Maailman tila on hyvin huolestuttava. Käynnissä olevat sotilaalliset konfliktit, terrorismi, voimapolitiikan käyttö Euroopassa, kansainvälisen oikeuden rikkomukset ja myös lähiympäristössämme näkyvä uhmakas voimannäyttö ovat nostaneet turvallisuuskysymykset etualalle.
Suomi ei kuitenkaan ole uhanalainen maa, mutta sotilaallisten jännitteiden heijastuminen lähialueillemme edellyttää, että myös sotilaallinen turvallisuus otetaan riittävästi huomioon. On arvokasta, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruskysymyksistä on hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon käsittelyssä ollut laaja yhteisymmärrys eduskunnassa.
Valmiuksista ja varautumisesta huolehtiminen ei tarkoita että Suomi olisi varustautumassa sotaan. Sodankäyntiä arkipäiväistävä kielenkäyttö tiedotusvälineissä on sekä perusteetonta että vaarallista.
Pelonlietsontaa käytetään myös pehmentämään kansalaisia hyväksymään tiedustelutarpeiden nimissä merkittäviä rajoituksia perustuslain turvaamiin kansalaisvapauksiin ja yksityisyyden suojaan. Minulla ei ole vielä kantaa siihen, minkälaiset tiukennukset ja lisävaltuudet valvontaan ovat mahdollisesti perusteltuja ja mitkä eivät. Tätä pohdintaa ei kuitenkaan tule harjoittaa minkäänlaisen pelkoja lietsovan hypetyksen vallassa.
Suomen turvallisuuden paras tae on hyvin toimiva, tasa-arvoinen ja kaikista kansalaisistaan huolen pitävä hyvinvointivaltio, jonka yhteenkuuluvuutta ei ulkoa voi horjuttaa. Siksi eriarvoisuuden kasvu ja hyvinvointipalvelujen alasajo vaarantaa sekä sisäistä että ulkoista turvallisuutta.
Pelkään, että tämän porvarihallituksen jäljiltä, jos se vielä saa jatkaa vaalikauden loppuun saakka ja toteuttaa sote-uudistuksen nimellä kulkevan ja keskustan saamalla maakuntahallinnolla ostetun massiivisen yksityistämissuusuunnitelmansa, elämme vielä nykyistä paljon eriarvoisemmassa ja siten myös turvattomammassa maassa, jossa nyt tehtyjen ja kalliiksi tulevien suurten virheiden korjaaminen on ison työn ja tuskan takana.
Vaikka sotaisa retoriikka ja voimannäyttö lähialueillamme on huolestuttavaa, on ymmärrettävä että myös Suomen turvallisuuden suurimmat haasteet ovat seurausta mm ilmastonmuutoksena ja luonnon monimuotoisuuden kuihtumisena näkyvästä maailmanlaajuisesta kestämättömästä kehityksestä.
Turvallisuuspolitiikka ei saa olla sisäänpäin käpertyvää varautumista, vaan sen tulee olla kriisien ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn suuntautuvaa aktiivista vaikuttamista. Sen täytyy suuntautua myös niin ekologisen kuin maailmanlaajuisena rikkauksien kasaantumisena näkyvän sosiaalisen kestämättömyyden torjumiseen.
Siten kehitysyhteistyön rajut leikkaukset ovat heikentäneet mahdollisuuksiamme harjoittaa tällaista vaikuttamista, jonka tarve on koko ajan vain lisääntynyt. Ne ovat myös heikentäneet vaikutusmahdollisuuksiamme YK:ssa ja muissa monenkeskisissä järjestöissä ja kohdistuneet kansalaisjärjestöjen toimintaan erityisen kielteisin seurauksin. Korkealle arvostetun osaamisemme sotilaallisessa ja siviilikriisinhallinnassa on edelleen oltava kansainvälisten järjestöjen käytettävissä konfliktien ratkaisussa.
Kasvavan ja jakamattoman keskinäisriippuvuuden maailmassa kestävyyttä ja turvallisuutta ei synny voimapolitiikalla, rajojen sulkemisyrityksillä ja vastakkainasetteluilla, vaan ainoastaan mahdollisimman laajalla monenkeskisellä yhteistyöllä.
Venäjä on tämän osaltaan toimillaan kyseenalaistanut ja nähtäväksi jää miten Yhdysvallat tulee lähivuosina toimimaan. On tärkeätä, että Suomi yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa toimii aktiivisesti vakauden ja yhteistyövaraisen turvallisuuden vahvistamiseksi. Pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuuksia on käytettävä täysimääräisesti hyväksi ja vastattava pohjoismaisen mallin menestyksen maailmalla herättämään kiinnostukseen mallin toimivuutta parantamalla ja olemalla valmis jakamaan muiden kanssa mallin antamia kokemuksia kestävän kehityksen toteuttamiseksi.
Euroopan Unioniin kohdistuu nyt korostetusti odotuksia, että se kykenisi ottamaan vahvemman roolin maailmanpolitiikassa ja globalisaation hallinnassa. SDP tukee Unionin toimintakyvyn vahvistamista mukaan lukien sen oman turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alalla.
Suomen puolustus perustuu omaan kansalliseen puolustusratkaisuun ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen. Sille tärkeä tuki on jäsenyytemme Euroopan Unionissa, kehittyvä pohjoismainen yhteistyö ja hyvin toimiva kumppanuus Naton kanssa. Riittävä oma puolustus sekä mahdollisuus kriisitilanteessa ottaa vastaan ja antaa muille apua ovat sotilaallisen turvallisuutemme perusta, yhtä lailla kuin se, että pidämme huolen siitä, ettei kenelläkään ole aihetta epäillä Suomen kykyä ja halua estää alueensa käyttö minkäänlaisiin muille sotilaallisesti vihamielisiin tarkoituksiin.
Tärkeimmässä asemassa kansainvälisessä yhteistyössä on Suomen tiivistyvä puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa. Kahden sotilaallisesti liittoutumattoman maan yhteistyö ei tähtää kahdenväliseen puolustusliittoon, vaikka sitä mahdollisuutta ei pidemmällä tähtäyksellä tule sulkea pois. Suomen ja Ruotsin liittoutumattomuus palvelee hyvin vakautta Itämeren piirissä. Liennytykseen pyrkivän turvallisuuspolitiikan pitää ensi sijassa tähdätä vakavien konfliktien ja aseiden käyttöön johtavien tilanteiden välttämiseen.
Nationalististen ja muukalaisvihamielisten voimien nousu Euroopassa uhkaa Euroopan yhdentymisen saavutuksia ja pahimmassa tapauksessa koko unionin olemassaoloa. Tällaisille Euroopan yhtenäisyyttä ja sen demokraattista, ihmisoikeuksia kunnioittavaa arvopohjaa nakertaville voimille ei tule antaa periksi.
EU:n on kyettävä uudistamaan itsensä ja menettelytapansa. Samalla kun markkinoiden toiminnan kannalta turhaa keskitettyä säätelyä on vähennettävä, on asioita joissa tarvitsemme yhdentymisen tiivistämistä vakaan taloudellisen kehityksen turvaamiseksi, finanssikriisien estämiseksi ja ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen mahdollistamiseksi. Euroopassa ei saa olla tilaa veronkierrolle, sosiaaliselle polkumyynnille tai minkään väestöryhmän syrjimiselle.
Puheesta vappujuhlissa Heinolassa, Lahdessa ja Nummelassa 1.5. 2017
