Hyvät kuulijat,
Hallitus viimeistelee parhaillaan myöhemmin syksyllä eduskunnalle annettavaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Laaja yhteisymmärrys vallitsee turvallisuusympäristön muutoksesta. Jo keväällä todettiin myös keskeiset turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lähtökohdat jatkotyötä ohjaamaan. Selonteosta on tulossa kattava kokonaisuus, ja tässä keskityn vain eräisiin tärkeinä pitämiini painotuksiin.
Muuttuva turvallisuus leimaa tulevaa selontekoa. Vaikka laaja turvallisuuskäsite ei olekaan uusi asia, on selonteko huomattavasti aiempaa kokonaisvaltaisemmin ympäristön muutosta arvioiva. Tämän seurauksena myös turvallisuuteemme vaikuttavan politiikan on oltava laaja-alaista ja johdonmukaista. Eri politiikkalohkojen, kuten kehityspolitiikan ja ihmisoikeuspolitiikan tai kauppapolitiikan ja globalisaation hallinnan, merkitys turvallisuuspolitiikassa kasvaa.
Käsityksemme turvallisuuteen kohdistuvista uhista on muuttunut. Ei vain suurvaltasodan uhka ole väistynyt, vaan ylipäätänsä perinteisen valtioiden välisen sodan todennäköisyys on vähentynyt, joskaan ei kokonaan poistunut. Syynä tähän on se, ettei voimankäytöllä ole enää saavutettavissa sellaisia etuja kuin ennen. Aseisiin turvautuminen ei yksinkertaisesti ole enää rationaalinen vaihtoehto.
Valtioidenvälisen sodan perinteisten uhkakuvien tilalle ovat nousseet uudentyyppiset uhat, joiden seurauksena on alettu puhua ns. laaja-alaiseen turvallisuuteen kohdistuvista uhista. Ne muodostavat ison haasteen maailmassa, jossa niin kansalliset puolustusdoktriinit ja varustautumisratkaisut kuin kansainvälinen kollektiivinen turvallisuusjärjestelmäkin on perustettu perinteisten valtioidenvälisten sotien uhan varalle. Yhtä lailla haasteena on toimintaympäristön nopea muutos ja globalisaatiokehityksenkin myötä sen vaikutusten nopea välittyminen eri puolille maailmaa, jolloin kansainvälisen yhteisön totutut toimintatavat joutuvat koetukselle.
Tällaisia uusia turvallisuusuhkia ovat esimerkiksi ympäristön pitkävaikutteinen heikkeneminen tai äkilliset ympäristökriisit, ihmisperäiset luonnonkatastrofit, hajoavien valtioiden synnyttämät ongelmat, etniset konfliktit, eri uskontojen yhteentörmäykset, rajat ylittävä järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa, huumeet, HIV/Aidsin kaltaiset kulkutaudit, hallitsemattomat pakolaisvirrat, joukkotuhoaseiden leviäminen ja terrorismi.
Vaikka terrorismi vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen esitetään useimmiten merkittävimpänä uhkana, ei näitä muita ole pidettävä lainkaan vähempiarvoisina. Terrorismi ei ole myöskään mikään uusi eikä yllättävä asia, vaikka syyskuun iskujen mittakaava olikin ennen kokematon. Mutta tosiasia on, että Suomikin voi osana ”länttä” joutua nykyisen fundamentalistisen terrorismin kohteeksi, jos emme pidä ennaltaehkäisystä huolta.
Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden yhteys kasvaa. Samalla on kuitenkin varottava kaikkien ilmiöiden ”turvallistamista”, uhkakuvien näkemistä sielläkin missä niitä ei ole. Oikeusvaltioperiaatetta on noudatettava tinkimättä ja Suomessakin on tarkkaan mietittävä viranomaisten toimivaltuuksien laajuus.
