Arvoisat kuulijat!
Se seikka että Suomi on jatkuvasti niiden erilaisten kauneuskilpailujen kärjessä, joissa arvioidaan eri maita niiden kilpailukyvyn, osaamisen, hallinnon tehokkuuden, ympäristön hoidon tai korruption vähäisyyden perusteella on asia, joka eri puolilla maapalloa noteerataan ja johtaa siihen, että saan Suomen edustajana vastata kysymyksiin, mikä on meidän menestyksemme salaisuus.
Monet Suomessa – kuulun itsekin heihin – ovat tosin sitä mieltä etteivät kaikki asiamme ole suinkaan niin hyvin hoidettuja kuin mitä nämä kauneuskilpailut kertovat. On kuitenkin hyvä muistaa, että valtaosa maailman maista ja ihmisistä varmasti koska tahansa vaihtaisi omat ongelmansa meidän ongelmiimme. Mitä sitten ovat ne asiat, joita osaamme tehdä muita paremmin?
Suomen menestystekijät voidaan tiivistää viiteen asiaan: osaaminen, yrittäminen, yhteistyö, tasa-arvo ja pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Yleispiirteiltään nämä eivät ole kiistanalaisia. Viimeinen voi kuitenkin nostattaa kulmakarvoja, sillä ns. pohjoismainen hyvinvointivaltio on asia josta viime vuosina on otsikkotasolla paremminkin haluttu kuvata kilpailukyvyn esteenä kuin menestystekijänä. Siksi onkin mielenkiintoista, miten maailmalla on vähitellen alettu tehdä johtopäätöksiä siitä, että ei vain Suomi vaan kaikki viisi pohjoismaata ovat yleensä mainitsemieni menestysvertailujen kärkikymmenikössä. Atlantin yli vilkuillaan jo aiempaa harvemmin malleja etsittäessä, muualla Euroopassa halutaan tietää mikä on pohjoismaiden suhteellisen menestyksen salaisuus.
Osaaminen on menestystekijöistä tunnustetuin ja haasteellisin. Jo vuosikymmeniä sitten havaittiin, ettei talouden kehitys enää perustunut pääoman ja työn määrälliseen lisääntymiseen, vaan kolmanteen tekijään, jota voimme nimittää myös osaamiseksi. Tätä kuvaamaan on otettu käyttöön inhimillisen pääoman ja sen kartuttamisen käsitteet.
Osaaminen yhdistetään usein yksipuolisesti vain korkeampaan tietoyhteiskunnan osaamiseen ja huipputeknologian saavutuksiin, joista Suomi maailmalla tunnetaan. On kuitenkin alleviivattava sitä, ettei meillä olisi näillä aloilla huippusaavutuksia ilman hyvin toimivaa, kattavaa ja erilaisten alojen hyvälaatuista osaamista tuottavaa perusopetusjärjestelmää.
Opetusjärjestelmämme kansainvälisissä testauksissa, joista OECD-maiden hallitusten kehittämä PISA-tutkimusohjelma on tunnetuin, suomalaisnuorten osaamisen on arvioitu olevan maailman huippua kaikilla tutkituilla alueilla. PISA-ohjelmahan selvittää kolmen vuoden välein 15-vuotiaiden nuorten osaamista lukutaidon, matematiikan ja luonnontieteiden sisältöalueilla. Tutkimuksen ensimmäisen osan (PISA 2000) pääalueena oli lukutaito, PISA 2003:n pääalueena matematiikka ja tänä vuonna toteutettavan kolmannen jakson tutkimuskohteena on erityisesti luonnontieteiden osaaminen. Kaiken kaikkiaan tutkimusohjelmalla pyritään selvittämään, miten nuoret hallitsevat tulevaisuuden yhteiskunnan, työelämän kehityksen ja laadukkaan elämän kannalta keskeisiä tietoja ja taitoja, ei niinkään perusopetuksen opintosuunnitelmien sisältöjen hallintaa. Suomalaisnuorten osaamisessa korostuu tasaisuus eikä sukupuolesta tai perhetaustasta johtuvia eroja ole juuri havaittavissa. Kotitaustan vaikutus on Suomessa selvästi alhaisempi kuin muissa OECD-maissa.
