Hyvä seminaariyleisö, hyvät kollegat ja ystävät,
Ulkopolitiikka on erityisen mielenkiintoinen tutkimuksen ala, koska se on kohteena alituisessa muutoksessa. Ulkopolitiikan suhde poliittiseen järjestelmään ja sen toimijoihin kehittyy herkeämättä. Tämä ilmiö voidaan myös yleistää yhteiskuntatieteen haasteeksi ja mahdollisuudeksi.
Ulkoministeriön ja tutkijakunnan keskuudessa on esitetty huomioita ja näkemyksiä siitä, että Suomen ulkopolitiikan tutkimus elää taantumaa. Kärjistäen voi kysyä, ovatko ulkopolitiikan tutkijamme enemmän kiinnostuneita tarjolla olevasta päivystävän dosentin kommentaattoriroolista kuin todellisen tutkimustiedon tuottamisesta.
Tämä on jossakin määrin yllättävää ja huolestuttavaa. Jos pohdimme asiaa strategisesta näkökulmasta, vaikuttaa tämä pitkällä tähtäimellä tietopohjaisen ulkopolitiikan tekemiseen. Virkamiesvetoisen ja soveltavan arvioinnin lisäksi on ensisijaisen tärkeää että maailman tilasta ja kehityssuunnista sekä ulkopolitiikkamme harjoittamisesta esitetään tieteellisiä arvioita, tutkimalla kotimaamme linjauksia, avauksia ja aloitteita, sekä niiden seurauksia.
Yhtä lailla tärkeää on tutkia kansainvälisen politiikan ilmiöitä myös ulkopolitiikan kontekstissa. Ministeriössä otamme mielellään vastaan tutkimukseen perustuvia arvioita ja ehdotuksia Suomen ulkopolitiikan mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. Kannustamme ”kertomaan totuus vallanpitäjille” – ”speaking truth to power”, kuten tunnettu sanonta kuuluu.
Vähäinen Suomen ulkopolitiikan tutkimus on yllättävää senkin vuoksi, että kansainvälisen politiikan ja muiden relevanttien tieteenalojen tutkimus yleisemmin, Suomessa ja laajemmalti, voi suhteellisen hyvin. Saamme tietoa kansainvälisten suhteiden ja globaalipolitiikan mahdollisista lainalaisuuksista ja trendeistä, toimijoiden luonteesta ja käytöksestä. Usein tuntuu kuitenkin puuttuvan monta palaa näiden yleisten tai yksittäisten ilmiöiden ja globaalihallinnan ja ulkopolitiikan väliltä; puhumattakaan sillan rakentamisesta kansainvälisten ilmiöiden tutkimuksen ja juuri Suomen ulkopolitiikan välille.
Tästä syystä meidän tulee pyrkiä luomaan yhteistyön muotoja, jotka tuovat akateemisen tutkimuksen sekä politiikan suunnittelun ja harjoittamisen lähemmäksi toisiaan. Ulkoministeriö on avainasemassa edistämässä ulkopolitiikan tutkimusta Suomessa – ja siksi olemmekin kutsuneet teidät koolle keskustelemaan aiheesta tänään.
Hyvä seminaariyleisö,
Valtioneuvosto on tämän syksyn aikana tehnyt periaatepäätöksen tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistukseksi, jonka myötä halutaan parantaa tutkimuksen asemaa yhteiskuntapolitiikan valmistelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa.
Uudistuksen myötä tutkimuslaitoksia sulautetaan yhteen tai tuodaan osaksi Helsingin yliopistoa ja tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen yhteistyötä syvennetään. Valtioneuvoston käyttöön siirretään sitomatonta lisärahoitusta tilaajaperusteiseen tutkimukseen, jota voidaan suunnata valtioneuvoston ja ministeriöiden ajankohtaisten ja strategisten tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on siis aiempaa parempi tutkimus-, arviointi-, ennakointi- ja selvitystiedon hyödyntäminen valtioneuvoston ja ministeriöiden työssä.
