Hyvät naisten päivän juhlaan osallistujat,
Minulla on ilo ja kunnia osallistua juhlaanne tänään. Kansainvälisestä naisten päivästä on muodostunut merkittävä tapahtuma myös Suomessa. Kiitos tästä kuuluu paljolti Teille hyvät kansalaisjärjestöjen edustajat.
Kansainvälinen naistenpäivä syntyi aikoinaan muistuttamaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta sekä ajamaan muun muassa äänioikeutta naisille. Vaikka monet silloisten naisasianaisten tavoitteista ovat jo toteutuneet, paljon on vielä tehtävää niin kansainvälisesti kuin myös Suomessa. Näin on siitä huolimatta, että Suomea pidetään yleisesti yhtenä niistä maista, joissa tasa-arvolla on pitkät perinteet. Suomea ja muita pohjoismaita myös pidetään eräänlaisina tasa-arvon edelläkävijöinä.
Ei ole sattuma, että ns. pohjoismainen malli yhdistetään sekä laaja-alaiseen sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin perustuvaan hyvinvointiyhteiskuntaan että naisten ja miesten tasa-arvoon. Hyvinvointiyhteiskunta on ollut erittäin keskeinen tekijä käytännön tasa-arvon mahdollistajana. Siksi myös hyvintointiyhteiskunnan alasajo joko tietoisten uusliberalististen valintojen tai harkitsemattomien säästöleikkausten seurauksena olisi vakava takaisku myös tasa-arvolle.
Edelläkävijän maineemme velvoittaa. On tärkeää, että Suomi kansainvälisissä yhteyksissä pitää näkyvästi esillä naisten asemaa. Muun muassa tästä syystä naisten oikeudet on nostettu yhdeksi Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopistealueista. Vaikka naisten oikeudet on tunnustettu erottamattomaksi ja olennaiseksi osaksi yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, toteutuvat ihmisoikeudet naisten kohdalla edelleen heikommin kuin miesten.
Naiset joutuvat usein myös ns. moninkertaisen syrjinnän kohteeksi. Näin on esim. vähemmistöihin kuuluvien naisten kohdalla. Naisiin ja tyttöihin kohdistuu myös nimenomaan sukupuolen perusteella tapahtuvia loukkauksia kuten väkivaltaa. Perheväkivalta sekä vähemmistö- ja maahanmuuttajanaisten syrjintä ovat ongelmia myös Suomessa.
Naisiin kohdistuvan väkivallan poistaminen on yksi ehdottomista prioriteeteistamme ja keskeinen osa ihmisoikeuspolitiikkaamme. Suomessa aihe oli pitkään tabu. Se, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta nyt keskustellaan julkisesti ja sen vastaisiin toimiin on aktiivisesti ryhdytty myös kansallisella tasolla, on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälinen keskustelu voi saada aikaan muutosta kansallisella tasolla.
Tässä yhteydessä haluaisin mainita edistysaskeleen, joka otettiin viime keväänä Pekingin naiskonferenssin seurantaistunnossa. Hyväksytyssä loppuasiakirjassa nimittäin kriminalisoitiin nyt ensimmäistä kertaa myös raiskaus avioliitossa, mikä on useille maille vielä yksityinen asia. On tietysti vaikea arvioida, kuinka paljon juuri Peking-prosessin lisäämä tietoisuus naisten ihmisoikeuksista on vaikuttanut esimerkiksi siihen, että ex-Jugoslavian sotarikoksia tutkiva tuomioistuin päätyi parisen viikkoa sitten tuomitsemaan myös raiskauksen sodankäynnin välineenä rikoksena ihmisyyttä vastaan. Tuomioistuimen päätös on kuitenkin merkittävä askel naisten ihmisoikeuksien kannalta.
Tehtävää kuitenkin riittää vielä Suomessakin. Naisiin kohdistuva väkivalta oli yksi niistä asioista, joihin YK:n ns. naisten syrjintää käsittelevä komitea kiinnitti tammikuussa huomiota käsitellessään Suomen viimeisintä määräaikaisraporttia kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän kieltävän yleissopimuksen toimeenpanemisesta. Muita komitean esille ottamia teemoja olivat naisten asema työmarkkinoilla, prostituutio, sosiaaliturvan vaikutus naisiin ja kohonneet aborttiluvut. Esille nostettiin myös maahanmuuttaja- ja vähemmistönaisten kohtaama syrjintä.
Maahanmuuttajat tulee nähdä voimavarana ja rikkautena. Asian merkitys avautuu ehkä paremmin myös sitä kautta, jos ajattelemme miten itsestäänselvänä ja tärkeänä pidämme tänään sitä, että suomalaisilla on mahdollisuus opiskella tai tehdä työtä ulkomailla ja myös hakeutua terveyttään hoitamaan tai muuten vain ilmastoamme pakoon eläkeläisinä. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että meidän ongelmamme ei ole siinä, että tänne olisi hakeutumassa liikaa ulkomaalaisia vaan siinä, että heitä saataisiin Suomeen edes yhtä paljon samoissa tehtävissä kuin suomalaiset itse yhä enenevässä määrin hakeutuvat ainakin osaksi aikaa ulkomaille. Jos jäämme vain luovuttavaksi osapuoleksi köyhdyttää se talouttamme, kultuuriamme ja elinvoimaamme.
