Julkisuus ei ole viime aikoina kohdellut Finnairia erityisen hyvin. Kielteinen julkisuus on kuitenkin ollut Finnairin johdon ja hallituksen itse aiheuttamaa. Kun valtion omistusohjauksesta vastannut ministeri sai lopulta julkisuudelta ja myös valtio-omistajalta pimitetyn tiedon yhtiön johdolle maksetuista erikoispalkkioista, hän teki ainoan oikean ratkaisun ja pani vaihtoon kaikki tähän päätökseen osallistuneet Finnairin hallituksen jäsenet.
Siitä, että on ollut virhe tehdä päätöksiä omistajan ohjeiden vastaisesti ja omistajan selän takana, ovat jokseenkin kaikki samaa mieltä. Jonkin verran on kuitenkin löytynyt niitä, joiden mielestä tehdyt päätökset olivat kuitenkin oikein ja tarpeellisia, vaikka syntyivätkin väärällä tavalla. Vaikka vältänkin yhden hallituskollegan sorkkaeläinten käytökseen viittavaa kieltä, olen tästä jyrkästi eri mieltä.
Finnair on nyt eräänlainen testitapaus siitä, haluammeko yritysten toimivan muualla jo häpeään joutuneiden amerikkalaisten corporate governance -oppien mukaisesti, jolloin johtoa pitääkin kannustaa huikeilla erikoisjärjestelyillä, jotta he saisivat yrityksen lyhyen tähtäyksen kannattavuuden ja pörssiarvon kohoamaan leikkaamalla työntekijöiden aiheuttamia kustannuksia irtisanomisilla, ulkoistamisilla ja palkanalennuksilla. Vai pitäisikö suomalaisyrityksiä edelleenkin johtaa edestä, avoimesti ja sidosryhmistä tärkeintä eli koko henkilöstöä kannustavalla ja palkitsevalla tavalla?
On monia syitä, joiden vuoksi ei ole perusteltua luopua valtion enemmistöstä Finnairissa. Sitä tarvitaan Suomen monipuolisten ja suomalaismatkustajien tarpeista lähtevien lentoyhteyksien turvaamiseksi yhtä hyvin kuin pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin parhaiten sopivan ja sen menestyksen parhaiten turvaavan yrityskulttuurin palauttamiseksi tähänkin yhtiöön.
18.3. 2012
