Julkisen sektorin tuottavuus on yksi yhteiskuntapolitiikan vaikeimpia kysymyksiä. Monet elleivät peräti useimmat sen kohottamiseen tähtäävistä ohjelmista ovat aikaansaaneet enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Varoittavin esimerkki on valtionhallinnon ns. tuottavuusohjelma, jolla ei alusta alkaenkaan ole ollut mitään tekemistä tuottavuuden kanssa. Kyse oli puhtaasti julkisen sektorin alasajosta yksityisen hyväksi, mitä pidettiin niin tärkeänä tavoitteena, että kustannukset saivat noustakin, kunhan väkeä saatiin siirretyksi pois julkisen sektorin palkkalistoilta. Tämän on nyttemmin todennut myös eduskunta, jonka tarkastusvaliokunta yksimielisesti esittää koko ohjelmasta luopumista. Väärin nimetty tuottavuusohjelma on tehnyt tuottavuudesta laajalti suorastaan kirosanan. Se on vahinko, sillä aidon tuottavuuden parantaminen myös julkisella sektorilla ei tietenkään ole pahasta, vaan päinvastoin välttämätöntä. Ongelmana kuitenkin on, että tavaratuotantoon tai kaupallisiin palveluihin soveltuvat tuottavuuskriteerit eivät lainkaan sovi julkisiin palvelutehtäviin. Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten hämmästelin kaupungin töissä ollessani Helsingin ensimmäistä kallilla rahalla teetettyä konsulttityötä terveydenhuollon tuottavuudesta, josta saattoi tehdä sen johtopäätöksen, että paras tapa kohentaa tuottavuutta olisi potilaskuolleisuuden nopeuttaminen.
Mitään parannusta tuottavuusajattelussa ei ole sen jälkeen tapahtunut. Nyt on esimerkiksi nähty miten Helsingin terveydenhuolto soveltaa Tehyn kanssa tehtyä palkkasopimusta niin, ettei etupäässä vanhuksista koostuvien pitkäaikaispotilaiden hoitajilla ollut mitään mahdollisuutta päästä osalliseksi ns. tuloksellisuuserästä. Hoitoajan pituus riippuu jokseenkin yksinomaan siitä, milloin paikka hoitolaitoksessa vapautuu, joka taas on työnantajan eli kaupungin päättäjien ratkaisuista kiinni.
Tuottavuuden sijasta julkisten palvelujen osalta pitäisi ottaa kohteeksi vaikuttavuuden arviointi. Moni nyt pelkkänä kustannuseränä tarkasteltu toiminto on arvioitava sellaisesta paljon laajemmasta näkökulmasta, mihin kaupallinen markkinalogiikka ei koskaan yllä. Lopputulos voi kuitenkin olla myös yhteiskunnan kokonaistaloudellisen kestävyyden kannalta parempi.
3.12. 2010
