Juha Siltalan Työelämän huonontumisen lyhyt historia-teoksen julkaisemisesta on jo yli kymmenen vuotta. Se oli enemmän kertomuksiin kuin tutkimukseen perustuva kirja, mutta juuri sellaisena paksu tiiliskivi sai käsittämättömän suuren suosion. Ihmiset lukivat sitä kuin koillismaalaiset kaltaistensa ihmisten kokemuksia kirjannutta Kalle Päätaloa: juuri tuolla tavoin ovat olot minunkin työpaikallani muuttuneet.
Luonnollisesti mittarikallet riensivät osoittamaan lakikirjaan, tilastoihin ja numeroihin nojautuen, että toisin kuin Siltalan kertomusten mukaan voisi uskoa, niin huonontumisen asemasta työelämän olosuhteet ovat itse asiassa vain parantuneet.
Tämä tuli mieleen tänään kun HS:n kolumnisti vakuuttaa, että ”toisin kuin höttökyselyt, tilastokeskuksen työolotutkimukset osoittavat, että työelämä on parantunut ja paranee aina vaan”. Ongelma on kolumnistin mukaan vain siinä, että kun työelämä muuttuu koko ajan paremmaksi, niin ”odotukset työelämää kohtaan kasvavat sitäkin nopeampaa vauhtia”.
Tämä liittyy sopivasti keskusteluun hallituksen aikomuksesta toteuttaa sairauspäivän palkkakarenssi. Suomalaisten työmoraalia puolustanut ja karenssipäivää vastustanut Anna-Maija Lehto sai vastauksen palvelualojen työntantajien edustajalta Matti Paavoselta. Hän viittasi työolotutkimuksiin, joista selviää, että ”mielestään merkityksetöntä työtä tekevien tai työssään tyytymättömien sairauspoissaoloriski on moninkertainen muihin verrattuna” todeten, että ”näissä tapauksissa syyt tuskin ovat terveydellisiä”. Tätä voisi toki lukea toisinkinpäin, eli että mielekkääksi työnsä kokevat tyytyväiset ihmiset tulevat muita alttiimmin sairainakin töihin.
Yhtä kaikki johtopäätöksen kai tulisi olla se, että työoloja tulisi kehittää niin, että entistä useampi tuntisi työnsä mielekkääksi ja olisi siihen tyytyväinen. Valitettavasti tämä näyttää suomalaisessa työelämäkeskustelussa jääneen tyystin sivuun.
11.10. 2015
