Suomalaisessa vero- ja sosiaalipolitiikassa on perinteisesti menty yli siitä mistä aita on matalin ja tehty näennäisesti halpoja ja suosittuja ratkaisuja, tarjoamalla verovähennyksiä monenlaisiin hyvältä kuulostaviin tarkoituksiin. Näin on kalvettu veropohjaa, heikennetty verojärjestelmän johdonmukaisuutta ja suosittu suurituloisia – ainakin niin kauan kun emme ole lopullisesti päätyneet tasaverojärjestelmään. Vähennyksen arvo on sitä suurempi, mitä suuremmat ovat edunsaajan tulot, kun taas ne joilla ei ole lainkaan verotettavaa tuloa eivät hyödy vähennyksistä lainkaan. Siksi jos on tarve tukea esim. lapsiperheitä ja sitä halutaan rahankäytössä priorisoida, on aina parempi tehdä se suorilla tulonsiirroilla kuin verotuloja vähentämällä. Valtiontalouteen vaikutukset ovat samanlaiset, mutta vähennyslinjalla hyöty jaetaan epäsosiaalisemmin.
Sen vuoksi en nytkään voi lämmetä improvisoiduilta tuntuville ehdotuksille uusista verovähennyksistä. Toivoisin päinvastoin rohkeutta esittää luopumista entisistäkin verovähennyksistä, kuten sekä asunto- että sosiaalipoliittisesti huonosti perusteltavasta asuntolainojen korkojen verovähennyksestä.
27.2. 2011
