The Future Immigration and Asylum Policy of the European Union – Challenges from a Human Rights and Global Perspective
Aluksi
Ladies and Gentlemen, Dear friends,
First of all, I would like to thank the hosts of this event, the Advisory Board for Relations with Developing Countries and the Advisory Board on International Human Rights Affairs, for organizing this seminar. The theme of the seminar is indeed very topical. Two years have passed since the Tampere Special EU Summit and we are now preparing for the EU Summit in Laeken, where Heads of Government will take stock of what has been achieved since the Tampere Conclusions were adopted. In preparation for the Laeken Summit, a ministerial conference on immigration was organized by the current EU presidency, Belgium, only last week. I am particularly delighted that the focus of today’s deliberations will be on a human rights and global perspective.
Ihmisoikeuksista yleisesti
Ajankohtainen terrorismin aiheuttama kriisi asettaa epäilemättä haasteen turvapaikka-ja maahanmuuttopolitiikalle. Se myös korostaa demokratian ja ihmisoikeuksien merkitystä. Samalla kun pyrimme entistä tehokkaammin turvaamaan valtioiden ja yksilöiden turvallisuuden, joudumme pitämään huolta siitä, että turvatoimet eivät johda yksilöiden tai ryhmien ihmisoikeuksien loukkauksiin. Myös rasististen ilmiöiden torjuntaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. YK:n rasismin vastaisen maailmankonferenssin päätösten toimeenpano tarjoaa eväitä rasismin kitkemiseen ja suvaitsevaisuuden edistämiseen myös Suomessa.
Yksilön oikeuksien kannalta on olennaista, että kaikissa oloissa turvataan ihmisoikeusloukkausten uhrien pääsy kansainvälisen suojelujärjestelmän piiriin. Maahanmuuton valvontaa tehostettaessa on samalla huolehdittava yksilöiden ihmisoikeuksien ja kansainvälisen suojelujärjestelmän tosiasiallisesta toteutumisesta.
Suomen hallituksen tavoitteena on edistää ihmisoikeuksien toteutumista kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Ihmisoikeussopimusten valvontaelinten rooli ihmisoikeuksien edistämisessä on arvokas. Niiden suosituksiin on syytä suhtautua vakavasti ja avoimin mielin. Ulkoministeriössä on pyritty aktivoimaan suositusten täytäntöönpanon seurantaa Suomen osalta. Sen lisäksi tämä on mielestäni yksi niistä alueista, joilla eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan peräänkuuluttamaa ihmisoikeusasiain seurannan ja koordinoinnin vahvistamista tarvitaan Suomessa. Oikeusasiamiesjärjestelmän rinnalle voitaisiinkin mielestäni harkita itsenäistä ja riippumatonta kansallista instituutiota, joka olisi vahvempi kuin nykyinen kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta.
EU:n lainsäädäntötyön eteneminen
Tampereen huippukokouksen päätelmiin perustuva EU:n turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan harmonisointityö on täydessä vauhdissa, mutta sen tuloksia on toistaiseksi vaikea arvioida. Suomen tulisi mielestäni pyrkiä varmistamaan, että EU:n turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikan kehittäminen tapahtuu riittävän kunnianhimoisesti. Pienimmän yhteisen nimittäjän menetelmään turvautuminen ei mielestäni vastaa Tampereen huippukokouksen henkeä. Pahimmillaan tällainen lähestymistapa saattaa olla uhka ihmisoikeuksien toteutumiselle ja Geneven pakolaissopimuksen täysimääräiselle soveltamiselle EU:n turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa. Toivonkin, että Laekenin huippukokous antaa riittävän voimakkaan sysäyksen harmonisointiprosessin etenemiselle Tampereen periaatteiden mukaisesti.
Maahanmuuttopolitiikka – paradigman muutos eurooppalaisessa keskustelussa
Niin maastamuutto kuin maahanmuuttokin ovat kuuluneet oleellisella tavalla Euroopan maiden lähihistoriaan. Suomestakin on lähdetty etsimään ulkomailta paremman elämän edellytyksiä. Tällä hetkellä maailmalla asuu 1,2 miljoonaa ulkosuomalaista, joiden vanhemmista ainakin toinen on syntynyt Suomessa.
Viime vuosikymmeninä useat EU-maat ovat harjoittaneet käytännössä varsin rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Humanitaarisen maahanmuuton ja perheenyhdistämisen lisäksi maahanmuuton lailliset väylät ovat moniin Euroopan maihin olleet suljettuina, lukuun ottamatta eräitä paluumuuton muotoja. Tämän ns. nollamaahanmuuttopolitiikan tarkoituksenmukaisuudesta on nyt alettu keskustella eri puolella Eurooppaa, myös Suomessa. Esille on tuotu tarve avata nykyistä enemmän ovia myös työperusteiselle maahantulolle. Keskustelun taustalla ovat väestörakenteen muutokset, se että tulevaisuudessa yhä pienempi määrä työssäkäyviä huolehtii yhä suuremmasta määrästä vanhuksia.
