Pohjoismaiden Neuvoston historian ensimmäinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen istunto järjestettiin torstaina Tukholmassa. Hallituksia edusti pari ulko- ja pari puolustusministeriä. Kävimme hyvän keskustelun, jossa ilmeni parlamentaarikkojen vankka tuki pohjoismaisen yhteistyön syventämiselle myös näillä aiemmin neuvoston työskentelyn ulkopuolella pidetyillä aloilla. Toki keskustelussa joku oikeistoedustaja koitti avata Nato-keskustelua ja tivata uhkakuvia, joihin yhteistyö perustuisi, mutta tähän provokaatioon eivät muut lähteneet mukaan. Yleisesti ymmärretään ja hyväksytään se, että kolme pohjoismaata on sotilasliitto Natossa ja kaksi pysyttäytyy sotilasliittojen ulkopuolella. Tämä ei nykymaailmassa ole este yhteisiä valmiuksia parantavan ja kustannustehokkuutta tuottavan käytännönläheisen yhteistyön syventämiselle myös puolustuspolitiikassa, eikä siihen sisälly pyrkimyksiä eikä spekulaatioita kenenkään liittoutumissuhteen muuttamiseksi.
Omassa puheenvuorossani korostin sitä, ettei perinteisiin kansallisiin lähtökohtiin ja sotilaalliseen puolustukseen perustuva turvallisuuspolitiikka enää riitä kasvavan keskinäisen riippuvuuden maailmassa, vaan turvallisuus edellyttää rakentavaa ja aktiivista toimintaa konfliktien ennalta ehkäisemiseksi ja mahdollisuuksien antamiseksi kaikille elää rauhassa niin, että heidän ihmisoikeutensa ja inhimillisten tarpeiden tyydyttämismahdollisuutensa ovat turvattuja. Tämä meidänkin tuoreessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossamme korostettu näkemys on luonnollinen pohja myös pohjoismaiselle yhteistyölle, jossa pohjoismailla on yhdessä mahdollisuus paljon kokoaan tehokkaammin toimia laaja-alaista inhimillistä turvallisuutta korostavan yhteistyön edelläkävijänä.
13.4. 2013