Suomen menestymiseen koulutuksen ja opetuksen alalla on monta syytä, joista mielestäni tärkeimmät ovat:
– Suomen koulujärjestelmä takaa kaikille lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet perusopetukseen sosiaalisesta asemasta, asuinpaikasta, sukupuolesta ja etnisestä taustasta riippumatta. Opetus on maksutonta ja kaikkien saatavilla on ilmainen kouluruoka, koulumatkatuki ja oppilashuolto.
– Suomessa opettajakoulutus on korkeatasoista yliopistollista opetusta ja opettajan työtä arvostetaan.
– Suomessa koulutuksen järjestämisvastuu on kunnilla, eli lähellä lapsia ja nuoria ja heidän kotejaan.
EU:n Lissabonin strategian mukaan EU:n tulisi kehittyä maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi sekä dynaamiseksi tietoyhteiskunnaksi vuoteen 2010 mennessä.
Brittiläisessä The Economist – aikakauslehdessä arvioitiin äskettäin, että tavoitteen toteuttaminen on vaikeaa eurooppalaisen opetusjärjestelmän puutteiden vuoksi.
Heikkouksista The Economist listasi oppimismahdollisuuksien epätasaisen jakautumisen, opettajien alhaisen koulutustason ja opettajan ammatin heikon arvostuksen. Lehden mukaan eurooppalainen opetus on jäänyt kiinni teollisen aikakauden ajattelutapaan, vaikka olisi ollut syytä sopeutua jälkiteolliseen maailmaan, missä tarvitaan kipeästi uusia innovaatioita. Innovaatiot voivat tulla mistä vain, niihin kaivataan epätavallista ajattelua ja matalia hierarkioita, minkä vuoksi ikäluokan kaikkien nuorten tulisi saada tasa-arvoinen koulutusmahdollisuus.
Tuottaakseen esim. PISA-tutkimusten merkeissä suurta ja myönteistä kansainvälistä huomiota saaneita tuloksia on tärkeätä, että suomalainen koulujärjestelmä perustuu jatkossakin koko ikäluokan erilaisten lahjakkuuksien hyödyntämiseen ja osaamisen monipuoliseen kehittämiseen; että sen kaikille avoin ja maksuton luonne säilyy ja että sen puitteissa tapahtuu riittävästi ennakkoluulotonta kokeilua ja kehittämistyötä.
On toisin sanoen tärkeätä, että sen kaltainen työ ja ne tulokset joista Suomalainen yhteiskoulu on tullut tunnetuksi, saavat jatkossakin tilaa ja tunnustusta. Arvokasta tässä työssä on se, ettei SYK ole koskaan nähnyt tehtäväänsä suppeasti vain opetusohjelmien läpiviemisenä. Inspiroivat oppitunnit, taitavat opettajat ja hyvät oppikirjat ovat tietenkin tarpeellisia – ja SYKn opettajat kunnostautuivat jo minun kouluaikanani ahkerina uusien oppikirjojen tekijöinä, kuten me kaikki opettajiemme tulevien kirjojen koemonisteita tavanneet hyvin muistamme – mutta ne eivät yksin riitä. Oppilaiden kokonaiskehityksestä on kyettävä kantamaan laaja-alaista vastuuta, missä SYK on myös hyvin onnistunut, kuten sen aikaansaannokset kulttuurin ja monipuolisen harrastustoiminnan alalla vuosien mittaan osoittavat.
Tässä yhteydessä sallittakoon hetkellinen poikkeama näennäisobjektiivisuudesta täyssubjektiivisuuteen. Useimpien ihmisten koulumuistot ovat dialektisiä ja koostuvat mukavista ja vähemmän mukavista elementeistä. Ajallinen etäisyys ja ymmärryksen kasvu kuitenkin muuttavat näitä arvioita, ja ainakin SYKlaisten osalta yleensä myönteiseen suuntaan.