On mielestäni hyvä, että komission viime vuonna antamassa maahanmuuttotiedonannossa on selkeästi tunnustettu ne ongelmat, jotka liittyvät nollamaahanmuuttopolitiikkaan. Globalisoituvassa maailmassa maahanmuuton estäminen on osoittautunut mahdottomaksi, eikä se mielestäni ole tarpeellistakaan. Liiallisten rajoitusten seurauksena on ollut laitonta maahanmuuttoa. Se puolestaan on ruokkinut harmaita työmarkkinoita, joilla poljetaan maahanmuuttajien ja muiden työntekijöiden oikeuksia. Pahimmillaan maahanmuuton tiukat rajoitukset ovat luoneet kasvualustaa ihmissalakuljetukselle ja ihmiskaupalle sekä niihin liittyville vakaville ihmisoikeusongelmille. Turvapaikkajärjestelmiä on pyritty käyttämään maahanmuuton kanavana muiden mahdollisuuksien puuttuessa. Yritykset estää väärinkäytöksiä ovat johtaneet mm. nopeutettuihin turvapaikkamenettelyihin, jotka saattavat vaarantaa pakolaisten ihmisoikeudet.
Tarvitsemme maahanmuuttajia rikastuttamaan kulttuuriamme, tuomaan uutta tietotaitoa ja ehkäpä myös tasapainottamaan väestön ikääntymisestä aiheutuvia ongelmia. Samalla meidän on muistettava, että on myös maahanmuuttajia, jotka tarvitsevat meitä. Mahdollisen laajemman maahanmuuton avaaminen ei saa rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa, joka perustuu Geneven pakolaissopimukseen ja muihin meitä velvoittaviin ihmisoikeussopimuksiin.
Vastuulliseen maahanmuuttopolitiikkaan
Kun avaamme ovia maahanmuuttajille, meidän on muistettava, että kyse on ihmisten, ei vain työvoiman liikkumisesta. Pelkästään työvoimapoliittisista lähtökohdista emme voi kehittää vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa. Ajattelutapa, jossa maahanmuuttajat nähdään vain rajoitetuksi ajaksi Eurooppaan kutsuttaviksi vierastyöläisiksi, on osoittautunut kestämättömäksi. Maahanmuuttajan on saatava riittävä varmuus siitä, mikä hänen oikeudellinen asemansa uudessa maassa on. Oikeus perheenyhdistämiseen on keskeinen maahanmuuttajan kotoutumista edistävä tekijä.
Kolmansien maiden kansalaisten asemaa tulee lähentää vastaamaan EU-kansalaisten asemaa, kuten Tampereen päätelmissäkin todetaan. Onkin hyvä, että komissio on antanut ehdotuksen direktiiviksi pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta. Haluan myös korostaa, että EU:n jäsenvaltiot ovat vastuussa siitä, että kaikkien niiden alueella oleskelevien henkilöiden ihmisoikeuksia kunnioitetaan – riippumatta siitä, miten pitkä oleskeluaika on ollut.
Syrjimättömyys on keskeinen ihmisoikeuskysymys, jonka toteutumiseksi meidän on Suomessakin vielä ponnisteltava. On sanomattakin selvää, että maahanmuuttajiin ei saa kohdistua syrjintää myöskään työehdoissa. Torjuttava on myös työmarkkinoiden jakautuminen niin, että maahanmuuttajat tekevät vain sellaisia vähäistä koulutusta edellyttäviä töitä, joiden tekijöitä ei tahdo löytyä kantaväestöstä.
Yhteistyö lähtömaiden kanssa
Vastuullinen maahanmuuttopolitiikka edellyttää, että otamme huomioon myös maahanmuuton vaikutukset lähtömaihin. Mielestäni on eettisesti ongelmallista, jos EU-maihin houkutellaan kehitysmaiden huippuosaajia, joille olisi tarvetta kotimaassaan. Kehitysmailla ei olisi varaa menettää koulutukseen tekemiään investointeja. Toisaalta maahanmuutolla voi ainakin lyhyellä tähtäimellä olla lähtömaan taloudelle myös positiivisia vaikutuksia. Muuttajien kotimaahansa lähettämät rahat saattavat olla merkittävä ulkomaanvaluutan lähde. Kuitenkin niiden vaikutus lähtömaassa saattaa jakautua epätasaisesti. Olisi pohdittava, miten aivovuodon kielteisiä vaikutuksia voitaisiin lieventää, ja miten maahanmuuttajien kokemuksia voitaisiin entistä tehokkaammin hyödyntää heidän lähtömaansa kehityksessä.
EU:n korkean tason turvapaikka- ja maahanmuuttotyöryhmän HLWG:n toiminnan tavoitteena on kokonaisvaltainen yhteistyö lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa. Ryhmän toiminta ei ole kaikilta osin vastannut odotuksia, ja maakohtaisten toimintaohjelmien toteutus on edennyt hitaasti. Yhteistyö lähtömaiden kanssa voi onnistua vain, jos se tapahtuu aidossa kumppanuussuhteessa. Käytännössä yhteistyön onnistuminen edellyttää kumppanimaan sitoutumista ihmisoikeuksien, demokratian ja hyvän hallinnon kehittämiseen. Tässä suhteessa HLWG:n maavalinta ei ole kaikilta osin onnistunut. Afganistan on konkreettisin esimerkki lähestymistavan ongelmista.
Lopuksi
An active civil society is a requirement for a successful human rights policy. NGOs and individual human rights activists have an important role to play in promoting human rights both nationally and internationally. Cooperation is important also in asylum and migration issues both in Finland and within the EU. Enhanced cooperation and dialogue between civil society and Governments is a prerequisite for a successful human rights policy and a human rights based migration and asylum policy.
I wish you all fruitful discussions and a very interesting seminar.
