Viimeistään New Yorkin kaksoistornien tuhoutumisen jälkeen olemme kaikkialla maailmassa joutuneet varautumaan kauhistuttavien terrori-iskujen mahdollisuuteen. Aleppo, Bagdad, Bali, Beirut, Damaskos, Istanbul, Kabul, Lontoo, Madrid, Pariisi, Siinai – luettelo paikoista joissa on koettu samanlaisia kauhun hetkiä on pitkä.
Maailmanlaajuisesti verkostoituneeseen terrorismiin voidaan tehokkaasti vastata vain mahdollisimman laajalla kansainvälisellä yhteistyöllä. ISIS/Daesh ei ole ainoa terroria käyttävä järjestö, mutta on nyt noussut suurimmaksi uhaksi.
Yhtä selvää kuin se että tätä hirmuhallintoa vastaan on käytettävä myös sotilaallista voimaa on, ettei terrorismia kukisteta vain tappamalla mahdollisimman paljon terroristeja, jos samalla synnytetään vielä suurempi määrä potentiaalisia uusia terroristeja. Ranskan johtajien käyttämä sotaretoriikka on ymmärrettävä reaktio tapahtuneeseen, mutta sen suhteen tulee olla tarkkana. ISIS/Daesh ei ole sellainen sodan osapuoli, jonka kanssa voitaisiin päätyä edes ehdotonta antautumista merkitsevään rauhansopimukseen.
Terroristien tavoitteena on nostattaa koko ajan uutta vihaa ja vastakkainasettelua ja he toivottavat tervetulleeksi sellaiset yksinkertaistetun ristiretki-retoriikan siivittämät valtioiden ja laittomien toimijoiden vastaiskut, jotka sitä ruokkivat. Terrorismin nujerramme vain, jos samalla pystymme kuivattamaan sen kasvualustan, jossa tulevat terroristit sikiävät. Tässä onnistuminen edellyttää mm. sitä, että kaikki voivat kokea, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti heidän uskonnollisesta ja etnisestä taustastaan riippumatta.
Syyria ja Irak ovat maat, joissa ISIS/Daesh on pystynyt myös etabloimaan itsensä muutoinkin kuin maanalaisena verkostona. Se on myös pakottanut miljoonia ihmisiä pakolaisiksi hakemaan turvaa Pariisin kaltaisilta iskuilta, jotka näissä maissa ovat jokapäiväistä todellisuutta. Ilma-iskut joissa ovat mukana niin Yhdysvallat, Ranska, Iran kuin Venäjä ovat perusteltuja, mutta pelkästään niiden varassa ei ISIS/Daeshia lyödä, eivätkä nämä maat ole lähettämässä omia maajoukkojaan sitä tekemään. Nekään eivät siihen kestävästi kykenisi ilman, että irakilaiset ja syyrialaiset itse sitä tee kansainvälisellä tuella ja sellaisten hallitusten johdolla jota tukevat niin arabit,kurdit, shiiat, sunnit, alawiitit ja muut näiden maiden väestöryhmät.
Pariisin iskujen jälkeen Ranskan hallitus on vedonnut EU:n yhteisvastuulausekkeeseen ja pyytää tukea kaikilta EU-mailta. Kyse on solidaarisuudesta. Kukaan ei voi tietää, tuleeko itse olemaan tällaisen tuen tarpeessa ja siksi on tärkeätä, että olemme myös sitä antamassa silloin kun muut sitä tarvitsevat. Siksi Suomen hallituksen päätös äänestää tyhjää EU:n yhteisten pakolaiskiintiöiden käyttöön otosta oli onneton ratkaisu, joka asemoi meidät unionissa sellaiseen viiteryhmään, joka estää EU:ta toimimasta myönteisenä ja kokoavana ratkaisijana.
Yhteisvastuulausekkeeseen vetoaminen on järeä ja tärkeä ratkaisu, vaikka on epätodennäköistä, että se johtaisi juurikaan muuhun kuin mitä EU-maat joka tapauksessa Ranskan kanssa yhteistyössä tällaisessa tilanteessa tekisivät. Lauseke kohdistuu jäsenvaltioihin eikä se suoraan anna EU:lle roolia toimien määrittämisessä ja johtamisessa, joka on ja pysyy jäsenvaltioiden päätäntävallassa.
Suomi on ollut EU-maista se joka on ehkä eniten korostanut yhteisvastuulausekkeen merkitystä ja pyrkinyt saamaan muitakin kiinnostumaan sen tarkoituksen, mahdollisuuksien ja velvoitteiden täsmentämisestä. Nyt siihen on myös ryhdyttävä, mutta nopeaa ja selkeää vastausta ei kannata vielä odottaa.
Tässä yhteydessä on huomio kiinnittynyt siihen, että Suomen lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia sotilaallisten voimavarojen käyttöön tällaisissa tilanteissa. Tarve yhteisvastuulausekkeen toteuttamiseeen liittyvän ja Suomen turvallisuuspolitiikan keskeisten linjausten mukaiseen sotilaallisen avun vastaanottomista ja antamista koskevan lainsäädäntöaukon paikkaamiseen kirjattiin vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon, ja sen valmistelu on nyt loppusuoralla.
Lainsäädännön aukollisuus nousi esiin myös viime vuonna, kun todettiin että emme olisi voineet antaa Ruotsille sotilaallisia henkilö- tai kalustovoimavaroja, jos naapuri olisi sellaista pyytänyt mahdollisten aluevesiloukkaustensa selvittämiseen.
Lain tarkistamista ei siis olla tekemässä siksi, että nyt olisi tarve lähettää suomalaisia sotimaan ISIS/Daeshia vastaan, eikä tätä kukaan Ranskassa tai Suomessa ole suunnittelemassa. Jos olisi, olisi se sitä paitsi mahdollista nytkin kriisinhallintalain mukaan, jos tätä varten perustettaisiin YK:n tai EU:n operaatio. Sellaiseen osallistumiseen ei, kuten ei tulevaisuudessa myöskään yhteisvastuulausekkeen mukaisen avun vastaanottamiseen tai antamiseen, ole kuitenkaan mitään sitovaa velvoitetta, vaan tätä koskevat päätökset perustuvat aina perustuslakiemme mukaisesti eduskunnan, hallituksen ja presidentin yhteiseen ja Suomen omaan päätökseen.
20.11. 2015
