Hyvät toverit! Suomi mielletään sukupuolten välisen tasa-arvon mallimaaksi – käsitys perustuu naisten työssäkäyn nin yleisyyteen ja naisten näkyvyyteen politiikan johtopaikoilla. Meillä tasa-arvon edistämiseen täh täävässä politiikassa keskeisenä periaatteena on ollut taloudellisen riippumattomuuden takaaminen naisille. Naisten kokopäivätyö ja laajat hyvinvointipalvelut, etenkin kehittynyt päivähoito ovat tä män mahdollistaneet.
Kuva tasa-arvon mallimaasta himmenee, kun tarkastellaan naisten ja miesten välisiä palkkaeroja: Suomessa naisten ansiot ovat vajaat 80 % miesten ansioista, mikä on EU-maiden keskitasoa; muissa Pohjoismaissa sukupuolten väliset palkkaerot ovat pienemmät. Tavoitteena on edelleen samanarvoi nen palkka samanarvoisesta työstä. Palkkakuilun kaventamiseen on pyritty mm. keskitetyillä tulopo liittisilla ratkaisuilla, jotka ovat yleensä olleet naisten palkkatason kannalta parempia kuin liittokoh taiset sopimukset. Nais- ja matalapalkkaerät sekä markkapainotteiset korotukset prosenttikorotusten sijasta ovat hillinneet palkkaerojen kasvua mutta eivät poistaneet niitä. Siirtyminen eri ammattiryh mien keskinäistä palkkakilpailukierrettä ruokkivaan hajautettuun sopimuspolitiikkaan merkitsisi taka-iskua erityisesti julkisen ja yksityisen palvelusektorin pienipalkkaisille eli naisille.
Viime vuosina on laajasti siirrytty soveltamaan työn vaativuuden arviointia oikeudenmukaisen palk kauksen takaamiseksi. Vaativuusarvioinneilla voidaankin lisätä palkkauksen oikeudenmukaisuutta yksittäisen työpaikan sisällä mutta ei eri työpaikkojen tai ammattialojen välillä. Tulospalkkaus, joka on voimakkaasti tulossa myös julkiselle sektorille, saattaa kasvattaa palkkaeroja entisestään. Onkin syytä selvittää tarkkaan tulospalkkauksen vaikutukset palkkaukselliseen tasa-arvoon.
Sukupuolten välisten palkkaerojen taustalla on edelleen selkeä jako miesten ja naisten töihin, mikä on poikkeuksellisen voimakas meillä Suomessa. Naisten alat ja ammatit ovat usein aliarvostettuja ja alipalkattuja työn vaativuuteen nähden. Työmarkkinoiden kahtiajako näkyy palkkaerojen ohella myös työsuhteiden laadussa, työn itsenäisyydessä ja kuormittavuudessa sekä uralla etenemisessä. Tä tä jakoa on pyrittävä murtamaan. Erityisen tärkeää on lisätä tyttöjen kiinnostusta matemaattis-luon nontieteellisiin aineisiin ja sitä kautta teknisiin ammatteihin ja poikien saamista opetus- ja varhais kasvatustyöhön sekä palveluammatteihin.
Palkkakysymysten ohella tasa-arvon kannalta olennaista on, että työsuhde olisi pysyvä ja kokoaikai nen ja että se turvaisi työntekijän toimeentulon. Laman myötä Suomessa totuttiin määräaikaisiin työ suhteisiin, eikä julkinen sektori ole tässä minkäänlainen poikkeus. Pätkätyökulttuuri on erittäin va hingollinen naisten työmarkkina-asemalle. Naiset elävät jatkuvan työttömyysriskin alaisina eikä mää räaikaisille työntekijöille myöskään tarjota työpaikkakoulutusta, henkilökohtaisten palkanlisiä tai tu lospalkkiota. Epätyypilliset työsuhteet voivat joissain tapauksissa hyvinkin vastata työntekijän omia toiveita ja tarpeita, mutta vain jos ne perustuvat aitoon vapaaehtoiseen valintaan. Nyt pätkätyöhön pakotetaan ihmisiä, jotka eivät sitä itse halua. Epävarmojen työsuhteiden kasaantuminen naisille muodostaa todellisen uhan tasa-arvolle.