Tämä uudistus on kohdannut myös paljon perusteltua arvostelua ja epäilyä. Voi aiheellisesti kysyä, onko tutkimustiedon vajavainen käyttö päätöksenteossa ja sen valmistelussa johtunut siitä, että sellaista ei ole ollut vai siitä, että olemassaolevaa tutkimustietoa ei ole haluttu käyttää, koska se on ollut päätöksentekijöiden kannalta kiusallista ja kriittistä. Näin voi epäillä monilla yhteiskuntapolitiikan sektorilla olleen asianlaita.
Tästä myös osaltaan seuraa uudistukseen liittynyt pelko riippumattoman perustutkimuksen heikentymisestä. Onkin tärkeätä turvata ettei perustutkimus jää poliittisten tavoitteiden jalkoihin ja että sen itsenäisyys sekä riippumattomuus turvataan kaikissa tilanteissa. Päätöksen toimeenpanossa tulee myös huomioida henkilöstön asema ja katsoa, ettei uudistus johda sen – tai laajemmin tutkimuslaitosten – kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin.
Ulkoministeriön kannalta voi samalla kuitenkin nähdä valtioneuvoston periaatepäätöksen olevan meille myös mahdollisuus. Valtioneuvoston tason uudistukset antavat tilaisuuden korostaa kansainvälisen toimintaympäristön ja globaalin muutoksen merkitystä valtioneuvostotason tutkimushankkeissa. Voimme kehittää ministeriöiden yhteishankkeita, jotka puolestaan tukevat ministeriön tavoitteita ja toimintaa mukautua monimutkaistuvassa, keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Myös toimintaympäristöä ja ulkopolitiikan vaihtoehtoja ennakoivat hankkeet ovat tässä yhteydessä tärkeitä, sillä niiden perusteella ministeriöissä säännöllisesti laadittavien tulevaisuuskatsausten tekeminen muuttuu entistä tietopohjaisemmaksi ja strategisemmaksi.
Periaatepäätös vaatii kuitenkin myös ulkoministeriöltä paljon työtä huolimatta siitä, että olemmekin varsinaisen sektoritutkimuslaitoksia koskevan rakenneuudistuksen ulkopuolella, koska Ulkopoliittinen instituutti on eduskunnan alainen laitos. Päätöksen mukaisesti tulee ministeriöiden tutkimustoiminnan läpinäkyvyyttä ja ohjattavuutta parantaa. Osana kokonaisuudistusta ministeriöt myös velvoitetaan tehostamaan tutkimus- ja selvityshankkeidensa sekä ennakointityön koordinaatiota ja suunnittelua.
Lokakuussa ulkoministeriön tutkimuksen koordinaatio- ja seurantaryhmä järjestäytyi pohtimaan tarvittavia ministeriön sisäisiä uudistuksia. Ryhmän tarkoituksena on verkoston muodossa vahvistaa ulkopolitiikan teon tietopohjaa ja luoda yhteistyötä osastojen välille, sekä kehittää yhteisiä toimintatapoja. Ryhmän tehtävään kuuluu myös koko ministeriön kattavan tutkimussuunnitelman laadinta, mikä suoraan vastaa periaatepäätöksessä esitettyä vaatimusta siitä, että ministeriöiden tutkimus- ja kehittämistoimintaa ohjataan ministeriökohtaisilla tutkimussuunnitelmilla.
Yhteiskunnan ja Suomen ulkopolitiikan kannalta on edullista pyrkiä parantamaan tutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja politiikan suunnittelun suhdetta. Kuten jo totesin, on ulkopolitiikan perustutkimus hyvin tärkeää. Samalla on yhtälailla tärkeää kannustaa soveltavan tutkimuksen harjoittamista, joka puolestaan konkreettisesti tukee politiikan suunnittelua. Molemmat tutkimussuunnat ovat korvaamaton osa tietopohjaisen politiikan muodostamisprosessia, joka puolestaan tukee politiikkamme ajankohtaisuutta ja analyyttisyyttä.