Olen hyvin tietoinen siitä, miten etuoikeutettu olen ollut saadessani nauttia tämän koulun tarjoamasta laadukkaasta opetuksesta, sen antamista virikkeistä ja sen kehittämistä valmiuksista. Mutta tällaiseen eliittiin kuuluminen on kolkuttanut myös omaatuntoani. Tätä pohdin jo 13 vuotta sitten eräänlaisessa muistelmakirjassani näin:
”Onko SYK:n kaltaisen erikoiskoulun ylläpitäminen miten perusteltua? Aktiivisena yhtenäiskoulun ja koulutuksellisen tasa-arvon kannattajana olin valmis myös SYK:n lopettamiseen 70-luvulla. Olin mukana kaupungin peruskouluneuvottelukunnassa ratkomassa korvaavien koulujen asemaa Helsingissä enkä nähnyt erityistä syytä niiden puoltamiseen. Useimpien kohdalla oli sitä paitsi kyse enemmän kiinteistökeinottelusta kantakaupungilla sijainneiden arvokkaiden koulutonttien kanssa kuin koulupolitiikasta. Monien kompromissien seurauksena pääkaupunkiin kuitenkin jäi kymmenkunta yksityiskoulua.”
”Sittemmin olen liennyttänyt suhtautumistani näihin nimenomaan silloin, kun ne Steiner-koulujen tai SYK:n tavoin todella edustavat kokeilua ja vaihtoehtoisuutta. Valitettava realiteetti on, että on osoittautunut ylivoimaisen vaikeaksi saada sellaista riittävässä määräin mahtumaan kunnalliseen koululaitokseen. Erikoiskoulut eivät kuitenkin saisi perustaa erikoisasemaansa taloudellisten tai muiden seikkojen perusteella tapahtuvaan piirijaon sivuuttavaan oppilasvalintaan.”
Suomalaisen yhteiskoulun historiassa ja maineessa yhdistyy suomalaisuus ja kansainvälisyys, edelläkävijyys ja kokeilu, vapaamielisyys ja kulttuuri. Nämä ovat keskeisellä sijalla omissakin koulumuistoissani. Niitä vaalivalle ja kehittävälle kouluille täytyy olla tulevaisuudessakin tilaa.
Arvoisat kuulijat,
Suomessa monet ovat pitäneet pitkään kiinni kuvitelmasta Suomesta eristäytyneenä pussinperänä, jota globalisoituvan maailman haasteet eivät koske. Näin ei ole itse asiassa koskaan ollut. Me emme voi kehittää talouttamme, ylläpitää hyvinvointiamme tai taata turvallisuuttamme linnoittautumalla rajojemme taakse. Avoimet rajat tuovat kuitenkin mukanaan enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia. Globalisaation haittoihin täytyy vastata vahvennetulla eurooppalaisella ja maailmanlaajuisella yhteistyöllä, sillä isonkaan maan omat voimavarat eivät siihen riitä.
Euroopan unionilla on jo näyttöjä siitä miten se on vaikuttanut merkittäviin kansainvälisiin prosesseihin. Kioton ilmastosopimus, kansainvälinen rikostuomioistuin, Lähi-idän rauhansuunnitelma tavoitteenaan luoda rauhassa elävä Palestiinalaisvaltio Israelin rinnalle, viimeaikaiset edistysaskeleet YK-reformeissa ovat asioita jotka eivät olisi syntyneet ilman EU. Mutta joistain saavutuksistaan huolimatta Eurooppa ei kuitenkaan ole vielä sellainen uskottava maailmanlaajuinen vaikuttaja globaalien haasteiden ratkaisemisessa, jollaisen kansalaiset EU-maissa euroepäileviä suomalaisia myöten haluavat sen olevan. Hyvä uutinen on, että perustuslakisopimuksen epäilijöistäkin suurin osa haluaa kehittää unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Ja kuten presidentti Kekkonen yli 30 vuotta sitten tässä salissa ETYK:in huippukokouksessa totesi, ”turvallisuus ei ole aidan panemista vaan oven avaamista”.
Kun suomalaiset ovat oppineet pitämään itsestään selvänä oikeutenaan että voivat jossain elämänsä vaiheessa elää ulkomailla, vaihto-oppilaina, opiskelemassa, lyhytaikaisesti tai pitempään töitä tekemässä, lomailemassa, eläkettään nauttimassa tai vain elämänkokemusta keräämässä, tulee meille vielä haasteeksi se, miten saamme Suomeen, huonosta ilmastollisesta kilpailukyvystämme huolimatta houkuteltua edes vastaavan määrän muualta tulevia ihmisiä niin, ettemme jäisi vain luovuttavaksi osapuoleksi tässä vaihdossa. Aktiivinen maahanmuuttopolitiikka on suomalaisen hyvinvointivaltion, kulttuurin ja osaamisen säilymisen ja kehittymisen elinehto.