Perheen ja työn yhteensovittaminen on ollut tasa-arvopolitiikan kulmakiviä. Tavoitteena on jaettu vanhemmuus, joka tarkoittaa molempien vanhempien vastuuta perhevapaiden käytöstä, sairaan lap sen hoidosta, lasten kasvatuksesta ja kodin arjesta. Työpaikkojen ilmapiiri ja työjärjestelyiden jous tamattomuus eivät kuitenkaan kannusta miehiä käyttämään oikeuttaan perhevapaisiin. Perhevapai den käyttö onkin saatava joustavammaksi ja isiä on rohkaistava niiden käyttämiseen. Isyysloman li säksi isille tulisi luoda oma isäkuukautensa, mikä edistäisi lastenhoitovapaiden ja niistä aiheutuvien kulujen jakautumista tasaisemmin mies- ja naisvaltaisten alojen työnantajien kesken sekä kotitöiden jakautumista perheessä.
Viime vuosina joustavuuden ja tehokkuuden korostuminen ja jatkuvat muutokset työorganisaatioissa ovat lisänneet kiirettä, työpaineita ja palkattoman ylityön tekemistä. Käsite ”normaali työaika” on hävinnyt. Työajat määräytyvät työnantajan tarpeista käsin ja samalla työntekijöiden ja heidän per heidensä tarpeiden kustannuksella. Perheiden hyvinvoinnin kannalta on vahingollista, että ylitöitä kasaantuu erityisesti pienten lapsien isille ja että päivähoidon tarve iltaisin, öisin ja viikonloppuisin on yleistynyt. Työ- ja työaikajärjestelyitä on kehitettävä perhe-elämän kannalta suotuisampaan suun taan. On olemassa ilmiselvä tarve perhemyönteiselle, palkansaajien työaikatoiveita vastaavalle työn antajapolitiikalle. Jos haluamme jatkossakin pitää kiinni niin miesten kuin naisten mahdollisuudesta työskennellä ja kantaa vastuunsa perheestä, on yhteiskunnan tarjottava tätä tukevia ratkaisuja.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen on esittänyt, että seuraavaan työmarkkinaratkaisun sisältyisi työ- ja perhe-elämän parempaa yhteensovittamista tukeva puitesopimus. Sopimuksella rohkaistaisiin työpaikkoja kehittämään lapsiperheitä tukevia työaika- ja työnjakojärjestelyjä. Pienten lasten van hemmilla tulisi olla parempi mahdollisuus itse valita perhetarpeista lähtevä työaika. Tätä tukisi osit taisen hoitorahan ja osittaisen hoitovapaan kehittäminen yhdessä osapäivähoitopaikkojen lisäyksen kanssa. Pienten lasten arkea voitaisiin keventää tarjoamalla molemmille vanhemmille tarvittaessa samanaikainenkin oikeus osittaiseen hoitovapaaseen ja -rahaan, jolloin hoitopäivää voitaisiin lyhen tää sekä aamusta että iltapäivästä. Tämän saavuttamiseksi osittaisen hoitovapaaoikeuden edelly tyksiä tulisi lieventää ja osittaisen hoitorahan tasoa nostaa.
Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen edellyttää myös puuttumista pienten koululaisten iltapäivä hoidon järjestämiseen. Tästä on tehtävä kuntien lakisääteinen velvollisuus. Myös vanhempien oi keutta osa-aikatyöhön tulisi laajentaa siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kymmenen vuotta.
Tasa-arvonäkökulmasta on keskeistä, että hyvinvointipalvelut ovat jatkossakin kaikkien saatavilla, koska niiden avulla edistetään tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Riittävät ja laadukkaat palvelut ovat olennainen edellytys perheiden hyvinvoinnille ja naisten mahdollisuudelle osallistua palkkatyö hön. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on osoittautunut myös sukupuolten välisen tasa-arvon kannal ta kestäväksi ratkaisuksi, ja sen alasajo olisi vakava taka-isku myös tasa-arvolle.
