Intian historian myyttien kaataja
Intia on maailman kolmanneksi suurin englanninkielisen kirjallisuuden markkina-alue ja siellä julkaistaan tuhansittain englanninkielisiä kirjoja, jotka eivät koskaan löydä tietään Eurooppaan. Tästäkin syystä käynti intialaisessa kirjakaupassa on aina erikoinen elämys. Pieneen sokkeloiseen tilaan on ahdettu ziljoona kirjaa jokseenkin sekalaisessa järjestyksessä. Löytöretkiä tähän maailmaan on kiva tehdä, mutta jos tiedät mitä etsit on parasta kääntyä myyjän puoleen, joka taikoo etsimäsi kirjan käteesi alle aikayksikön.
Kohta 85 vuotta täyttävä Jawaharlal Nehru-yliopiston emerita professori Romila Thapar ja hänen runsas historiografinen tuotantonsa tunnetaan toki myös Euroopassa eikä hänen kirjojensa löytäminen kaupasta ole asiakkaallekaan ylivoimaista. Thapar on edelleen Intian ehkä aktiivisin historiantutkija ja -kommentoija. Hän on ollut monissa yliopistoissa vierailevana professorina, saanut lukuisia huomionosoituksia ja palkintoja ja toiminut myös Intian suurimman historiallisen seuran Indian History Congressin puheenjohtajana.
Kaikesta historiankirjoituksesta voi olla ainesta historiasotiin, mutta harvinaisempaa on, että Thaparin erikoisala Intian muinaishistoria on myös näitä ruokkinut. Kyse on hindunationalismista, joka etsii oikeutusta aina muinaishistoriaan saakka ulottuvista myyteistä ja niiden esittämisestä historiallisina tosiasioina. Kun Thapar ja muut vakavasti otettavat historioitsijat ovat osoittaneet nämä vääriksi, ovat he saaneet kohdata solvauksia, uhkauksia ja sensurointia.
Ennen itsenäistymistään Intia muodosti hallinnollisen ja kulttuurisen kokonaisuuden nykyisen Pakistanin, Bangladeshin ja joidenkin mielestä myös Burman kanssa. Niin kauan kun itsenäisyyskamppailussa päävihollinen oli Englannin siirtomaavalta, eivät uskonnolliset ja muut jaot estäneet laajaa yhdistymistä Gandhin ja Nehrun edustaman sekulaarin siirtomaavaltaa vastustaneen nationalismin taakse. Kun sitten Intia jaettiin ja Pakistan syntyi omaksuen musliminationalistisen identiteetin jäi Intia sekulaarin nationalismin edustajaksi. Tätä voimistuva hindunationalismi ei ole hyväksynyt vaan vaatinut Pakistanin vastapainoksi että myös Intia omaksuu hindujen identiteetin. Mitä se oikeastaan tarkoittaa on epäselvää ja tulkinnanvaraista. Vuonna 1925 perustettu Mussolinin fasismia esikuvanaan pitänyt ja edelleen voimissaan oleva hindumilitanttien Rashtriya Swayamsevak Sangh-järjestö (arvioni RSS:stä kertovasta kirjasta http://tuomioja.org/kirjavinkit/2002/01/a-g-noorani-the-rss-and-the-bjp-a-division-of-labour/) katsoo ettei hinduismi ole uskonto vaan elämäntapa, mikä ei kuulosta kovin uskottavalta niiden muiden uskontojen edustajien ja uskonnottomien korvissa, jotka ovat joutuneet äärihinduistien väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi.
Thapar on monissa teoksissaan tehokkaasti kaivanut maata näiden hindumyyttien alta, mm. sillä seurauksella että jo aiemmin hindunationalistisen BJP puolueen ollessa hallituksessa on hänen kirjoittamiaan oppikirjoja vaadittu sensuroitavaksi. Tutkimuksiaan, puheenvuorojaan ja näistä kertyneitä kokemuksiaan hän käy läpi osin omaelämäkerrallisissa esseissään ja artikkeleissaan. Vanhimmat kirjoituksista ovat alun perin ilmestyneet jo 1980-luvulla ja tuoreimmat kirjan julkaisuvuonna, mutta kaikki kirjan tekstit on toimitettu ja päivitetty ajan tasalle. Paitsi historiankirjoitusta ja historiakiistoja Thaparin artikkelit käsittelevät myös raiskauksia ja naisten asemaa, kastilaitosta ja sekularismia, arjalaisuutta ja muita myyttejä ja näiden käsittelyä Intian populaarikulttuurissa.
Toivomme voivamme kuulla Thaparia myös toukokuisessa Historians without Borders -konferenssissamme Helsingissä.
Helmikuu 2016
