Sekä Suomi että Ruotsi haluavat kehittää ja vahvistaa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämän Suomen peruslinjauksen tulee myös seuraava turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vahvistamaan. Lähtökohta YUTP:n kehittämiselle on siinä suhteessa hyvä, että myös yleinen mielipide myös euroskeptisimmissä EU-maissa haluaa vahvistaa EU:n rooli maailmanlaajuisena toimijana. Mutta eivät vain eurooppalaiset halua tätä, vaan myös muualla maailmassa odotetaan ja toivotaan samaa, kuten saatoin itse kokea viime vuoden Libanonin kriisin aikana. Vaikka EU yksin ei voi ratkaista lähi-Idän tai muitakaan kriisejä, kykenimme kuitenkin suurelta osin vastaamaan näihin odotuksiin.
Yleisemminkin on nähtävä, miten laajaa tyytymättömyys yksinapaiseen maailman onneen ja miten ihmiset katsovat, että on parempi jos maailmassa olisi useampia samanveroisia toimijoita. Ei siksi, että kenenkään tarvitsisi haastaa maailman ainoa supervalta, jonka kanssa on kyettävä rakentavaa yhteistyöhön, vaan siksi että maailma olisi tasapainoisempi. Eurooppa on suuren enemmistön suosikkiehdokas tähän tasapainottavaan rooliin.
EU:ta ei tule ajatella tulevana sotilaallisen supervaltana. Ei ole sen enempää mahdollista, toivottavaa kuin taråpeellistakaan kehittää unionia siihen suuntaan. Työ EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittämiseksi on tärkeätä, mutta se ei tehtää siihen että unioni rakentaisi varsinaista sotimiskykyä. Mutta monet kriisit ja turvallisuusuhat edellyttävät myös sotilaallisia välineitä, vaikkeivät ne koskeaan ole ainoita tai edes tärkeimpiä kriisinhallintainstrumentteja.
Yhtä tärkeätä on kehittää EU:n siviilikriisinhallintavälineitä. EU:n ainutlaatuinen voimavara maailmassa on sen ”soft power”, toisin sanoen sen kyky vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen kriisejä ennaltaehkäisevästi ja rauhoittavasti laajalla valikoimalla ei-sotilaallisia keinoja.
EU:sta sanotaan usein, että se on taloudellinen supervalta mutta poliittinen ja sotilaallinen kääpiö. EU:n maailmanlaajuista vaikutusta ei kuitenkaan tule aliarvioida. EU voi viitata moniin saavutuksiin, jotka eivät olisi ilman unionia toteutuneet: esimerkkeinä Kioton sopimus, WTO:n Dohan neuvottelukierros, tiekarttana tunnettu lähi-idän rauhansuunnitelma tai kansainvälinen rikostuomioistuin. On helppoa ja oikein huomauttaa, että kaikki nämä ovat keskeneräisiä prosesseja. Ei ole takeita siitä että nämä tai muut parempaan globalisaatiohallintaan pyrkivät prosessit johtavat myönteisiin tuloksiin, mutta sitä suuremmalla varmuudella voi sanoa, etteivät ne ilman EU:n panosta ainakaan tule tällä tavoin päätymään.
On myös muistutettava siitä, että EU itsessään on maailmanhistorian menestyksekkäin rauhanprojekti, joka on poistanut sodan mahdollisuuden sen jäsenten välillä. Siksi on myös tärkeätä, että EU on halunnut ja kyennyt laajentamaan rauhan ja vakauden aluetta ottamalla uusia jäsenaita keski- ja itä-Euroopasta.. Tämä nk. ”eurooppalainen pespektiivi” on ollut EU:n tärkein välinen rauhan rakentamiseksi myös Balkanilla ja muilla lähialueilla.
Sotilaallisen voiman puute ei ole suurin este EU:n myönteisen vaikutuksen kasvattamiselle maailmassa. Suurin este on riittämätön yhtenäisyys. EU:n kyky ja halu toimia yhtenäisesti on koko ajan kuitenkin kasvanut ja kaikki ymmärtävät nmyt, että jos Eurooppa haluaa vaikuttaa siihen mitä maailmassa tapahtuu ja että muut kuuntelevat meitä ja ottavat meidä tosissaan on sen kyettävä toimimaan yhdellä äänellä, yhtä hyvin lähi-idässä kuin Venäjän suhteen. Tietenkin on puhuttava suoraan ja pidettävä kiinni demokratiaa, ihmisoikeuksia ja vapautta korostavista arvoistamme, mutta ei vastakkaisuuksien korostamiseksi saatikka kärjistämiseksi. Kaikkien toimijoiden kanssa on oltava valmis yhteistyöhön rauhan, vakauden ja perusarvojemme edistämiseksi.
Muille ei kuitenkaan kannata luennoida demokratiasta, oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista ellemme pidä omaa taloamme moitteettomassa kunnossa ja ole itse avoimia muiden arvioille ja kritiikille. Siksi on tärkeätä, että uudesta perusoikeusasiakirjasta tulee oikeudellisesti sitova ja että myös EU itse liittyy Euroopan ihmisoikeussopimukseen.
Vielä joitain vuosia sitten monet pelkäsivät ja jotkut toivoivat. että EU:n itälaajentuminen johtaisi jakoon ns. ”uuteen” ja ”vanhaan” Eurooppaan. Näin ei ole tapahtunut. On päinvastoin todettava että laajentuminen on vahvistanut EU:n globaalia roolia ja painoarvoa. Vaikka jokin jäsenmaa aina silloin tällöin voi aiheuttaa säröjä omapäisyydellään, on useimmiten kysymys jonkin vanhan kuin uuden jäsenmaan aiheuttamasta ongelmasta.
