Vaikka pääministerin avustaja yöllä viestitti mitä Brysselissä Eurooppa neuvostossa oli meneillään, ei ole koskaan mahdollista heti aamulla varmuudella tietää mitä yöllä on päätetty, tai ainakaan sitä mitä sillä itse asiassa tarkoitetaan. Tällä varauksella näyttää kuitenkin siltä, että päämiehet pääsivät yksimielisyyteen siitä, että komission pakettia talouspolitiikan koordinaation vahvistamiseksi viedään eteenpäin van Rompuyn työryhmän muutosten pohjalta. Edelleen hyväksyttiin Saksan ja Ranskan esitys siitä, että ryhdytään valmistelemaan myös nykyisen määräaikaisen EFSF vakausrahaston korvaavaa pysyvää talouden kriisinhallintamekanismia ja sen edellyttämiä sopimusmuutoksia. Tähän liitettiin myös nimenomainen Suomen tärkeänä pitämä täsmennys, ettei ehdottomaan, jäsenmaiden velkavastuiden kantamista muiden jäsenmaiden tai EU:n toimesta kieltävään ”no bail out”-artiklaan 125 puututa, jolloin sekin varmistaisi sen, että jäsenmaa voidaan saattaa velkasaneeraukseen niin, että myös pankit ja muut luotonantajat kantavat riskinottonsa seurauksia. Eduskunnan suuri valiokunta voinee olla tähän tässä vaiheessa tyytyväinen. Avointa komission ehdotusten yksityiskohtien hyväksymiseen ulottuvaa valtakirjaa ei eduskunta ollut hallitukselle antanut. Samankaltaisen parlamenttivarauman varmaan kaikki muutkin jäsenvaltiot ovat tässä vaiheessa tehneet, ja on mahdollista ja toivottavaa, että yksityiskohdissa esityksiä voidaan vielä tarpeellisilta osin korjailla. Muun jatkon osalta pysyvän uuden kriisinhallintamekanismin valmistelu saa tuen, vaikka nk. pienen ja nopeasti käsiteltävän sopimusmuutoksen tekeminen voi osoittautua turhan optimistiseksi kuvitelmaksi. Voi myös kysyä, että jos sopimusmuutoksiin mennään niin eikö silloin olisi syytä ottaa rahaliiton toiminnan vaatimat korjaukset kokonaisuudessaan asialistalle, mutta siihen tuskin on valmiutta eikä se minään pikatyönä onnistuisikaan. Suhteessa talouskriisin hallintaan on EU:n ja myös Suomen hallituksen näkemys kehittynyt oikeaan suuntaan. Vielä keväällä ei Kreikan tukipaketille, joka de facto-rikkoi artikla 125:n yhteisvastuukieltoa, haluttu nähdä vaihtoehtoa. Ministerit toistivat, ettei yksikään eduskunnan kuulemista asiantuntijoista siinä tilanteessa pitänyt velkasaneerausta mahdollisena. He kuitenkin jättivät kertomatta, että asiantuntijat pitivät kuitenkin todennäköisenä, että Kreikka joka tapauksessa joutuisi myöhemmin velkasaneeraukseen. Tästä vaikeneminen saattoi keväällä olla perusteltuakin varovaisuutta kriisin pahentumisen välttämiseksi. Niin tai näin, on kuitenkin nyt hyvä että hallitus irtisanoutuu velkojen yhteisvastuusta ja vaatii myös lainoittajia kantamaan riskinottonsa seuraukset. On nytkin muistettava, että vaikka rahaliitto on tuonut toivottua vakautta euroalueen maille, se toimii globalisoituvassa maailmassa, jossa finanssimarkkinoiden innovatiivisuus on suuntautunut yhä suurempia ja hallitsemattomampia riskikasautumia synnyttävien rahoitusinstrumenttien luomiseen ilman läpinäkyvyyttä ja rahoitusjärjestelmän vakauden ja kestävyyden turvaavaa valvontaa ja säätelyä. Tätä ei Euroopan unionissa osattu nähdä myös yhteisvaluuttaa uhkaavana vaarana, puhumattakaan että olisi etsitty ja toteutettu keinoja finanssimarkkinoiden säätelyn vahvistamiseksi. Trendinä oli valitettavasti myös Suomessa yksisilmäinen ja perusteeton luottamus markkinavoimiin, joille haluttiin päinvastoin antaa entistäkin laajempi vapaa temmellyskenttä. Finanssimarkkinoiden säätelyn yleiseen vahvistamiseen ei tässä yhteydessä ole uusilla esityksillä puututtu, mutta siinä tarkoituksessa on jo muutoin pantu vireille monia tärkeitä avoimuutta, valvontaa ja vakautta lisääviä esityksiä. Niiden käsittely on vielä hyvin keskeneräinen prosessi ja markkinoiden pahimman hälyn vaimentuessa saattaa myös kriisitietoisuus lerpahtaa ja työ jäädä niin kesken, ettei se estä kriisiä taas muutaman vuoden päästä uusiutumasta. Erityisesti on painotettava kansainvälisen varainsiirtoveron tarvetta, jonka hallituskin eduskunnan tahdon mukaisesti sai neuvostossa kevään kriisiratkaisun päätelmiin mukaan29.10.2010