Kreikan vaalitulos oli muutoin ennakoitu, paitsi että Syrizan voitto oli ennustettuakin suurempi. Syrizaa on luonnehdittu vaihtelevasti vasemmistopopulistiseksi tai äärivasemmistolaiseksi puolueeksi. Saattaa olla, että edellinen määritelmä istuu jälkimmäistä paremmin, kun ottaa huomioon sen helppouden, jolla Syriza pystyi sopimaan oikeistonationalistisen Itsenäiset kreikkalaiset puolueen kanssa yhteisestä hallituksesta.
Monilla on houkutus demonisoida Syrizaa, mutta siihen ei lähtökohtaisesti ole aihetta. Paul Krugman ei ole ainoa arvostettu ekonomisti, joka on todennut Syrizan esitykset austeritystä luopumisesta, velkojen leikkaamisesta ja eurooppalaisesta kasvuelvytyksestä ihan järkeviksi.
Vaikeus on siinä, että Syriza haastaa koko tähänastisen finanssikriisin jälkeisen eurooppalaisen talouspolitiikan perusteet, eikä ole realismia odottaa, että siitä vastuussa olleet yht’äkkiä kääntäisivät kelkkansa ja tunnustaisivat erehdyksensä. Sitä paitsi on niin, että toisin kun Syriza kenties uskottelee, ei mitään kreikkalaisten menetyksistä enää juurikaan voida enää palauttaa. Hallittu velkojen uudelleenjärjestely saatavien leikkauksineen olisi ollut alun alkaen oikeampi linja kuin valittu tukipakettien ja ankarien matokuurien tie, mutta se juna meni jo.
Velkasaneerausvaihtoehto torjuttiin kuitenkin kättelyssä. Ei sekään olisi ollut riskitöntä eikä ilmaista, mutta se olisi antanut Kreikalle mahdollisuuden nopeampaan toipumiseen ja vähentänyt koko Euroopalle koituneita kasvumenetyksiä. Yhtä merkittävää on, että se olisi oikealla tavalla toteuttanut sijoittajavastuuta, kun ne etupäässä saksalaiset ja ranskalaiset pankit, jotka olivat syyllistyneet holtittomaan luototukseen, olisivat osaltaan joutuneet kirjaamaan tappioita. Tätäkin pelättiin siksi, että se olisi todennäköisesti johtanut pahimmin epäonnistuneiden luotottajien jonkinlaiseen pankkituen tarpeeseen, mutta se olisi voitu myös hoitaa norjalais-ruotsalaisen 90-luvun mallin mukaisesti ilman, että siitä olisi syntynyt veronmaksajille pysyviä tappioita.
Näin sosialidemokraatit sen Suomessakin näkivät, kun äänestimme oppositiossa Kreikan ensimmäistä tukipakettia vastaan. Pidimme velkajärjestelyä oikeampana emmekä uskoneet tukilinjan toimivuuteen, minkä lisätuen jatkuva tarve on osoittanut oikeaksi. Suomen rahkeet eivät riittäneet eurooppalaisen linjan muuttamiseen, missä tilanteessa haluttiin vakuusvaaitimuksella turvata Suomen asema pahimman varalta. Sen seurauksena olemme nyt vähän muita paremmassa asemassa jos velkoja ei maksettaisikaan.
Välitön pelko siitä, että Syrizan voitto ja sen ohjelma Keikan sopeutumisohjelmasta irtaantumisineen ja EU-velan leikkaamisvaatimuksineen käynnistäisi uuden eurokriisin, näyttää laantuneen. Sekään, että tilanne johtaisi vielä Kreikan eroon eurosta, ei enää vaikuta kestämättömältä muttei liioin todennäköiseltä uhalta.
Pyrkimys merkittävien helpotusten myöntämiseen Kreikalle törmää siihen, että se nähdään muissa ankariin sopeutuskuuriin pakotetuissa sekä pohjoisemmissa maksajamaissa perusteettomana ja epäoikeudenmukaisena. Siksi lähikuukaudet tulevat olemaan vaikeata aikaa, kun Kreikka ja muut EU-maat käyvät neuvotteluihin. Kun liikkumatila on joka tapauksessa pieni kannattaa neuvotteluissa koittaa keskustella sellaisista esityksistä, joita ei koeta nollasummapeliksi vaan jotka voisivat olla koko Euroopalle hyväksi. Antti Rinne onkin jo ilmaikssut varovaisen myönteisyytensä Kreikan hahmottamalle investointiohjelmalle.
Eurooppalaisella tasolla Syrizan merkitys voi olla siinä, että sen sukulaispuolueen Podemoksen odotettava menestys Espanjassa rohkaisee kaikkia vasemmistovoimia laajemmin haastamaan vallinneen ortodoksian ja lisää painetta sellaiseen Eurooppa-tason talouspolitiikkaan, joka tukee kasvua ja työllisyyttä eikä kuvittele rakenneratkaisujen tarkoittavan aina ja vain sosiaalista Eurooppaa murentavia, tulo- ja varallisuuseroja kasvattavia toimia.
30.1. 2015
