1990-luku merkitsi käännekohtaa ydinaseriisunnassa. Vuosikymmenten kilpavarustelun sijaan ryhdyttiin tekemään todellisia vähennyksiä. Samalla ydinsulkujärjestelmää on vahvistettu. Ydinaseiden rooli on kaiken kaikkiaan vähentynyt kylmän sodan ajoista. On tärkeää, että tämä kehitys jatkuu.
Ydinsulkusopimus on vahvistunut 1990-luvulla monin tavoin. Vuonna 1995 ydinsulkusopimuksesta tehtiin pysyvä. Vuonna 1990 sopimukseen oli liittynyt 141 valtiota, nyt 187 valtiota eli kaikki valtiot lukuunottamatta Intiaa, Pakistania, Israelia ja Kuubaa. Monet ydinaseita havitelleet maat ovat luopuneet aikeistaan (Etelä-Afrikka, Brasilia, Argentiina). Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Ukraina, Valko-Venäjä ja Kazakstan sitoutuivat ydinaseettomuuteen. Nyt ydinsulun ulkopuolella on kolme ydinasekyvyn omaavaa kynnysvaltiota. Vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta toukokuussa päättynyt tarkastelukonferenssi pääsi yhteisymmärrykseen ohjelmasta ydinaseriisunnan jatkamiseksi.
Kokouksen tulokseksi julistettiin, että ydinaseet tullaan hävittämään maailmasta. Tämä kuulostaa upealta, jopa liian hyvältä ollakseen totta. Ydinaseettomaan maailmaan on kuitenkin vielä pitkä matka, jos se ylipäätään on koskaan saavutettavissa. Siksi on välttämätöntä, että osaamme elää turvallisesti maailmassa myös niin kauan kun ydinaseita on olemassa. Juuri sen vuoksi kattava sopimusjärjestelmä ydinaseiden vähentämiseksi, avoimuus ja tasapaino ovat tärkeitä.
Ydinsulkukeskusteluun on alusta eli 1960-luvulta lähtien kuulunut useiden maiden esillä pitämä vaatimus täydellisestä ydinaseriisunnasta, eli että ydinasevaltiot vähentävät aseistustaan ja viime kädessä luopuvat siitä kokonaan. Tässä onkin jonkin verran edistytty.
1980-luvun lopulla päästiin ensimmäiseksi sopimukseen Eurooppaan sijoitettujen Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton keskimatkan ydinohjusten poistamisesta. Sopimuspohjaista strategisten ydinaseiden riisuntaa on toteutettu 90-luvun alusta lähtien Yhdysvaltain ja Venäjän välisen START- prosessin puitteissa. START 1 -sopimuksen täytäntöönpano on edennyt hyvin. Vuonna 1993 allekirjoitettiin START 2 -sopimus. Yhdysvallat ratifioi sopimuksen jo vuonna 1996 mutta Venäjä vasta viime keväänä. Tämä avaa tien sopimuksen täytäntöönpanolle sekä neuvotteluille uusista vähennyksistä.
START 3 neuvottelujen pitäisi käynnistyä mahdollisimman pian. Raamit uudelle vähennyssopimukselle sovittiin jo maaliskuussa 1997 Helsingin huippukokouksessa. Ydinaseita jäisi sekä Yhdysvalloille että Venäjälle 2000-2500 vuoden 2007 loppuun mennessä. Tämä on varsin hidas aikataulu ja on varmistettava, että edes siinä pysytään. Ydinaseriisunnan käytännön toteuttaminen on osoittautunut työlääksi ja kalliiksi. Olennaista on kuitenkin, että sopimusvarainen ja todennettavissa oleva ydinaseriisunta jatkuu.
Myös taktiset ydinaseet on tarkoitus vetää mukaan aseidenriisuntaprosessiin. Yhdysvallat ja Venäjä ovat aiemmin vahvistaneet, että maiden tarkoituksena on tarkastella taktisten ydinaseiden avoimuuden kehittämistä START-3 neuvottelujen yhteydessä. Aiemmin taktisia ydinaseita on vähennetty yksipuolisin toimin. On epävarmaa, missä määrin Yhdysvaltain ja Venäjän vuonna 1991 tekemiä yksipuolisia mutta vastavuoroisia vähennyslupauksia on pantu täytäntöön. Suomi ajoi näkyvästi taktisten ydinaseiden vetämistä ydinaseriisuntaan toukokuussa päättyneen ydinsulkusopimuksen tarkastelun yhteydessä. Tästä saatiinkin kirjattua yhteisymmärrys ensimmäistä kertaa.