Joukkotuhoaseiden kehittäminen ei sinänsä ole laitonta, ellei sitä tekevä maa ole liittynyt niitä koskeviin kieltosopimuksiin. Joukkotuhoaseet ovat vaarallisia kenen tahansa käsissä, mutta erityisesti silloin kun niiden hankintaan pyrkivät epävakaat ja epädemokraattiset hallitukset, joita on kutsuttu myös roisto- tai häirikkövaltioiksi. Suurin uhkakuva on, että joukkotuhoaseita päätyisi esimerkiksi tällaisten maiden myötävaikutuksella terroristien käsiin.
Ympäristön tilaa ei aina osata mieltää turvallisuusuhaksi, vaikka esimerkiksi ilmastonmuutoksen ilmeiset vaikutukset – sanottakoon näin varovaisesti, koska tieteellinen näyttö ei ole eikä voikaan olla sataprosenttinen – kuten myrskyjen ja muiden poikkeuksellisten sääilmiöiden lisääntyminen, ovat jo muuttaneet vakuutusyhtiöiden riskilaskelmia tuntuvasti. Ympäristöonnettomuuksiin varautumisen tärkeys ymmärretään jo paremmin, etenkin täällä Itämeren öljynkuljetusten ja turvallisuusteknologialtaan puutteellisten ydinvoimaloiden läheisyydessä.
SARS-epidemia tuotti uuden ulottuvuuden myös kulkutautien riskiarvioihin, mikä näkyy nyt lintuinfluenssan herättämänä pelkona. Eikä kyse ole vain uusista kulkutaudeista, vaan esimerkiksi jälleen myös omassa lähiympäristössämme näkyvästä vanhojen kansantappajatautien paluusta.
Vaikka Suomen lähialueiden osalta vakaus perinteisessä mielessä onkin vahvistunut EU:n ja Naton laajentumisen myötä, yhteistyön kehittäminen edelleen juuri näiden turvallisuuteen kohdistuvien uusien uhkien ja riskien vähentämiseksi niin naapurimaiden, pohjois- ja Baltian maiden kuin laajemmin koko Itämeren alueella on ensiarvoisen tärkeää.
Monien uusien uhkien yhteys heikkoihin tai hajoaviin valtioihin on ilmeinen. Kuitenkin esimerkiksi huumeet, ihmiskauppa ja rikollisuus voivat olla näistä riippumattomia turvallisuusuhkia myös järjestäytyneimmissä yhteiskunnissa.
Kaikille näille uusille uhille on ominaista se, ettei niitä usein jos lainkaan voi torjua perinteisin sotilaallisin välinein. Ja silloinkin kun sotilaallinen voimankäyttö on ollut välttämätöntä ja oikeutettua – kuten Afganistanissa Talebania ja al-Qaidaa vastaan – se ei koskaan ole yksin riittävä keino. Toisaalta kannattaa pitää mielessä, että ylimitoitettu tai ihmisoikeuksia loukkaava voimakäyttö voi johtaa myös uhkien vähenemisen sijaan niiden kasvuun.
Turvallisuutta ei takaa myöskään eristäytyminen. Rajoilla on yhä vähemmän merkitystä. Uhkien torjunta edellyttää siksi mahdollisimman laajaa monenkeskistä yhteistyötä, eikä mikään valtio ole tästä poikkeus. Uhkien kestävä torjunta vaatii myös sitkeää ja vuosikymmeniäkin kestävää taustatekijöihin vaikuttamista, jonka tulokset eivät näy heti eivätkä ole otsikoissa.
Arvoisat kuulijat,
Selonteossa Euroopan unionin merkitys on keskeinen. Euroopan sodanjälkeinen yhdentyminen on ollut alusta alkaen turvallisuuspoliittinen projekti, jonka yhtenä tavoitteena on ollut tehdä sota Euroopassa mahdottomaksi. Suomen jäsenyys Euroopan unionissa on tänä päivänä tärkein Suomen turvallisuuspoliittista asemaa määrittävä lähtökohta.
Voimme lähteä siitä, että EU:n rooli maailmanpolitiikassa tulee edelleen vahvistumaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) kehittämisen myötä, kuten myös kriisinhallinnassa yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (ETPP) merkeissä. Euroopan unionilla on myös hyvät edellytykset toimia turvallisuuden edistäjänä laaja-alaisesti ja pitkäjänteisesti esimerkiksi kehitysyhteistyössä ja kauppapolitiikassa. Suomelle johdonmukaisuuden lisääminen unionin ulkoisessa toiminnassa on eräs keskeisiä tapoja vahvistaa unionin toimintakykyä.
