Onko rahalla isänmaata? kysyttiin näiden historianpäivien aamupäivän avausistunnossa. Enää ei ole vain huono vitsi, jos pyytää kysyjää ensin määrittelemään, mitä hän rahalla ja isänmaalla tarkoittaa. Otetaan pari esimerkkiä.
Sain viime lokakuussa kunnian esittää valtiovallan tervehdyksen Fiskars-yhtiön 350-vuotisjuh lassa. Tilaisuus juhlia vanhan edelleenkin perheyrityksenluonteisen suomalaisyrityksen 350 vuotista historiaa oli ainutlaatuinen. Yrityksiä jotka voivat osoittaa läheskään yhtä vanhoja juuria ei Suomessa ole. Ainutlaatuista tilaisuudessa oli myös se, että se juhla pidettiin Fiskarsin pieteetillä säilytetyssä vanhassa ruukinmiljöössä, missä yrityksen toiminta sai alkunsa.
Kuitenkin Fiskars tänään on mitä kansainvälisin yritys, jonka myynnistä, tuotannosta ja työntekijöistä valtaosa on muualla kuin Suomessa. Fiskars on työntekijöittensä enemmistölle, asiakkaista puhumattakaan, vain keskisuuri monikansallinen yritys jonka harva yhdistää enää millään tavoin Suomeen.
Nokia puolestaan on pörssiarvoltaan jo suurin yritys Euroopassa ja suomalaisen teollisuuden ja osaamisen ehdoton lippulaiva. Se saatetaan myös maailmalla tuntea suomalaisena jopa vähän Fiskarsia vahvemmin, mutta sen osakkeenomistajista varmaan jo lähemmäs 90 prosenttia on tänään muita kuin suomalaisia.
Teknologiayritys F-Secure (ent. Datafellows) on Helsingin pörssin valovoimaisin uusi tähdenlento. Se ei ole vielä koskaan tuottanut yhtään voittoa mutta sen pörssiarvo on lyhyessä ajassa noussut lähemmäs kuuteen miljardiin markkaan, mikä merkitsee että perustaja ja pääosakas Risto Siilasmaan omaisuuden arvo on noussut huikeaan neljään miljardiin markkaan.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yhtiön osakkeista olisi myös maksettu tuo kuusi miljardia todellisessa rahassa. En tiedä suoralta kädeltä sanoa paljonko Siilasmaa itse on yhtiöönsä sijoittanut, mutta se voi olla enintään pieni murto-osa hänen osakkeittensa tämänhetkisestä pörssiarvosta. Miten tälle arvolle kävisi jos hän nyt lähtisi myymään osakesalkkuaan on vaikea ennustaa.
Viimeiset vuodet olemme voineet seurata uutisia toinen toistaan jättiläismäisemmistä yrityskaupoista: Stora-Enso, BP-Amoco, Daimler-Chrysler, Exxon-Mobil, Vodafone-Mannesmann tai AOL-Time-Warner, vain muutamia mainitakseni. Kaikissa on ollut kyse kymme-nien tai satojen miljardien kaupoista, mutta ei niissä silti oikeata rahaa ole liikkunut, vaan kauppahinta on suoritettu osakkeilla, ts. eräänlaisella leikkirahalla jonka todellista arvoa emme tiedä.
Vai tiedämmekö todella että esim. Nokian tai Datafellowsin arvo on juuri se kuin markkinat määräävät? Jos lähdemme siitä että sijoittavat perustuvat toimensa rationaaliseen tietoon ja odotuksiin yritysten tuotosta ja tulevasta arvosta niin päädymme siihen – ja esimerkit ovat lainausta Pauli Vahteran toistaiseksi julkistamattomasta erittäin mielenkiintoisesta artikkelista – että
”Markkinat odottavat, että Nokian liikevoitto kasvaa 30 % joka vuosi ja on siten 2600 mrd mk v. 2019. Jos Nokian voitto verojen jälkeen on sama kuin v. 1999 wli 13 % liikevaihdosta, on liikevaihdon oltava 20 000 mrd mk eli 200-kertainen v. 1999 liikevaihtoon verrattuna. Se on 100-kertainen Suomen valtion v. 2000 budjettiin verrattuna ja 30-kertainen Suomen nykyiseen bruttokansantuotteeseen verrattuna.”
edelleen
”laskelma osoittaa, että nykyinen liikevaihto on 7-kertainen vuoden 2002 liikevaihdosta jo v. 2009-2010, jolloin maailmassa ennustetaan olevan seitsemän miljardia asukasta, eli jokaisella on oltava yksi kännykkä, joka vaihdetaan kerran vuodessa, mikäli Nokian markkinaosuus on sama kuin tällä hetkellä”.
