YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO on vuodesta 1978 alkaen ylläpitänyt luetteloa maailmanperintöön kuuluvista arvokkaista kohteista, joissa on mukana sekä luonnon- että kulttuuriperintöön kuuluvia kohteita. Listalla on jo yli yhdeksänsataa kohdetta, joista yhdeksän Suomessa. Kohteista on myös erikseen nimetty osa vaaranalaisiksi arvioituja kohteita. Listaus velvoittaa vuonna 1972 solmittuun sopimukseen liittyneitä maita huolehtimaan kohteiden asianmukaisesta suojelemisesta, jota varten on myös mahdollista saada rahoitusta sopimuksella perustetusta rahastosta suojelua tehostamaan. Maailmanperinnöstä huolehtiva sopimus on varmasti vaikuttanut monen laiminlyödyn tai uhanalaisen kohteen pelastamiseen, mutta aukoton ei sopimus ja sitä ylläpitävä järjestelmä ole eikä listaaminen yksin suojele kohdetta. Viimeksi on UNESCO:n 21 jäsenisen maailmanperintökomitean vähän aikaa sitten tekemä päätös poistaa Galapagos-saaret vaaranalaisten kohteiden listalta herättänyt paljon arvostelua. Tämä tapahtui Ecuadorin esityksestä, joka koki saarten aseman vaaranalaisen määrittelyyn itselleen loukkaukseksi. Ecuador on kyllä tehnyt työtä saarten ainutlaatuisen luonnon ja eläinlajiston suojelemiseksi, mutta ympäristönsuojelijat kokivat päätöksen ennenaikaisena ja kyseenalaisena signaalina siitä, että kaikki olisi nyt kunnossa. UNESCO oli pari vielä vuosikymmentä sitten kriisissä, joka liittyi heikkoon hallintoon ja sananvapautta rajoittavien maiden pyrkimykseen luoda kyseenalaisena pidetty ”uusi kansainvälinen tiedotusjärjestys”. UNESCO on toipunut tästä muutaman ison rahoittajamaan vetäytymiseen johtaneesta kriisistä, mutta ongelmia on edelleen. Maailmanperinnöstä huolehtiminen kuuluu järjestön keskeisiin ja arvostetuimpiin tehtäviin, mutta siinäkin on parantamisen varaa. Luottamusta järjestelmään kalvaa myös se, etteivät maailmanperintökomitean keskustelut, äänestykset ja päätöksenteon pohjana olevat asiantuntijalausunnot ole julkisia ja avoimia. 7.9. 2010
7.9.2010
