Kay, Benton, Lucy ja Pete jälleen sarjamurhaajan tähtäimessä
Kuolemansyyntutkija Kay Scarpetta, hänen ase-, tietokone- ja helikopterikäsittelyn ihmenainen sisarentyttönsä Lucy Farinolli, aviomiehensä FBI-agentti Benton Wesley ja pitkäaikainen poliisiluotettunsa Pete Marino ovat Particia Cornwellin uusimmassa teoksessa jälleen psykopaattisen, mutta äärettömän nerokkaan, välillä jo kuolleeksi luullun sarjamurhaajan tähtäimessä. Carrie Grethen onnistuu jälleen sekoittamaan pirulliseen hankkeeseensa myös FBI:n ja saattamaan päähenkilöt epäilemään myös toisiaan. Kaikki kuitenkin selviää yhden vuorokauden ja seitsemän murhan kuluessa. Ei hätää, psykopaatti jää edelleen vapaalle jalalle ja takaa sen että saamme tähänastisten 23 Scarpetta-trillerin jatkoksi vielä monta kertaa perusteellisesti puida sankarinelikon keskinäisiä ihmissuhteita ja Grethenin punomia juonia ja saada lisää oppitunteja oikeuslääketieteen ja rikostutkimuksen teknisistä hienouksista.
Hohhoijaa. Jos asetelma tuntuu tutulta niin sitä se on. Scarpetta-sarja on Cornwelllle ilmeinen kultasuoni, mutta on jo liian ennustettava ja kulahtanut. Jo toistakymmentä vuotta sitten totesin miten jo muutaman Scarpetta-sarjan ”kirjan lukemisen jälkeen alkoi Cornwellinkin teksti vähitellen olla turhan ennustettavaa samalla, kun kirjojen morbidisuus ja absoluuttisen pahuuden kartoitus rupesi jo tuntumaan luotaantyöntävältä”. On pakko uskoa että nämä eivät enää tästä paremmiksi kehity tai muutu. Ja kuten kolme vuotta sitten silloin ilmestyneen Scarpettan lukemisen jälkeen totesin, ”armelianta olisi jättää tämä nelikko jo rauhaan – tai kirjailijalle aina mahdollisella spektakuläärillä tavalla päästää heidät kaikki päiviltä. Voi olla että tällaisen ratkaisun esteenä on se, että henkilöiden vaiheissa ja ongelmissa on yllättävänkin paljon Cornwellin omaa elämää ja ongelmia heijastavaa pohdintaa”.
Se että Cornwell on hyvä, huolellinen ja teknisistä ja patologisista tiedoistaan tarkka, joskaan ei aina ihan uskottava kirjoittaja, ei enää auta. Kun olen jo kauan sitten päätynyt Scarpetta-sarjan suhteen tähän johtopäätökseen on tietysti hyvä kysymys, miksi sitten vielä olen kuitenkin uusimmankin tekeleen ostanut ja lukenut. Tottumuksen voima ja ehkä myös kevyen ja samalla laadukkaan kesälukemistarjonnan niukkuus. Varmaan tähän vaikuttaa sekin toive, että Cornwell voisi vielä käyttää taitojaan uudistumiseen, onhan hän välillä kirjoittanut myös aivan erilaista tekstiä, kuten kolme poliisikomentaja Judy Hammerista ja hänen apulaisestaan Andy Brazilistä kertovaa ajoittain suorastaan absurdia slapstick-huumoria viljelevää kirjaa. Jos näille tulee jatkoa, palaan minäkin Cornwellin lukijaksi.
En siis vieläkään voi taata että tämä jää viimeiseksi lukemakseni Cornwellin kirjaksi. Koitan silti kirjavinkkien seuraajille luvata, että tämä saa olla viimeinen kerta kun täällä käsittelen näitä Scarpetta-sarjan toistuvia käänteitä.
Heinäkuu 2016