YUTP:n ja ETPP:n kehittäminen ja unionin toimintakyvyn vahvistaminen olivat myös keskeisesti esillä unionin uuden perustuslakisopimuksen valmistelussa.
Sopimuksessa on varauduttu mm. aiempaa vaativampien Petersbergin tehtävien suorittamiseen. Sopimuksessa vahvistetaan myös uuden Euroopan puolustusmateriaali-, tutkimus- ja voimavaraviraston perustaminen.
Perustuslakisopimuksen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevien artiklojen osalta saavutettiin kaikkien hyväksymä yhteisymmärrys jo varhain. Perustuslaillisen sopimuksen vahvistaminen jäsenmaissa on vielä monen kysymysmerkin takana erityisesti aikataulun osalta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien artiklojen osalta näyttää kuitenkin siltä, että valtaosaa ryhdytään soveltamaan heti sopimuksen ratifiointiaikataulusta riippumatta.
Ns. turvatakuulauseke kattaa kaikki unionin jäsenmaat ja ns. pysyvä rakenteellinen yhteistyö kriisienhallinnan voimavarojen kehittämiseksi on kaikille avointa.
EU:n sotilaallista turvalauseketta ei pidä väheksyä. Se korostaa unionimaiden keskinäistä solidaarisuutta, vahvistaa yhteistä turvallisuutta ja nostaa edelleen kynnystä sille, että yksikään unionimaa voisi syyttään joutua hyökkäyksen kohteeksi.
Niin kauan kuin EU ei ole sotilasliitto ei artikla tee jäsenmaista sotilaallisesti liittoutuneita, mutta yhtä selvää on, etteivät EU-maat ole puolueettomia konfliktissa, johon jokin unionin jäsenmaa on joutunut.
Suomi on halunnut varmistaa, että pysyvä rakenneyhteistyö saa sellaisen muodon, joka niin halutessamme tekee mahdolliseksi osallistumisemme siihen. Tällainen aktiivisuus rakenneyhteistyön muotoilussa on tietenkin jo itsessään osoitus periaatteellisesta osallistumisvalmiudesta.
Suomi onkin alustavasti keskustellut eräiden muiden unionimaiden kanssa yhteistyömahdollisuuksista nopean toiminnan joukon kokoamisessa. Monestakin syystä näyttäisi yhteistyö luonnollisimmalta ja tuloksekkaimmalta pohjoismaisessa piirissä ja nimenomaan Ruotsin kanssa.
Rakenneyhteistyön osalta on Suomessa nyt tarkasti arvioitava, minkälaista valmiuksien kehittämistä ja mahdollisia lainsäädäntömuutoksia tämä yhteistyö meiltä edellyttää. Rakenneyhteistyöhön liittyviin, mutta jo nykyisen unionisopimuksen pohjalta perustettaviin nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen Suomen tähänastista voimavaratavoitetta vastaavalla osuudella ei ole erityisen merkittävä resurssikysymys ja se on sovitettavissa sotilaalliseen kriisinhallintaan nykyisinkin osoitettuihin määrärahoihin. Se ei myöskään sellaisenaan aiheuta puolustusjärjestelmäämme kohdistuvia varsinaisia muutoksia. Vaatimus 10 – 30 vuorokauden lähtövalmiudesta merkitsee kuitenkin sitä, ettei näihin tehtäviin voida käyttää samalla tavoin kuin nykyisin rauhanturvatehtäviin hakeutuvia vapaehtoisia reserviläisiä.
Yhtä selvää on, että EU-operaatioihin osallistumisen poliittisen ja moraalisen sitoutumisen aste tulee kasvamaan. Tulevaisuudessa meiltä edellytetään selvästi aikaisempaa vakuuttavampia perusteluja, jos katsomme ettemme anna johonkin operaatioon suomalaisia voimavaroja silloin kun niitä kysytään. On nimittäin muistettava, että ennen kuin tätä voidaan keneltäkään kysyä on unionissa täytynyt syntyä yksimielinen – siis myös Suomen hyväksymä – päätös operaation käynnistämisestä.