Koululaitos on avainasemassa myös siinä, miten hyvin Suomi kehittyy monikulttuurisena ja -etnisenä maana, jossa maahanmuuttajaväestö voi elää hyvin kotoutuneena ja sopeutuneena suomalaiseen yhteiskuntaan.
Siinä onnistuaksemme tarvitsemme ennakkoluulottomuutta, suvaitsevaisuutta ja vieraiden kulttuurien ymmärtämistä; mutta myös oikealla tavalla omien arvojemme kunnioittamista mitä esimerkiksi tulee sananvapauteen, uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen tai naisten ja tyttöjen tasa-arvoon ja oikeuksiin. Näihin kohdistuvia rajoituksia ei tule suvaita. Tämä on iso haaste niin kouluissa ja työpaikoilla kuin tiedotusvälineissä ja ulkopolitiikassa. Esimakua siitä saatiin ns. pilapiirros kriisin aikana. On järkevää toimia niin, ettei vastakkaisuuksia ehdoin tahdoin lietsota kenenkään uskonnollista vakaumusta loukkaamalla; mutta sananvapauteen eikä oikeuteen kritikoida myös uskontoja ei saa liioin puuttua.
On erityisesti korostettava tasa-arvon merkitystä. Kaikenlainen sukupuolisyrjintä ja eriarvoisuuden ylläpitäminen ovat ihmisoikeusrikkomuksia, mutta myös suunnaton jarru yhteiskuntien menestykselle. Tasa-arvon osalta oikeaa suuntaa osoittivat aikanaan jo SYK:n perustajat, jotka halusivat nimenomaan perustaa suomalaisen yhteiskoulun, mikä ei siihen aikaan suinkaan ollut vielä itsestäänselvyys.
Suomen ulkopuolelta tulevilla oppilailla, niin ulkomaalais- kuin suomalaistaustaisillakin, on paljon annettavaa omalle yhteiskunnallemme. Suomalaisessa yhteiskoulussa on aina ollut oppilaita, jotka ovat kasvaneet osan elämästään ulkomailla ja saanet vaikutteita muista kulttuureista ja tavoista. Heidän ansiostaan kouluun on kulkeutunut tavanmukaisesta poikkeavaa ajattelua ja kokemuksia toisenlaisista toimintatavoista. Näillä oppilailla on varmasti ollut keskeinen merkitys avarakatseisen, suvaitsevaisen ja innovatiivisen ajattelun kehittämiseksi koulussa.
PISA-tulosten maineen myötä ulkomaisia vierailijoita on virrannut suomalaisiin kouluihin mm. Saksasta ja Iso-Britanniasta. Opetuksen suunnittelijoita ja tiedotusvälineiden edustajia eri puolilta maailmaa on kiinnostanut Suomen menestys.
Samalla myös kiinnostus suomalaisten ja ulkomaiden koulujen väliseen yhteistoimintaan on kasvanut.
Nuorten välinen vuorovaikutus mahdollisimman varhaisessa vaiheessa opettaa ymmärtämään erilaisuutta ja on mitä mainiointa suvaitsevaisuus- ja rauhankasvatusta. Globaalissa maailmassa kaikki ovat toisistaan tavalla tai toisella riippuvaisia. Vaikka usein kilpailemme keskenämme, on hyvän elämän eteen työskenneltävä yhdessä muiden kanssa.
Suomen kehitysyhteistyössä on perinteisesti tuettu köyhimpien maiden opetussektoreiden kehittämistä, ja painoa on pantu erityisesti tyttöjen, vammaisten ja vähemmistöjen lasten opetusmahdollisuuksien edistämiseen. Tänään on entistä tärkeämpää, että koko globaalin pallon voimavarat saadaan yhteiseen käyttöön.
Perus- ja lukio-opetuksen avulla luodaan arvo- ja tietopohja, jonka kautta myös maailmanlaajuiset kehityksen, köyhyyden ja ekologisen tasapainon kysymykset voidaan saada hallintaan.
Tässä ihmiseen ja tietoon luottavassa valistuksen hengessä toivotan kaikille koulun työntekijöille ja oppilaille innovatiivista koulutyötä sekä menestystä myös tulevaisuudessa näissä haasteellisissa tehtävissä.
Kiitos!