Oman erikoisryhmänsä maahanmuuttajista muodostavat pakolaiset. He ovat maassamme siksi että ovat turvapaikan tarpeessa. Pakolaisuus on ongelma ja pakolaisella on usein ongelmia mutta itse pakolainen ei ole ongelma. Pakolaiset ovat kautta historian antaneet korvaamattoman panoksen uudelle kotimaalleen ja sen kulttuurille. Pakolaiset rikastuttavat tänään monin tavoin myös Suomea ja suomalaisten elämää. Sama koskee myös muista syistä Suomeen muuttavia.
Valitettavasti niin pakolaisten kuin muiden maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kotimaahan vaikeuttaa usein heidän kohtaamansa ennakkoluulot ja syrjintä. Suomi on sitoutunut niin oman perustuslakinsa kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimustenkin kautta noudattamaan tasa-arvon ja syrjimättömyyden periaatteita. Tämä koskee myös maahanmuuttajien kohtelua. Syrjinnän kielto on kuitenkin ihmisoikeuksien ydintä ja sen toteutumiseksi tulee tehdä kaikki voitava.
Hallitus on vastannut tähän haasteeseen muun muassa käynnistämällä etnisen syrjinnän ja rasismin vastaisen toimintaohjelman. Ohjelman tarkoituksena on tukea ja kehittää toimenpiteitä, joilla edistetään hyviä etnisiä suhteita sekä estetään etnistä syrjintää ja rasismia suomalaisessa yhteiskunnassa.
Ulkoasiainministeriön osalta voin todeta, että rasismin vastaista toimintaa pidetään yllä paitsi kansainvälisesti myös kotimaassa siltä osin, että ulkoministeriön yhteydessä toimii valtioneuvoston asettama rasismin vastainen valtuuskunta, jonka tehtävänä on suvaitsevaisemman asenneilmaston luominen Suomessa. Valtuuskunta on kiinnittänyt huomiota myös maahanmuuttaja- ja vähemmistönaisten asemaan.
Keskustelu maahanmuuttajien tilanteesta on viime aikoina lisääntynyt Suomessa. Naisnäkökulmasta keskustelussa on kuitenkin muutamia merkittäviä puutteita. Ensinnäkin maahanmuuttajia käsitellään yleensä yhtenäisenä ryhmänä huomaamatta, että maahanmuuttajat paitsi ovat erilaisia myös kohtaavat erilaisia haasteita uudessa kotimaassaan muun muassa sukupuolen perusteella.
Toiseksi julkisuuden kuva maahanmuuttajista ja heidän maailmastaan on hyvin pitkälti kuva miehisestä maailmasta. Mikäli maahanmuuttajanaiset ylittävät uutiskynnyksen, kyseessä on useimmiten negatiivinen asia. Tästä miellyttävän poikkeuksen tekee vuosittain jaettava vuoden pakolaisnaisen titteli.
Näkymätön tulisi muutoinkin tehdä näkyväksi lisäämällä keskustelua maahanmuuttajanaisten asemasta Suomessa. Johtuuko esim. naisten miehiä vähemmän kokema syrjintä siitä, että naiset eri syistä jäävät kotiin eivätkä siten asetu tilanteisiin, joissa he voisivat kohdata syrjintää.
Kotiin jäämisen taustalla voi olla paitsi ulkoapäin tulevaa syrjintää myös maahanmuuttajien omasta kulttuurista ja sen perinteistä johtuvia seikkoja. Vaikka kulttuurista erilaisuutta tulee kunnioittaa, uskonnolliset tai muut eroavaisuudet eivät saa johtaa naisten ihmisoikeuksien loukkaamiseen.
Kotiin jäämisestä seuraa, että sosiaalinen elämä rajoittuu hyvin pieneksi. Toisaalta myös omaan naapurustoon ja yhteisöön integroitumisessa voidaan kokea ongelmia. Keskustelua tulisikin käydä siitä, miten naisia tuetaan tulemaan ulos kodin piiristä. Tähän kuuluu myös keskustelu siitä, miten maahanmuuttajanaisten pääsyä työmarkkinoille voitaisiin helpottaa. Tosiasia nimittäin on, että maahanmuuttajien asema työmarkkinoilla on vielä heikko.
Työmarkkinoiden merkitys naisten aseman parantamisessa korostuu myös siksi, että Suomessa naisten taloudellisen itsenäisyyden korostaminen on ollut yksi tasa-arvon kantavia periaatteita. Suomessa naisten työllisyysaste onkin korkea. Taloudellista itsenäisyyttä tuetaan myös yksilöllisen sosiaaliturvan keinoin. Tasa-arvon toteutumisen kannalta on kuitenkin ongelmallista, että työmarkkinoiden kahtiajakaantuminen on Suomessa tosiasia. Meillä tehdään edelleenkin naisten töitä ja miesten töitä. Naisia on vähän suhteessa miehiin erityisesti julkisen sektorin korkeimmissa viroissa. Naiset ovat myös alhaisemmin palkattuja kuin miehen ja suomalaisen naisen markka on kahdeksankymmentä penniä. Naisten heikompaa asemaa työmarkkinoilla kuvaa myös naisten runsaat määräaikaiset työsuhteet.
