(Puheenvuoro 14.1.2015 eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa Suomen ja Venäjän suhteista)
Venäjän sisäinen kehitys ja ulkoinen toiminta huolestuttavat myös suomalaisia. Näillä on myös yhteys. Maailmassa ei ole yhtään valtiota, jolle meidän ja muiden etujen mukaista ei olisi toivoa vakaata ja kaikkien sen kansalaisten elinolosuhteita parantavaa kehitystä. Tällaiseen kehitykseen ei yksikään maa pääse ilman osallistumista tasavertaiseen kansainväliseen yhteistyöhön, jota edellyttävät sekä maailmanlaajuisten globaalihaasteiden kohtaaminen että oman vakaan ja turvallisen kehityksen turvaaminen. Muiden kanssa konflikteihin johtava voimapolitiikka ei nykymaailmassa tuota kenellekään kestäviä etuja ja sen kustannukset ovat suurimmat myös ja nimenomaan sen käyttäjille.
Ukrainan ja Venäjän tapahtumien vaikutukset heijastuvat myös Suomeen. Venäjän toimet Ukrainassa, tuki separatisteille ja kansainvälisen oikeuden ja sopimusten vastaisella tavalla toimeenpantu Krimin miehitys ja annektointi ovat tulleet laajalti tuomituiksi ja johtaneet EU:ssa päätettyihin Venäjään kohdistettuihin pakotetoimiin. Myös Suomi on näihin kantoihin ja toimiin varauksitta liittynyt.
Venäjän tavoitteista käydään keskustelua. Vaikka sillä tuskin on mitään kokonaisvaltaista suurta suunnitelmaa entisen imperiumin rajojen palauttamiseksi, on se kuitenkin monia elähdyttävä haavekuva, jonka kannattajat voivat olla valmiita toimimaan sen mukaisesti, jos siihen avautuu tilaisuuksia. Siksi Euroopan unionin ja muun maailman on oltava tiukkana kaiken voimapolitiikan käytön suhteen ja estettävä houkutukset ja mahdollisuudet kerätä sillä pikavoittoja. On pidettävä huoli, että kaikki voimapolitiikkaan ryhtymistä harkitsevat johtajat ovat etukäteen tietoisia sen aiheuttamista kustannuksista ja siitä seuraavista riskeistä. Unionin yhtenäisyys on tässä tärkeätä.
Samalla on välttämätöntä pitää ovi avoinna yhteistyöhön perustuville neuvotteluratkaisuille. Vaikka EU olisikin esimerkiksi perusteiltaan oikean itäisen kumppanuuden politiikan toimeenpanossaan tehnyt virhearviointeja vastakkaisuutta ruokkivalla tavalla, ei se anna mitään oikeutusta Venäjän käyttämälle voimapolitiikalle. Euroopan oman politiikan arviointi on silti tärkeätä jotta paluulle aitoon yhteistyövaraiseen kanssakäymiseen ei asetettaisi turhia esteitä.
Suomen näkökulmasta on selvää, että pakotteiden tarkoituksena ei ole tuottaa Venäjälle pysyvää vahinkoa vaan tukea Ukrainan suvereniteettia kunnioittavan poliittisen ratkaisun löytämistä Ukrainan konfliktiin ja sen toimeenpanoa. Venäjän talouden jyrkkä heikkeneminen ei ole ensisijassa pakotteiden seurausta vaan siihen ovat vaikuttaneet yhtä lailla öljyn hinnan lasku, Venäjän reformien tyrehtyminen, voimapolitiikan suorat kustannukset sekä autoritaarinen sisäinen kehitys, jotka kaikki leikkaavat kasvun mahdollisuuksia. Pakotteet tuottavat myös ilman uusia päätöksiä lisää kustannuksia niiden vaikutusten kasautuessa. Tämä merkitsee myös Suomelle kuten kaikille muille Euroopan maille lisää huolia ja tappioita.