F-Securen osalta Vahtera kirjoittaa, miten
”on oletettavaa, että markkinat uskovat [toistaiseksi vain tappiota tuottaneen] yhtiön tuottavan voittoa tulevaisuudessa. … Näin laskien yhtiön liikevaihdon tulisi olla 20 vuoden kuluttua 57 mrd mk ja voiton 11 mrd mk. Yhtiön liikevaihto per henkilö on v. 1999 noin puoli miljoonaa mk, eli v. 2019 yhtiöllä olisi yli 28.000 henkilöä töissä. Yhtiön liikevaihto vuonna 1999 on ollut noin 100 mmk.”
Nyt joku voi kysyä miksi puhun tällaisia täällä historiapäivien avaustilaisuudessa. Nämähän ovat ekonomistien ja talouspoliitikkojen ajankohtaisia ongelmia, jotka aikanaan siirtyvät lähinnä taloushistorioitsijoiden kiinnostuksen kohteiksi.
Tämä on tietysti totta. Kuitenkin on helppo ennustaa että niistä tulee aikanaan myös historiantutkijoiden ongelmia. Ja tarkoitan tätä nimenomaan ammatillissa mielessä, enkä vain siksi että historianharrastajatkin saavat ehkä jo hyvinkin pian muiden mukana kärsiä seuraukset siitä kun pörssiarvot alkavat taas lähestyä reaalimaailmaa.
Kysymys rahan isänmaasta on aikanaan houkutellut räväköiden poliittisten iskulauseiden esittämiseen. Näin teki vanha työväenliike julistaessaan jo vuosisadan vaihteessa ettei pääomalla ei ole isänmaata, joten työväenluokallakaan ei sitä tullut ollut.
Näin suoraviivainen vastaus oli tietenkin todellisuutta yksinkertaistava. Työväenluokankin isänmaattomuus osoittautui illusooriseksi kun työväenliikkeen kansainväliseen solidaarisuuteen vetoavat julistukset kieltäytymisestä osallistumasta imperialistiseen sotaan jäivät vain painopaperin arvoisiksi kun massarmeijat mobilisoitiin ensimmäistä maailmansotaa varten.
Historiantutkimus ei voi lähestyä kysymystä iskulauseiden pohjalta, vaikka sen näiden iskulauseiden syntyä ja merkitystä tuleekin analysoida. Mitä enemmän kysymykseen paneutuu, sen monimuotoisemmaksi ja moniselitteisemmäksi vastaus alussa ajan ja tilan muutosten mukana kasvaa.
Useimmat näistä ajan ja tilan muutoksista liittyvät globalisoitumiseen. Historioitsijoina voimme toki muistuttaa ettei kyse ole aivan niin uudesta ilmiöstä kuin populäärikertomuksista voisi luulla. Sahatavaran kysyntä Englannissa tai preeriaviljan tulo Eurooppaan vaikutti jo viime vuosisadalla suomalaisiin maalaiskuntiin eivätkä kansainväliset keinottelukuplat 1600-luvun tulppaanimanian jälkeen ole olleet tuntemattomia.
Historioitsijat ovat siten näitä kansainvälistymisilmiöitä ja yhteyksiä ennenkin tutkineet. Tästä huolimatta on tunnustettava etteivät vanhat kokemukset ja selitysmallit yksin enää vaan nykyinen globalisoituminen eroaa tutusta kansainvälistymisestä monin tavoin niin määrällisesti kuin laadullisesti.
Jos syrjäisilläkin kyläkunnilla on oltu pitkään riippuvaisia kaukaisista asioista ja muutoksista, niin aiemmin ne kuitenkin suodattuivat aika hitaasti, pitkien ketjujen ja monien pehmikkeiden kautta ja kulttuurien omaleimaiselle sopeutumiselle mahdollisuuksia jättäen. Nykyisessä reaaliaikaisessa McDonalds- maailmassa jossa miljardit ihmiset jakavat samat välittömät kulttuurisetkin elämykset tv-ruudun kautta tilanne on hyvin toinen.
Kun tulevaisuudessa kirjoitetaan tätä aikaa sivuavia yritys- ja paikallishistorioita tulee niiden asettaminen ajalliseen ja maantieteelliseen ulottuvuuteen olemaan jo muutosten suunnattoman nopeutumisen vuoksi paljon vaativampi ja haasteellisempi työ kuin ennen. Paikallisen, alueellisen, kansallisen ja ylikansallisen suhde ja vuorovaikutus tulee nousemaan monin tavoin kiehtovaksi uudeksi tutkimuskohteeksi.
Samalla on mahdollista että tuleva, ajan ja paikan asettamien aiempien rajojen sujuvaan ylittämiseen jo luontaisesti kasvaneet tulevat tutkijapolvet voivat löytää myös uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia vanhempien aikojen usein oman aikansa näkökulmaan sidottuun historiankirjoitukseen. Kun kansalliseen traditioon liittyneet historioitsijat korostivat kunkin kansakunnan historian omaleimaisuutta voivat tulevat historioitsijat omata suuremman herkkyyden sille mikä eri alueiden ja kansojen historiassa on ollut yleisinhimillistä ja erilaisissa oloissa toistuvaa.