Toisaalta työmarkkinoiden korostamisessa on myös omat ongelmansa. Suuri osa maahanmuuttajien kotoutumista edistävistä toimista keskittyy työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Tämä kuitenkin aiheuttaa ongelmia muun muassa kotiäideille ja vanhuksille. Myös näiden ryhmien tarpeet tulisi huomioida.
Maahanmuuttaja- ja vähemmistönaiset ovat olleet näkymättömiä myös siitä syystä, että moninkertaisesta syrjinnästä suhteessa nainen – maahanmuuttaja – etninen tausta ei ole tehty kovin paljon tutkimusta. Tällaista tutkimusta tulisikin mielestäni rohkaista.
Tilanne on paljolti sama myös kansainvälisesti. Suomi toivookin, että syksyllä Etelä-Afrikassa järjestettävä rasismin vastainen maailmankonferenssi kiinnittäisi huomiota naisten naiseutensa sekä etnisen taustansa perusteella kokemaan moninkertaiseen syrjintään.
Arvoisat läsnäolijat,
olen tähän saakka keskittynyt paljolti ongelmiin. Haluaisin kuitenkin muistuttaa myös siitä, että naiset edelleenkin ovat aliarvostettu ja vajaakäytetty voimavara. Maahanmuuttajanaisten asema perheessä antaa heille usein mahdollisuuden vaikuttaa merkittävästi koko perheen sopeutumiseen uuteen kotimaahan. Erilaisilla naisryhmillä on myös suuri merkitys. Maahanmuuttajanaiset voivat näissä ryhmissä tukea toinen toisiaan. Naisryhmillä voi olla myös tärkeä merkitys uuteen kotimaahan sopeutumisessa.
Naisryhmillä ja järjestöillä on ollut myös muutoin tärkeä merkitys naisten aseman parantamisessa ja huomion kiinnittämisessä naisten kohtaamiin ongelmiin. Kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan merkitys on olennainen edellytys myös tulokselliselle ihmisoikeuspolitiikalle. Kansalaisjärjestöillä ja aktiivisilla ihmisoikeuksien puolesta toimivilla yksilöillä on merkittävä rooli ihmisoikeuksien edistämisessä sekä kansainvälisesti että kansallisesti.
Ihmisoikeuksien puolustajat joutuvat usein myös itse ihmisoikeusloukkausten uhriksi. Näin on myös naisten oikeuksien puolustajien kohdalla. Naisjärjestön perustaminen saattaa olla teko, joka saattaa hengenvaaraan ja pakottaa lähtemään pakolaiseksi. Nostan hattua tällaisille henkilöille ja heidän pyrkimyksilleen.
Naisten merkitys on huomattu myös laajemmissa kansainvälisissä yhteyksissä. Esimerkkinä haluan mainita YK:n poliittiset sektorit, joissa on jo jonkin aikaa näkynyt muutoksen merkkejä suhteessa tasa-arvoon ja naisten aseman edistämiseen liittyviin kysymyksiin. Esimerkiksi viime syksynä turvallisuusneuvosto hyväksyi historiansa ensimmäisen naisia, tyttöjä ja kriisinhallintaa koskevan päätöslauselman. Päätöslauselmassa yksimielisesti kannatettiin naisten osuuden lisäämistä sekä YK:n johtotasolla että kenttätason toiminnoissa. Naisten vaikutusvallan lisäämisen todettiin olevan tärkeää sekä konfliktien ratkaisussa että niiden ehkäisyssä. Näkökulma on siis muuttumassa perinteisestä uhri-näkökulmasta siihen suuntaan, että naisten on voitava toimia vaikuttajina ja asiantuntijoina myös konfliktitilanteissa.
Tärkeän osan Suomen ihmisoikeuspolitiikan vahvistamiseksi muodostaa vuoropuhelun syventäminen hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan välillä. Yhden osan tätä vuoropuhelu muodostaa muun muassa naisjärjestöjen edustajien osallistuminen Suomen delegaatioihin erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä. Esimerkiksi New Yorkissa juuri meneillään olevassa naisten asema toimikunnan kokouksessa on myös naisjärjestöjen edustajia paikalla. Kuuntelen myös nyt mielelläni mikäli teillä on kommentteja siitä miten Suomi voisi entistä tehokkaammin työskennellä naisten ihmisoikeuksien ja naisten aseman edistämiseksi.
Lopuksi haluaisin kiittää naisjärjestöjä ja teitä jokaista tekemästänne arvokkaasta työstä naisten aseman edistämiseksi. Erityisesti haluan kiittää maahanmuuttajia joiden panos yhteiskuntaamme on rikastuttava ja tervetullut. Toivotan teille erittäin hyvää naisten päivän juhlaa.