Tässä vaiheessa on tärkeää, että valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanon ohella emme jämähdä odottamaan sen tuloksia; meidän pitää jatkuvasti pohtia, miten voimme tutkimuksia hyödyntää, jotta voimme tehdä tietopohjaista, ja samalla legitiimiä politiikkaa. Pohdimme ulkoministeriössä alituisesti hyvin tarkkaan, minkälaisista hankkeista hyödymme ja missä kannattaa olla mukana, jotta saamme tarvittavan tiedon politiikan tekemiseen.
Valtioneuvostotasolla on taas kyse koko hallituksen politiikan legitimiteetistä: strategisen tutkimuksen rahoitusvälineen perustaminen sekä rahavarojen uudenlainen allokoiminen ei takaa sitä, että me automaattisesti saamme tutkimustietoa, joka auttaa meitä toteuttamaan paremmin politiikkaamme. Rahoituksien kohteita pitää tarkastella koko valtioneuvostoa ja kaikkia ministeriöitä hyödyttävien lasien läpi, ja tämän jälkeen päättää, minkälaiset hankkeet antavat meille tarvittavan tietopohjan politiikkamme muodostamiseen.
Pitkän aikavälin tähtäimellä periaatepäätöksen muutoksista voi olla Suomelle paljon hyötyä, sillä yhdistämällä tutkimuslaitoksia yhteistyö, ja samalla ajatustenvaihto ja innovatiivisuus sekä yhdessä kehittyminen, tehostuvat. Näin myös valtioneuvostolle tarjoutuu mahdollisuus rahoittaa laajempia hankkeita, joissa voi hyödyntää monen eri alan osaamista tehokkaammin.
Ulkoministeriöllä taas on suurempi mahdollisuus painottaa kansainvälisyyden aspektia myös muissakin kuin oman alan hankkeissamme, mikä hyödyttää kokonaisuutta. Periaatepäätöksen tarkoituksena onkin muuttaa rakennetta siihen suuntaan, että tutkimus tukee yhteiskunnan jatkuvuutta, ja että tutkimuksista saatu tieto ohjaa päätöksentekoa pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti.
Hyvä seminaariyleisö,
Tänään haluaisin kysyä teiltä: Miten meidän tulisi edetä, jotta yhteistyö ulkopolitiikan perustutkimuksen, soveltavan tutkimuksen ja politiikan teon välillä sujuisi mahdollisimman saumattomasti sekä valtioneuvosto- että ulkoministeriötasolla? Ja miksemme voi keskustelussa, sekä tämän esityksen jälkeen että paneelikeskustelussa, kysyä suoraan: Kiinnostaako Suomen ulkopolitiikka ja ulkopolitiikan analyysi suomalaisia tutkijoita tieteentekijöinä? Ja jos ei, niin miten asiantilaa voi korjata?
Entä tutkijoiden roolit tutkijoina ja vaikuttamiseen halaavina kommentaattoreina? Jälkimmäinen on demokratiassa legitiimiä, mutta roolien sekoittaminen tuo myös ongelmia.
On myös huomattava, ettei tutkimuksen arvoa ja merkitystä voi arvioida vain sillä perusteella, miten se välittömästi liittyy päätöksentekoon. Välillinen vaikutus voi usein olla paljon tärkeämpi. Sellainen korkeatasoinen tutkimus, joka lisää diplomaattiemme ja päätöksentekijöittemme yleistä ymmärrystä kansainvälisiin suhteisiin vaikuttavaista asioista on korvaamatonta, vaikka yhteys päätöksentekoon ei suoraan näkyisikään. Tällaiseen tutkimukseen perehtyneet paremmin asioita tuntevat ja ymmärtävät päättäjät tekevät lopulta myös parempia päätöksiä.