Hyvinvointivaltio ei ole ilmainen. Palveluja tarjoava ja tuottava sekä tuloja uudelleenjakava julkinen talous ja sivistynyt pohjoismaisen mallin mukainen hyvinvointivaltio edellyttää suhteellisen korkeaa veroastetta. Tämän suomalaiset ymmärtävät ja hyväksyvät. Veroalennukset eivät ole ihmisten toi veissa suinkaan ensisijaisia. Kansalaiset ovat päinvastoin valmiita hyväksymään veronkorotuksetkin, jos voisivat olla varmoja siitä, että se johtaa hyvinvointipalvelujen aukkojen paikkaamiseen ja tule van murentumisen estämiseen.
En ole suinkaan esittämässä veronkorotuksia, eivätkä ne ole tarpeen hyvinvointivaltion turvaamisek si, mutta yhtä selvää on, etteivät uudet veronalennukset ole myöskään mahdollisia vaarantamatta hy vinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa. Julkisen sektorin naisvaltaisille matalapalkka-aloille on myös kertynyt sellaisia tarkistustarpeita, joihin on vastattava ja jotka on rahoitettava, jos haluamme turvata terveys- ja muiden peruspalveluiden tarjonnan ja niiden kilpailukyvyn osaavasta työvoimasta.
Vaikka emme pyrkisikään mihinkään OECD- tai eurooppalaisiin keskiarvoihin veroasteessa, on ve rorakenteessa kuitenkin jatkettava uudistuksia, jotka keventävät työn verotusta ja suosivat työllisyys asteen nostamista ja siirtävät verojen painopistettä varallisuuden ja ympäristöhaittojen verottamiseen.
Hyvät toverit Tasa-arvotyö on toistaiseksi jäänyt naisten harteille, mutta tasa-arvo ei etene ilman miesten aktiivista myötävaikutusta. YK:n pääsihteeri Kofi Annan muistutti puheessaan Kansainvälisenä naistenpäivänä, että naisten oikeuksien saavuttaminen ei ole yksinomaan naisten tehtävä – se on meidän kaikkien yhteinen vastuu. Pääsihteeri Annan kehotti tehostamaan ponnisteluita sellaisen ympäristön luomiseksi, jossa kehitys kohti sukupuolten välistä tasa-arvoa ei ole päivittäistä taistelua vaan kaiken toiminnan luonnollinen osa. Sukupuolten välinen tasa-arvo ja naisten aseman vahvistaminen tunnustetaan tehokkaaksi keinoksi köyhyyden vastaisessa taistelussa ja edellytykseksi todella kestävän kehityksen saavuttamiselle. Tästä huolimatta täydellistä tasa-arvoa ei ole saavutettu vielä missään maailman maassa. Vaikka tasa-arvo ei meillä Suomessakaan ole täydellisesti toteutunut, olemme silti kansainvälisesti katsottuna edelläkävijä. Tämä on naisliikkeen ja erityisesti sosialidemokraattisten naisten pitkän toi minnan tulosta. Edelläkävijän maineemme velvoittaa. On tärkeää, että Suomi kansainvälisissä yh teyksissä pitää näkyvästi esillä naisten asemaa. Muun muassa tästä syystä naisten oikeudet on nostet tu yhdeksi Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopistealueista. Vaikka naisten oikeudet on tunnustettu erottamattomaksi ja olennaiseksi osaksi yleismaailmallisia ihmisoikeuksia, toteutuvat ihmisoikeudet naisten kohdalla edelleen heikommin kuin miesten. Vaikka lainsäädäntö takaisikin yhtäläiset oikeu det molemmille sukupuolille, joutuvat naiset käytännössä usein syrjityiksi. Ihmisoikeuksien tasa-ar voiseen toteutumisen puolesta on tehtävä edelleen töitä.
