa jne. ovat hyviä ja sellaisenaan nopeastikin toteuttamisvalmiita.
Kaikki ehdotukset eivät sitä välttämättä ole. Yksi ongelma on se, että Stoltenberg on tarkoituksella tai tiedostamattaan katsellut asioita perin norjalaisesta näkökulmasta ja Norjan intresseistä lähtien, mikä on johtanut vähän erilaisiin painotuksiin kuin jos mietinnön olisi laatinut ruotsalainen tai suomalainen taho. Tämä ei tarkoita että kyse olisi syvistä vastakkaisuuksista – ovathan Suomi ja Ruotsi Arktisen neuvoston aktiivisia jäseniä ja Islanti ja Norja vastaavasti Itämeren maiden neuvostossa – vaan paremminkin vielä tarkistusta vaativista painotuseroista.
Kaksi ehdotusta on kuitenkin sellaisia, joita voi jo nyt pitää epärealistisina ja tarpeettomina. Yksi koskee ehdotusta pohjoismaiden osallistumisesta Islannin ilmatilan valvontaan, sillä se on ja pysyy sotilasliitto Naton tehtävänä, toinen pohjoismaista sotilaallisen avunannon kattavaa solidaarisuusjulistusta. Se on kaiku jo 40-luvulla haudatusta pohjoismaisesta puolustusliittoajattelusta, joka ei ole henkiin herätettävissä. Voi kysyä tuottaisiko tällainen mitään todellista lisäarvoa vai paremminkin lisähämmennystä tilanteessa, jossa pohjoismaista kaksi on Naton jäseniä ja kolme Euroopan unionissa, joka on Lissabonin sopimuksessa virallistamassa vastaavankaltaista solidaarisuusartiklaa.
Ylipäätään Stoltenbergin raportin puutteisiin kuuluu kahden tärkeän asian melkein totaalinen sivuuttaminen. Yksi koskee rahaa ja kustannuksia, toinen Euroopan unionia. Näistä kävin keskiviikkona Tukholmassa Ruotsin riksdagenissa järjestetyssä tilaisuudessa keskustelua Stoltenbergin kanssa ja sitä jatkamme Ulkopoliittisen instituutin Helsingissä kolmen viikon päästä järjestämässä vastaavassa tilaisuudessa.
2.4. 2009
