Ruotsi toisessa maailmansodassa
Toisen maailmansodan tapahtumat ovat jättäneet syvät jälkensä kaikkiin sotaan osallistuneihin maihin, joissa historioitsijat jatkuvasti palaavat uusilla tutkimuksilla ja tulkinnoilla aiheeseen. Sama koskee myös joitain sotaan joutumiselta välttyneitä maita. Aivan erityisesti tämä koskee Ruotsia, joka ei ole vieläkään ratkaissut sitä, tulisiko sen olla tyytyväinen selviytymisestään ilman sotaa vai potea huonoa omaatuntoa siitä, että se ei riittävästi auttanut Suomea talvisodassa eikä Saksan seuraavana vuonna miehittämää Tanskaa ja Norjaa. Muissa pohjoismaissa kun Ruotsin syyttäjiä riittää edelleen.
Aiheeseen on nyt tarttunut Henrik Berggren, jonka aikaisempiin ansioihin kuuluu myös Olof Palmen kiitosta saaneen elämäkerran kirjoittaminen. (Kts. https://tuomioja.org/kirjavinkit/2011/09/henrik-berggren-edessa-ihana-tulevaisuus-olof-palme-ja-kansankoti-otava-655-s-keuruu-2011/ ) Kirjassa on kyse kolmiosaiseksi tarkoitetusta kirjasarjasta, jonka ensimmäinen osa kattaa ajanjakson kesästä 1939 syksyyn 1940. Sen ytimenä on pyrkimys kuvata tapahtumia ja ratkaisuja aikalaisten näkökulmasta. He eivät tapahtumien keskellä voineet, toisin kuin jälkimaailman historioitsijat, tietää mitä tulisi myöhemmin tapahtumaan.
Keskeisessä asemassa ovat tällöin muutamat poliittiset toimijat – pääministeri Per Albin Hansson, tuolloin ulkoministereinä toimineet Richard Sandler ja Christian Günther – joiden toimia ja ajatuksia seurataan, mutta myös talous-, kulttuuri- ja urheiluelämän toimijat. Näistä jotkut, kuten oma-aloitteisista ”rauhantunnusteluistaan” tunnettu Electroluxin perustaja Axel Wenner-Gren olivat jo silloin kuuluisuuksia, jotkut kuten Ingmar Bergman tulivat vasta myöhemmin kuuluisiksi, jotkut kuten kuten pienen natsipuolueen johtaja Sven Olof Lindholm eivät tavoittelemaansa kuuluisuutta koskaan saavuttaneet tai kuten rivikommunisti Gustav Eriksson edes tavoitelleet.
Berggren kuvaa sodan kulkua ja politiikan tapahtumia kokonaisvaltaisesti, mutta peilaa niitä koko ajan edellä mainittujen ja monien muiden kertomuksiin ja kokemuksiin. Menetelmä on haastava, mutta toimiva ja antoisa, ja kuvaa hyvin sitä mitä Ruotsissa tuolloin tapahtui ja miten ruotsalaiset sen kokivat.
Maailmansodan alkaessa Ruotsissa oli istunut Hanssonin johtama sosialidemokraattien ja talonpoikaisliiton yhteishallitus jo kolmen vuoden ajan. Talvisodan alettua sen pohjaa laajennettiin oikeistolla ja kansanpuolueella, joka kokoomushallitus istui sodan päättymiseen saakka. Hallituksen laajentamisen yhteydessä Suomen aktiivisempaa tukemista kannattanut Sandler korvattiin sitoutumattomalla Güntherillä.
Ruotsi pysyi koko sodan ajan yhtenäisenä, mutta ei aina täysin yksimielisenä. Sandlerin jääminen uuden hallituksen ulkopuolelle kertoi, että Ruotsissa oli niitä, jotka olisivat halunneet Ruotsin toimivan aktiivisemmin Suomen puolesta. Aktivismi ei tarkoittanut sitä, että kovinkaan moni olisi halunnut Ruotsin liittyvän Neuvostoliittoa vastaan käytävään sotaan, mutta he olivat Sandlerin tavoin valmiita ottamaan suurempia riskejä Suomen auttamiseksi. Sama toistui myös Saksan hyökättyä Norjaan, jolloin monet olivat valmiimpia suurempiin riskeihin, vaikka juuri kukaan ei halunnut Ruotsia suoraan sotijaksi. Myös Norjan taistelujen aikana ruotsalaiset monin tavoin tukivat norjalaisten vastarintaa.
Tanskan ja Norjan miehityksen jälkeen Ruotsi jäi paljolti Saksan pihteihin ja joutui niin kauppapolitiikassaan kuin kauttakulkulupien myöntämisessä taipumaan Natsi-Saksan painostukseen. Siihen kuului myös pidättäytyminen Saksan arvostelusta ja lehdistön natsikritiikin suitsiminen painokantein ja takavarikoin. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että ruotsalaisten valtaenemmistö tai hallituskaan olisi miltään osin suhtautunut natsien aatteisiin ja tekoihin hyväksyvästi ja pienten kansallissosialistien ryhmien kannatus jäi täysin marginaaliseksi.
Tosiasiassa Ruotsin tuki Suomelle oli mittavaa. Ruotsi ei julistautunut puolueettomaksi vaan kutsui itseään ei-sotaakäyväksi maaksi ja antoi merkittävää taloudellista ja sekä asein että vapaaehtoisten muodossa sotilaallistakin tukea Suomelle. Sodan päättyessä kolmasosa Ruotsin ilmavoimista oli Suomen Lappia puolustamassa. Jatkosodan aikana asetelmat sitten muuttuivat, kuten kirjan seuraavissa osissa tullaan käsittelemään. Ruotsin intressi kuitenkin oli sodan kaikissa vaiheissa Suomen itsenäisyyden ja demokraattisen valtiomuodon turvaaminen, vaikka kaikki Suomessa eivät sitä aina ymmärtäneetkään.
Syyskuu 2019
