Söikö samettivallankumous lapsensa
Tshekkoslovakian, ja maan hajoamisen jälkeen Tshekin presidentiksi yhteensä 13 vuodeksi valittu, vankilaan tuomitusta dissidentistä filosofi-kuninkaaksi noussut Václav Havel julkaisi vuonna 2008 omaperäiset, myös täällä arvioidut epämuistelmansa To the Castle and back. Mikään tavanomainen omaelämäkerta se ei todellakaan ollut. Havelista on julkaistu kirjoja jo ennen hänen omia muistelmiaan, mutta vasta Michael Zantovskýn kaksi vuotta sitten ilmestynyt on tähän asti täydellisin ja myös vaikeasti parannettava Havelin elämäkerta. Se julkaistiin tuoreeltaan myös suomeksi.
Zantovský on koulutukseltaan psykologi mutta luopui ammatista jo varhain ryhtyen vapaaksi kirjoittajaksi, mikä kommunistisessa maassa tarkoitti sensuurin kiertämistä samizdat-julkaisuissa. Vuotta ennen Prahan vuoden 1989 samettivallankumousta hänestä tuli ensin Reuterin kirjeenvaihtaja ja sitten Charta 77-liikkeestä Václav Havelin johdolla puolueeksi järjestäytyneen Kansalaisfoorumin tiedottaja. Kun Havel vuoden 1989 lopulla nousi Tshekkoslovakian presidentiksi otti hän Zantovskýn kansliansa lehdistöpäälliköksi. Tässä tehtävässä hän toimi kaksi vuotta ja siirtyi sitten Tshekkoslovakian ja maan kahtiajaon jälkeen Tshekin tasavallan suurlähettilääksi Washingtoniin. Hän palasi muutamaksi vuodeksi politiikkaan Kansalaisfoorumin kahtiajaosta syntyneen pienemmän Kansalaisdemokratia puolueen puheenjohtajanakin toimineena kansanedustajana, mutta siirtyi takaisin lähettilästehtäviin asemapaikkoinaan Tel-Aviv ja Lontoo.
Zantovský on voinut siten nojata myös henkilökohtaisiin kokemuksiinsa Havelin kanssa toimimisesta. Se antaa syvyyttä ja väriä kirjalle, joka kuitenkin pyrkii ja pystyy pysyttäytymään dokumentoidun ja objektiivisen elämäkerran puitteissa. Ystävyys ja poliittinen sukulaisuus ei myöskään estä Zantovskýa avoimesti ja rehellisesti arvioimasta ja käsittelemästä Havelin poliittisia ja henkilökohtaisia heikkouksia ja sitä miten Havelin näytelmät elävät enemmän tekijänsä maineesta kuin päinvastoin.
Oma lukunsa ovat Havelin naissuhteet. Vauraan keskiluokkaistaustaisen Havelin avioliitto proletaaritaustaisen ja häntä kolme vuotta vanhemman Olga Splichalován kanssa oli aika erikoinen. Liitto kesti kuitenkin, välillä natisten, Václavin äidin epäsäätyistä liittoa paheksuneen vihamielisyyden, molempien ulkoaviolliset syrjäsuhteet – joita Václavilla oli huomattavasti enemmän – Václavin nelivuotisen vankeuden aiheuttaman eron ja vakaan Olgan ja boheemin Václavin luonteenpiirteiden ja elintapojen eroavaisuudet. Yhdistäviä tekijöitä olivat kuitenkin tietty ulkopuolisuus ja rehellisyys, vaikka on vaikea sanoa tekikö Václavin tapa kertoa avoimesti syrjäsuhteistaan Olgalle enemmän pahaa kuin hyvää. Ja kun Olga kuoli 1996 solmi Václav pian uuden liiton Dagmar Veskrnován kanssa, joka oli jo ollut presidentin rakastajattarena Olgan vielä eläessä .
Ainoa varteenotettava vaihtoehto Havelille samettivallankumouksen jälkeisessä ensimmäisessä presidentinvaalissa olisi ollut Alexander Dubcek, mutta miesten monen kahdenkeskisen keskustelun päätteeksi Dubcek vetäytyi. Zantovský katsoo Dubcekin vetäytyneen siinä uskossa, että lyhyen ylimenokauden jälkeen olisi hänen vuoronsa, mutta sitä tilaisuutta ei tullut eikä Havelin vallassa olisi enää edes ollut lunastaa tällaista lupausta uusien vapaitten vaalien jälkeen kokoontuneessa uudessa parlamentissa.
Havel jatkoi Tshekkoslovakian presidenttinä vuoteen 1992 asti ja sen jälkeen vielä vuoteen 2003 saakka Tsekin tasavallan presidenttinä. Näin tapahtui Kansalaisfoorumin isomman osan johtoonsa ottaneen ja lopulta Havelia presidenttinä seuranneen Václav Klausin armosta, joka pääministerinä piinasi viikoittaisilla ojennussaarnoillaan vastustuskyvytöntä presidenttiä. Vuodet kuluttivat myös Havelin kansansuosiota ja kun hän 2011 kuoli niin muistosanat olivat lämpimämpiä ulkomailta kuin kotimaasta. Itse kuitenkin kuulun niihin, jotka pitävät Havelin inhimillisiä piirteitä ennemmin vahvuuksina kuin heikkouksina, vaikka ne politiikassa usein ylitsekäymättömiä rasitteita ovatkin.
Sisäpolitiikassa ei Tshekin presidentillä ollut juuri valtaoikeuksia ja Havel saattoi lähinnä vain seurata miten Klausin uusliberalistinen politiikka jakoi tshekkejä ja oli osaltaan vaikuttamassa Slovakian eroon. Ulkopolitiikassa presidentillä oli kuitenkin vähän enemmän todellista valtaa. Zantovský katsoo Havelilla (yhdessä naapurimaan hyvin erilaisen silloisen presidentin Lech Walesan kanssa) olleen ratkaiseva vaikutus siihen, että alun perin epäröivästi Naton itälaajentumiseen Bill Clintonin kaudella suhtautunut Yhdysvallat saatiin uusien jäsenmaiden vastaan ottamisen taakse. Sen varmistamiseksi Havel halusi myös Tshekin osoittavan sataprosenttista lojaalisuutta niin Serbian pommituksille kuin Saddam Husseinin kaatamiselle. Jeltsinin hyväksymisen asialle Havel hoiti kosteilla illallisilla, joiden päätteeksi Venäjän presidentti ei Zantovskýn mukaan enää tiennyt eikä välittänyt tehdä eroa Varsovan liiton ja Naton välillä.
Heinäkuu 2016
