Totisesti, minä elän synkkää aikaa.
Mitä aikaa on tämä
jolloin puhe puista on melkein rikos
koska siinä vaietaan niin monista rikoksista.
Se joka levollisena ylittää kadun,
tuskin enää muistaa ystäviään
jotka ovat hädässä
Näin alkaa Bertolt Brechtin toisen maailmansodan alla kirjoittama runo ”Tuleville sukupolville”. On hätkähdyttävää ja pelottavaa miten paljon meidän ajassamme on taas sellaisia piirteitä joiden synnyttämiä tuntoja Brecht näin kuvaa.
Suomessa ja muualla maailmassa leikkauspolitiikkaa ohjaava uusliberalistinen talouspolitiikkaa voi saavuttaa tavoitteensa julkisen talouden tasapainosta vain äärimmäisten suurten ja turhien kustannusten kautta. Kaikki kärsivät, kun koko Euroopan talouskasvusta on eurokriisin hoidon vuoksi leikattu kymmenes pois. Leikkaukset kohdistuvat aina rajuimmalla voimalla niihin, joilla on vähiten mistä leikata.
Holtittomia velkaantujia ei olisi, jollei olisi myös holtittomia pankkeja ja muita holtittomia luotottajia. Ylivelkaantuneen talouden ongelmat täytyy järkevästi ratkaista velkojen uudelleen järjestelyn kautta, jolloin myös sijoittajavastuu toteutuu. Se mahdollisuus jätettiin kuitenkin Euroopassa käyttämättä kun Kreikan velkakriisi puhkesi, koska Euroopan johtajille tärkein asia oli pelastaa Saksan ja Ranskan pankit. Tämän valinnan seurauksista kärsimme kaikki.
Vaikka ymmärrämme, että julkisen talouden tasapainotus on jollain aikavälillä ja jollain tavoin välttämätöntä tehdä, on tähän Suomessa ja muualla ryhdytty ottamalla käyttöön sekä talouskriisiä pitkittävät että eriarvoisuutta kasvattavat keinot. Kun veronkiertoon ja veroparatiiseihin ei puututa, kun joidenkin veroja alennetaan ja kun samanaikaisesti leikataan tukia niiltä, jotka niiden varassa joutuvat elämään, tehdään aina arvovalintoja.
Maailmanlaajuisesti tämä näkyy nyt siinä, että tulo- ja varallisuuserot ovat maailmassa jo neljänkymmenen vuoden ajan kasvaneet järkyttävällä tavalla. Rikkain prosentti maailman väestöstä omistaa puolet koko maailman kaikesta varallisuudesta. Ja yksin 62 rikkainta ihmistä maailmassa omistaa yhtä paljon kuin varattomin puolisko maailman väestöstä, eli 3,7 miljardia ihmistä.
Tämä on kestämätöntä. Kestämätön kehitys on edelleen maailman tila. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden kuihtuminen etenevät edelleen. Meidän on ymmärrettävä, että meillä parhaassakin tapauksessa on enää muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin.
Jos ekologista kestävyyttä ei saavuteta ei muullakaan enää ole väliä. Yhtä lailla on kuitenkin niin, että ekologista kestävyyttä emme saavuta ilman sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.
Luottamukseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuva sosiaalinen kestävyys on nyt kateissa. Emme ole osoittamassa mieltämme vain yksittäisiä leikkauksia vastaan, vaan nimenomaan sen vuoksi miten tasa-arvoon ja solidaarisuuteen perustuva ja yhteisvastuuta toteuttava yhteisöllisyys murenee.
Tämä on globaali haaste johon vastaamiseen tarvitaan vahvaa rajat ylittävää yhteistyötä ja solidaarisuutta.
Tällaisessa tilanteessa ja tällaisessa maailmassa, jossa ihmisten lisääntyvä pahoinvointi ja pelko on käsin kosketeltavaa, pyrkivät vallassa olijat keksimään olkiukkoja ja uusia vihollisia. Nyt sellaisiksi koitetaan nostaa sotaa ja terrorismia pakenevat turvapaikanhakijat ja usein elinkelvottomiksi muuttuneilta kotiseuduiltaan elantoansa etsimään lähteneet siirtotyöntekijät – siis samanlaiset ihmiset kuin Suomesta yli sata vuotta sitten lähtivät Pohjois-Amerikkaan ja 60-luvulla Ruotsiin, tai v. 1918 sisällissodan jälkeen turvaan minne vain pääsivät.
Hädänalaiset ihmiset ja toiset köyhät eivät ole syyllisiä siihen ahdinkoon, johon koko ajan suureneva joukko leipäjonoihin ja toimeentulotuen luukulle pakotettuja suomalaisia on ajettu. Syyllisiä tai ainakin vastuullisia tulee etsiä aivam muualta, alkaen jokaisesta meistä jolla on mahdollisuus sanoa ei tälle kehitykselle, mutta syystä tai toisesta vaikenee.
Joudumme myös tekemään vaikeita valintoja. Tarjolla on ns. yhteiskuntasopimus, jota varmaan kukaan meistä ei pidä hyvänä ja jolle olisi lukemattomia parempia vaihtoehtoja. Mutta niin on myös runsaasti huonompiakiin vaihtoehtoja. Ne tulevat heti esiin jos hallitus tarttuu uudelleen siihen revolveriin, jonka se prosessin alussa halusi ay-liikkeen ohimolle laittaa.
Monet asiat ovat edelleen avoimia. En kuitenkaan tiedä miksi nyt pitäisi riemuita siitä, että hallitus harkitsee tuloveron kevennyksiä. Eikö ay-liike voisi sen sijaan vaatia, että hallitus tähän käytettävän summan edestä peruisi pahiten pienituloisia ihmisiä kurittavia leikkauksia ja osaamis-Suomen tulevaisuuden vaarantavia koulutusleikkauksiaan?
Täällä on paljon vihaisia ihmisiä tänään, ja vihan vääryttä vastaan jaamme kaikki. Siksi on hyvä lopettaa vielä toisella lainauksella samasta Bertolt Brechtin runosta, jolla tämän puheeni aloitin:
Kuitenkin tiedämme:
myös viha kataluutta kohtaan runtelee piirteet,
Myös vääryyden herättämä suuttumus
sortaa äänen. Voi, me
jotka halusimme muokata maaperän ystävällisyydelle
emme itse voineet olla ystävällisiä.
Mutta te, kun aika tulee
ihmisen ihmistä auttaa
älkää muistako meitä
pahalla.
(Puhe Joukkovoimalla leikkauspolitiikkaa vastaan mielenosoituksessa Helsingissä 12.3. 2016)
