Suomen toimittava pohjoismaisen hyvinvointivaltion vahvistamiseksi myös EU:ssa
Hallitus on eduskunnalle antamassaan selonteossa hahmottanut Suomen EU-politiikan tahtotiloja. Mukana on sekä ekologinen Eurooppa että markkinoiden Eurooppa, turvallinen Eurooppa ja maatalouden Eurooppa. Mutta yksi puuttuu, ja se puute kertoo paljon: missä on sosiaalinen Eurooppa, missä on tasa-arvon Eurooppa, missä on työn ja ihmisten Eurooppa?
Vastaus: se on mukana peräti yhdellä (1) kokonaisella kappaleella, mihin ei siihenkään liity mitään tahtotilan muodostusta.
Tiedämme, että sosiaalisen Euroopan malli, joka korkeamman verotuksen vastapainoksi tarjoaa kattavamman sosiaaliturvan ja johtaa tasaisempiin tulo- ja varallisuuseroihin, on osoittautunut kriisinkestävämmäksi ja inhimillisen turvallisuuden kannalta paremmaksi kuin amerikkalainen malli, jota vielä vuosi sitten kaikkialle maailmaan tyrkytettiin. Euroopassa puolestaan pohjoismaat ovat osoittautuneet kaikissa kansainvälisissä kauneusvertailuissa kilpailukykyisimmiksi, tasa-arvoisimmiksi, turvallisimmiksi ja parempaa ympäristöä ylläpitäviksi kuin muut.
Siksi pohjoismaiden on torjuttava uusliberalismin myötäily ja pysäytettävä hyvinvointivaltion tuhoisa alasajo, ja niiden tulee ottaa tehtäväkseen pohjoismaisen mallin aktiivinen puolesta puhuminen ja hyvinvointivaltiota vahvistavien ”rakenteellisten uudistusten” ajaminen tavalla, joka estää paluun kalliiksi käyneeseen holtittomaan keinottelukapitalismiin. Konkreettisia tavoitteita tulee asettaa myös sosiaalisen polkumyynnin estämiseksi ja työn perusoikeuksien turvaamiseksi Eurooppalaisella tasolla.
Mikään business-as-usual -ajattelu ja entisen menon tavoittelu ei pelasta meitä sen enempää sosiaaliselta kuin ekologiselta katastrofilta. EU on tässä meidän tärkein toimintakenttämme, ja sen tulee näkyä myös EU-politiikkamme tahtotilassa.
Jos maailman pelastamiseen ekologiselta katastrofilta on vain muutama vuosikymmen aikaa, niin Suomen julkisen terveydenhuoltojärjestelmän pelastamiseen sitä uhkaavalta rappiolta ei ole niinkään paljoa aikaa. Istuva porvarihallitus on tehnyt enemmän vanhan suomalaisen luokkayhteiskunnan palauttamiseksi esim. juuri terveys- ja koulutuspolitiikassa sekä perusturvan alas ajamisella kuin mitkään sen edeltäjät.
Vaikka suomalainen hyvinvointivaltio nauttii kansalaisten korkeaa arvostusta on sen uudistamisen varjolla Suomea kovaa vauhtia muutettu kilpailuvaltioksi, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Tuloeroja kasvattavalle ja yhteisöllisyyttä tuhoavalla uusliberalismille tarvitaan nyt vahvaa ja uskottavaa sosialidemokraattista vaihtoehtoa.
Se ei synny vain reagoimalla hallituksen esityksiin, vaan tuomalla omia selkeitä ja konkreettisia vaatimuksiamme osana uskottavasta kokonaisvaltaisesta ohjelmasta joka kertoo sen, millaisen Suomen me haluamme tästä talouskriisistä selviydyttyämme nähdä ja miksi vahva hyvinvointivaltio on paras tae myös kriisistä selviytymiselle.
Perusturvan jälkeenjääneisyyden korjaaminen tulee aloittaa nostamalla työmarkkinatuen ja sairasvakuutusperuspäivärahan kaltaisia minimikorvauksia 120 eurolla kuussa. Tällainen uudistus ei maksa edes kolmatta osaa siitä, mitä hallitus on polttanut poistaessaan työnantajien kelamaksun.
Kaikki poliittiset arvovalinnat ja konkreettiset ratkaisut alkavat aina kotona. Jos Suomessa ei sitouduta pohjoismaisen hyvinvointivaltion turvaamiseen, tulo- ja varallisuuserojen kaventamiseen ja markkinoiden ylivallan torjumiseen myös ja nimenomaan omissa hallituksen ja eduskunnan ratkaisuissa, ei meillä voi olla mitään myönteistä annettavaa Euroopalle ja yhä välttämättömämmäksi käyneelle globalisaationhallinnalle.
(Lyhennelmä puheesta Hyvinkään vappujuhlassa ja Tammelan Liesjärven ty:n 100-v. juhlassa 1.5. 2009)