Miten Venäjä suuntautuu näiden haasteiden edessä on edelleen avoinna. Venäjällä on myös voimia, jotka hakevat ratkaisuja vastakkaisuuksia korostavalta ja voimapolitiikkaan ja eristäytymiseen tukeutuvalta suunnalta. Tällaista ajattelua vastaan tarvitaan myös aitoa ja uskottavaa valmiutta yhteistyöhön sen vahvistamiseksi, ettei vastakkaisuuksia kasvattava voimapolitiikka tuota kenellekään pysyviä etuja vaan ainoastaan taloudellisia ja poliittisia tappioita. Yhteinen, myös Venäjän vakautta ja turvallisuutta parhaiten vastaava ulospääsy vastakkainasettelusta on suuntautuminen aidosti tukemaan konfliktien rauhanomaista ja kestävää ratkaisua.
Kasvanut kansainvälinen jännitys heijastuu Suomeen ennen kaikkea muutoinkin yskivään talouteemme. Voimapolitiikan käyttö Euroopassa ja sotilaallisen voiman uhmakas näyttäminen myös Itämeren piirissä herättää Suomessa huolestuneita kysymyksiä siitä, vaikuttaako se myös Suomen sotilaalliseen turvallisuuteen. Näihin kysymyksiin on avoimesti vastattava, pitäen kuitenkin mielessä, ettei pelottelu ja viholliskuvien rakentaminen ole aiheellista eikä kenenkään etujen mukaista. Suomella on aina vahva intressi edistää kaikkia sellaisia toimia, joilla pyritään säilyttämään Itämeren alueen vakaus ja edistämään rauhanomaista yhteistyötä.
Suomen ja Venäjän 1300 km:n pituinen raja on maailman rauhallisimpia ja kontrolloiduimpia. Se on myös venäläisten kannalta heidän vakain ja ongelmattomin rajansa, eikä kummallakaan puolella ole intressiä muuttaa tätä tilannetta.
Nykyinen kansainvälisen politiikan jännitystilanne ei muuta sitä, että Venäjä on vuosien varrella rakennetun yhteistyön puitteissa monella alalla Suomelle tärkeä yhteistyökumppani sekä merkittävä kaupan ja investointien kohdemaa. Emme ole halunneet, että kahdenvälinen yhteistyö vaikeutuisi enempää kuin on välttämätöntä. Tässä olemme myös vaikeissa olosuhteissa onnistuneet.
Venäjän johdon kanssa on ylläpidetty keskustelua. Olen tavannut ulkoministeri Lavrovin viime vuoden aikana neljästi. Tasavallan presidentti on keskustellut presidentti Putinin kanssa pyrkimyksenään kriisin ratkaisun edistäminen. Näitä yhteyksiä ylläpidetään jatkossakin. Suomi naapurimaana on valmis yhteistyöhön aina, kun siihen on molempien maiden aito intressi ja se on sopusoinnussa yhteisten kansainvälisten sitoumusten kanssa.
On tärkeätä, ettemme ole rakentamassa tarpeettomia henkisiä tai fyysisiä raja-aitoja Euroopan ja Venäjän välille. Avoin vuorovaikutus ja omakohtainen kokemus oikovat stereotypioita ja luovat maaperää ymmärrykselle. Arkiset kontaktit, taloudellinen yhteistyö ja liikkuvuus sekä matkailun että opiskelijavaihdon merkeissä ovat asioita, joita Suomi aikoo jatkossakin pitää Venäjän suuntaan esillä, sekä kahdenvälisesti että EU:ssa. Tässä on myös kansalaisjärjestöillä edelleen tärkeä osuus, myös siinä että pidämme tärkeänä, ettei eristäminen rajoita Venäjän kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksia.
Eri ministeriöidenkin yhteistyö Venäjän kanssa on jatkunut myös uusien käytännöllisten yhteishankkeiden merkeissä. Tällaisia ovat esimerkiksi valtiosopimukset maantieliikenteestä ja Suomen jäänmurtoavusta Venäjälle. Myös tiede- ja teknologiayhteistyön valtiosopimusta uudistetaan parhaillaan. Hallitusten välinen talouskomissio työskentelee virkamiestasolla normaalisti. Tämä kaikki on Suomen ja Venäjän vakiintunutta kahdenvälistä yhteistyötä, jollaista harjoittavat nykytilanteessakin myös useimmat muut EU-maat. Mutta selvää on, että Ukrainan konfliktin kehitys suuntaan tai toiseen vaikuttaa myös Suomen Venäjän-suhteisiin.