Naisiin sukupuolen perusteella kohdistuvista ihmisoikeusloukkauksista tuomittavin on väkivalta. Naisiin kohdistuva väkivalta, niin perheessä kuin perheen ulkopuolella, on aina ihmisoikeuskysymys. Se on myös laillisuuskysymys: yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että väkivallantekijät vastaavat tekojensa seurauksista. Kaikkein räikein esimerkki naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien järjestelmälli sestä polkemisesta oli Afganistanin talebanien hallinto. Naisiin kohdistuva väkivalta tulee saada kit ketyksi pois nostamalla aihe esille kansainvälisillä foorumeilla ja tekemällä se myös maailmanlaajui sesti rangaistavaksi teoksi.
Monikulttuurisessa maailmassa on kulttuurien väliset erot tunnustettava, ja erilaisia arvoja ja tapoja on kunnioitettava. Erilaisista kulttuuritaustoista huolimatta meillä kaikilla on kuitenkin yhtäläinen oikeus universaaleihin ihmisoikeuksiin. En hyväksy väitteitä siitä, etteivät ihmisoikeudet soveltuisi kaikkiin maailman maihin ja kulttuureihin. Ihmisoikeudet ovat universaaleja. Ne kuuluvat jokaiselle riippumatta hänen kulttuuri- tai muusta taustastaan. Kulttuuriset tekijät voidaan ja tulee ottaa huomi oon ihmisoikeuksia toimeenpantaessa, mutta ne eivät koskaan voi oikeuttaa ihmisoikeusloukkauksia.
Valitettavaa on, että kulttuurisiin arvoihin vedotaan usein silloin, kun hyökätään naisten oikeuksia vastaan. Tällaista argumentointia ei pidä hyväksyä. Ihmisoikeudet kuuluvat naisille, ja naisten oikeu det ovat ihmisoikeuksia. Esimerkiksi naisten sukuelinten silpominen tai niin sanotut kunniamurhat – Ruotsissa tapahtunut Fahime Sahindalin murha on meidän kaikkien muistissamme – ovat yksinkertai sesti tuomittavia väkivallantekoja eivätkä kulttuurikysymyksiä.
Naisten asema ja heihin kohdistuneet ihmisoikeusloukkaukset konfliktitilanteissa ovat nousseet yhä voimakkaammin esille. Suurin osa konfliktien uhreista on naisia ja lapsia, he muodostavat myös val taosan konfliktien seurauksena syntyneistä pakolaisista. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta aseellisissa konflikteissa on vakava ja usein systemaattinen ihmisoikeuksien loukkaus. Ikäviä esi merkkejä löytyy vaikkapa entisestä Jugoslaviasta. Suomi toimikin aktiivisesti sen puolesta, että pysy vän kansainvälisen rikostuomioistuimen perussääntöön sisällytettiin seksuaalirikokset erillisenä kate goriana sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. On myös huolehdittava siitä että uhrit – yleensä naiset – saavat erityisen suojelun sekä oikeudenkäynneissä että sen jälkeen.
Naisten rooli konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja konfliktien jälkeisessä jälleenrakennustyössä on otettava nykyistä laajemmin huomioon. On pidettävä myös huolta siitä, että kansainvälisen yh teisön eri tahot omassa toiminnassaan ja käytöksellään kunnioittavat sekä ihmisoikeusoikeuksia yleensä ja myös naisten ja tyttöjen erityisen suojelun tarvetta. Olen juuri tutustunut Afganistanissa paenneiden naisten ja lasten asemaan pakolaisleirillä Pakistanissa. Me olemmekin päättäneet omassa avustustoiminnassamme Afganistanissa panostaa erityisesti naisten ja tyttöjen aseman parantami seen.