Vuonna 1996 valmistunut ydinkoekieltosopimus vastasi vuosikymmenten odotuksiin ja toiveisiin. Kansainvälinen yhteisö on lujasti sitoutunut siihen, ettei ydinkokeita enää saa tehdä. Suomi on sopimuksen vankka tukija ja nyt on tärkeää jatkaa ponnisteluja, jotta sopimus saadaan mahdollisimman pian voimaan.
Intian ja Pakistanin toukokuussa 1998 tekemien ydinkoeräjäytysten jälkeen kansainvälinen yhteisö on etsinyt keinoja, joilla myös nämä valtiot voitaisiin vetää ydinsulkuun. Toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja. Tärkeintä on, ettei tilanne Etelä-Aasiassa ryöstäydy ydinasekilpavarusteluksi. On pyrittävä siihen, että maat liittyisivät täydelliseen ydinkoekieltosopimukseen ja sitoutuisivat neuvotteluihin halkeamiskelpoisen materiaalin tuotantokiellosta.
Fissiilimateriaalin tuotantokieltoneuvottelut, joiden käynnistämistä Suomikin Geneven aseidenriisuntakonferenssissa ajaa, ja tavoitteena oleva tuotantokieltosopimus, ovat tärkeä ja välttämätön etappi ydinaseriisunnan tiellä. Yhtä lailla tärkeää on kansainvälisen atomienergiajärjestön puitteissa tehtävä työ, jolla pyritään vahvistamaan ydinmateriaaleihin liittyvää valvontaa. Ydinaseiden leviäminen vaarantaisi pyrkimykset ydinaseriisunnan toteuttamiseksi.
Ohjuspuolustustusta koskeva keskustelu on nyt heittänyt varjon ydinaseriisunnan jatkon ylle. Yhdysvaltain ja silloisen Neuvostoliiton vuonna 1972 solmima ohjuspuolustusta koskeva ABM-sopimus on tärkeä osa strategista vakautta, ja toivomme että sopimuspuolet etsivät tämänhetkisiin erimielisyyksiin ratkaisuja, jotka eivät vaaranna ABM- sopimuksen tulevaisuutta. Erimielisyyksien kohteena ovat erityisesti Yhdysvaltain uusi suunnitelma rakentaa kansallinen ohjuspuolustusjärjestelmä. Suunnitelma tarjoaa harhakuvan siitä, että ydinaseilta olisi ylipäätään mahdollista suojautua. Samalla suunnitelma vaarantaa voimassaolevat sopimukset ja uhkaa käynnistää varustelukierteen. Vastakkainasettelu tai uusi asevarustelukierre ei olisi kenenkään etujen mukaista.
Ohjusten leviämiseen liittyviin uhkakuviin on tärkeää etsiä ratkaisuja muilla keinoilla, kansainvälistä yhteistyötä vahvistamalla. Suomella on tässä suhteessa tärkeä rooli, kun Suomesta tulee ohjusteknologian vientivalvontajärjestelyn (MTCR) puheenjohtaja vuoden ajaksi ensi lokakuussa.
Ydinaseiden vähentäminen on tärkeää maailmanlaajuisen turvallisuuden ja vakauden kannalta. Ei kuitenkaan pidä unohtaa muiden joukkotuhoaseiden kieltosopimusten laajentamista ja tarkkaa noudattamista. Myös tavanomaisten aseiden vähentämisestä ja valvonnasta on huolehdittava. Ovathan juuri holtittomasti levinneet ja käytetyt pienaseet erityinen vitsaus nykyisissä kriiseissä. Turvallisuus on nähtävä kokonaisuutena, josta aseidenriisunta on yksi osa. Aseidenriisunta puolestaan on kokonaisuus, johon ydinaseiden vähentäminen ja valvonta kuuluu muiden aseidenriisuntapyrkimysten ohella.