Hyvät kuulijat,
Analyysi Suomenkin turvallisuuteen vaikuttavista uusista uhista korostaa tarvetta ja vastuuta osallistua monipuolisesti monenkeskiseen yhteistyöhön uhkien ennaltaehkäisemisen ja syntyneiden kriisien hallinnan merkeissä. Laaja-alainen eurooppalainen lähestymistapa sopii erityisen hyvin Suomelle ja muille pohjoismaille.
Suomi ei ole samassa määrin kuin muut pohjoismaat kantanut vastuutaan kansainvälisestä kehitysyhteistyöstä, mutta erojen voi odottaa tasaantuvan. Tuoreessa kehityspoliittisessa ohjelmassa kehityksen ja turvallisuuden yhteys on tunnustettu. Kriisinhallintayhteistyössä Suomen panos ei sen sijaan ole voimavaroihimme suhteutettuna jäänyt kehenkään nähden toiseksi.
Suomen on jatkossakin kehitettävä ja lisättävä valmiuttaan osallistua yhteisiin siviili- ja sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Konfliktineston ja siviilikriisinhallinnan merkitys kasvaa jatkossa entisestään, jos kansainvälinen yhteisö pyrkii vakavasti ennaltaehkäisemään erilaisten kriisien puhkeamista avoimiksi konflikteiksi. Meille tämä vastuunkanto on tärkeä omaakin turvallisuuttamme lisäävä tekijä.
Sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin varautuminen ei ole ristiriidassa puolustusvoimiemme perinteisen ja toistaiseksi edelleen jatkuvan maanpuolustustehtävän kanssa, vaan kansallinen ja kansainvälinen toiminta muodostavat toisiaan tukevan kokonaisuuden.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon laatimista ennakoiden on jo varsin paljon pyöritelty käsitteitä puolueettomuus ja liittoutumattomuus. Puolueettomuuden osalta voi todeta, ettei EU-Suomi kylmän sodan jälkeisessä ja uusien turvallisuusuhkien maailmassa ole enää millään lailla voinut esiintyä tai pyrkinyt esiintymään puolueettomana.
Liittoutumattomuus on monitulkintaisempi asia. Sotilaallinen liittoutumattomuus on jo selkeämpi käsite tarkoittaen sitä, että maa ei kuulu mihinkään sotilasliittoon tai ole osallisena sellaisissa sitoumuksissa, jotka voisivat automaattisesti ilman sen omaa tahtoa ja päätöstä vetää maan mukaansa sotilaallisiin konflikteihin.
Tällainen sotilaallinen liittoutumattomuus on koettu Suomessa hyväksi ja meille sopivaksi valinnaksi. Se ei ole haitannut osallistumistamme YK:n tai EU:n kriisinhallintatehtäviin tai Naton johdettavaksi uskottuihin operaatioihin. Naton ulkopuolella Suomi ei ole jäänyt ilman sellaista tietoa ja vaikutusta, jolla olisi meille oleellista merkitystä osallistuessamme Nato-johtoisiin operaatioihin.
Selonteossa valmisteluissa olemme lähteneet siitä, että liittoutumattomuus sidotaan vallitseviin olosuhteisiin siten, että Suomella on myös olemassa liittoutumisen mahdollisuus – ns. Nato-optio – jos joskus katsomme aiheelliseksi luopua sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Naton kehitystä seurataan tarkoin.
Suomella ei kuitenkaan ole sellaista turvallisuus- tai vaikutusvaltavajetta, johon Nato-jäsenyys olisi ratkaisu. Siten syksyllä eduskunnalle esiteltävä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko tulee edelleen perustumaan puolustuskyvyn kehittämisen osalta sekä uskottavan kansallisen puolustuksen kehittämiselle että vahvalle valmiudelle osallistua kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin.