Olen useaan otteeseen todennut, että globalisaatio on voittopuolisesti sekä myönteinen että väistä mätön kehitys. Sen edut eivät kuitenkaan jakaannu tasapuolisesti, eivät maiden välillä eivätkä nii den sisällä. Naiset ja etenkin kehitysmaiden naiset ovat globalisaation suurimmat kärsijät. Naisten puutteellinen osallistuminen päätöksentekoon ja koulutuksen puute ovat tärkeitä osatekijöitä siihen, että naiset marginalisoituvat entisestään globalisaation edetessä kiihtyvällä vauhdilla.
Erityisesti kehitysmaissa laaja-alainen köyhyys on vakava, naisiin eri tavalla kuin miehiin vaikuttava ongelma. Huolimatta siitä, että esimerkiksi tyttöjen koulunkäynnissä on edistytty, aivan liian suuri joukko tyttöjä joutuu edelleenkin jättämään koulunsa kesken. Lapsuudesta siirrytään usein aivan liian nopeasti aikuisuuteen vaimoiksi ja äideiksi. Oikeus lapsuuteen ja nuoruuteen jäävät liian mo nilta väliin. Koulutuksen puute vaikeuttaa myös työn saantia sekä vaikuttaa perheen kokonaishyvin vointiin laajemminkin.
Globalisaatio on myös sekä lisännyt että kansainvälistänyt naisten oikeuksien rikkomista. Sen lie veilmiöt, kansainvälinen seksiturismi, prostituutio ja naiskauppa ovat ihmisoikeusloukkauksia. Usein prostituutio ja muu seksikauppa kasvavat nimenomaan konfliktialueille ja sotilaskohteiden liepeille. Vastaavasti seksiturismi suuntautuu maailman köyhille alueille sekä kaupunkeihin ja lomakohteisiin, joissa seksikauppa on joko virallisesti tai epävirallisesti hyväksyttyä. Kansainvälinen seksiteollisuus on vakava riski sekä yksilölle että yhteiskunnalle.
Hyvät toverit
Sosialidemokratia on aina ollut vähävaraisten ja heikommassa asemassa olevien ihmisten asiaa ajava liike. Se on myös tasa-arvoliike. Ja se on kansainvälinen liike. Meidän tulee edelleen pitää kiinni tästä. Jos me emme kanna huolta tuloerojen kasvusta, köyhyyden lisääntymisestä, naisten mar ginalisoitumisesta työelämässä tai lasten ja perheiden pahoinvoinnista niin Suomessa kuin koko maa ilmassa, ei sitä menestyksellä tee kukaan muukaan.
On totta, että olemme pitäneet huolta maan taloudesta menestyksellisesti, eikä tätä saavutusta tule väheksyä tai antaa siitä kunnia porvarillisille hallituskumppaneillemme. Tällä sanomalla ei kuiten kaan tule lähestyä ihmisiä liian itseriittoiseen ja omahyväiseen tapaan ilman, että olemme valmiita tunnustamaan tärkeiksi ja oikeutetuiksi myös heidän omaan toimeentulonsa, perheeseensä ja koko hyvinvointivaltion kestävyyteen kohdistuvat, hyvin arkisetkin huolensa. Jos emme tätä osaa, voi oma käyttäytymisemme jälleen pitää sisällään taas seuraavan vaalitappion siemenen. Meidän tulee katsoa sen perään, etteivät sen enempää vanhat kuin uudet, maailman epäoikeudenmukaisuudet syvästi ko kevat nuoret kannattajamme jää taas vaalipäivänä kotiin.
Onkin jo aika palauttaa politiikan kunnia yleensä ja palauttaa sosialidemokratian johtava rooli yhteis kunnallisen kehityksen määrittelyssä. Sosialidemokraattiselle politiikalle ja sen työhön, tasa-arvoon ja turvallisuuteen perustuvalle sanomalle on jälleen kysyntää. Nyt ratkaisevaa on, miten SDP tähän kysyntään kykenee vastaamaan.
Tämän näkemykseni mukaisesti olen valmis panemaan itseni likoon ja toivon, että puoluekokous on myös valmis tarjoukseen tarttumaan.
Kiitos!
